tiistai 26. toukokuuta 2009

Kuulutetun kuoleman kronikka

Populaarimpaa kirjallisuutta tähän väliin.

1981 julkaisi Gabriel García Márquez teoksen nimeltä Kuulutetun kuoleman kronikka. Teos perustuu pitkälti Márquezin kokemuksiin hänen vierailustaan eräässä kolumbialaisessa kylässä, missä päiväkausia kestäneet hääjuhlat äkillisesti keskeytyivät morsiamen veljien surmattua miehen, joka oli vienyt heidän sisareltaan neitsyyden. Syvästi vaikuttuneena kyseisestä tapahtumasta, ja asiaa toki pitkään pohdittuaan, Márquez päätti lopettaa kirjoittamiskieltonsa, jonka hän oli itselleen asettanut miltei 15 vuodeksi Pinochetin vallankaappauksen vuoksi, ja alkoi kirjoittaa arvioitavana olevaa teosta.

Kuulutetun kuoleman kronikka on kirjoittajan muuta tuotantoa ajatellen poikkeuksellisen suppea teos. Sivumäärältään alle sataan sivuun puristettu tarina erottuu huomattavasti Márquezin tunnetummasta tuotannosta. Poissa ovat Patriarkan syksyn massiiviset virkekudelmat sekä Sadan vuoden yksinäisyyden mytologinen kerronta: Kuulutetun kuoleman kronikka on sangen yksinkertainen, vaikkakin epäkronologinen reportaasi epäonnisen Santiago Nasarin vääjäämättömästä kuolemasta. Huolimatta epätavallisesta kirjoitus -ja aiheenkäsittelytavasta Márquezille tunnuksenomaiset kertojanmaneerit on helppo tunnistaa. Tarina etenee tuntemattoman minäkertojan laajoilla, yksityiskohtia painottavilla kuvauksilla. Dialogilla on sijaa vain kertomuksen käänneköhtien lakonisena toteajana.

Lukemistani Márquezin teoksista Kronikka onkin ehdottomasti helppolukuisin ja siksi, kenties hieman pettymyksenomaisesti, kaikkein tavanomaisin. Helppolukuinen ja selkeä tarina on kuitenkin mukaansatempaava eikä kirjaa lukiessa joudu puntaroimaan mielessään erilaisten buendioiden ja arcadioiden sukukarttoja ymmärtääkseen, ketä vallankumoustaistelijaa ammutaan ja ties kuinka monetta kertaa. Itse tarina on pienimuotoisuudessaan kiehtova. Pedro ja Pablo Vicario, morsiamen kaksosveljekset, ovat päättäneet lähteä tappamaan sisarensa häpäissyttä miestä teurastusveitset matkassaan. Päiväkausien juhlahumussa elänyt kylä seuraa traagiseksi muuttuneen hääyön jäljiltä kostoretkelle lähteneitä veljiä sekä pahaa-aavistamatonta uhria, jota veljekset odottavat ruosteiset teurasveitset käsissään tämän taloa vastapäätä olevassa liikkeessä. Koko kylä tietää Santiagon kuolevan, vain hän itse on jäänyt siitä tiedosta paitsi. Kuinka kauhistuttava hetki onkaan se, kun Santiago kauhukseen saa kuulla kihlattunsa isältä itsensä ylle kuulutetusta kuolemantuomiosta.

Márquez nojaa, vaikkakin täysin omalla tavallaan, klassiseen draamalliseen kerrontaan sijoittamalla voimakkaan kliimaksin tarinansa loppuun. Hirvittävä kuvaus kaksosten suorittamasta kunniasurmasta saa kuin saakin hivenen maagisia piirteitä siirryttäessä kuvailemaan Santiagon viimeisiä hetkiä. Márquez liittää peräti myytillisiä piirteitä Santiagon kuolemaan kuvatessaan tämän huolehtivaisuutta omasta ulkomuodostaan, kun tämä kaaduttuaan pikaisesti ryhdistäytyy ja pyyhkii hiekanjyviä pois vatsastaan roikkuvista suolista. Viimeisiksi sanoikseen hän vastaa 'minut tapettiin' naapurin tiedustellessa julman naiivisti Santiagolta tämän järkyttävästä ja vääjäämättömästä tilasta.

Kuulutetun kuoleman kronikka ei nouse muiden Márquezin teosten tasolle, mutta se on kuitenkin mainitsemisen arvoinen teos. Se ei ole niinkään allegoria eikä se myöskään käsittele kovin syvällisesti koston ja kunnian teemoja pienen kylän sosiaalisissa puitteissa. Päinvastoin: se on mielenkiintoinen tarina, joka viihdyttää lukijaa. Se puolestaan on piirre, jolle muun muassa Waltari ja Márquez itse osaavat kertomuksissaan antaa arvoa, vaikka turhan monet eivät sitä osaakaan arvostaa. Aivan syyttä.

1 kommentti:

Mym- kirjoitti...

Aivan! Mitä pahaa on siinä, että kirja on viihdyttävä! Jos kaikki romaanit olisivat James Joycen Odysseuksen veroisia, lukemisen harrastajia olisi maailmassa huomattavasti vähemmän.