tiistai 22. huhtikuuta 2008

Vielä Varjeluksista ja huom. spoilervaara


Minua jäi vaivaamaan, kun en kirjoittanut laisinkaan kritiikkiä! Kuten jo sanoin, kirja oli mielestäni hyvä. Kävin jollain keskustelupalstalla, jossa haukuttiin Rowlingia siitä, että se tappaa kirjassa vain joitakin turhia ja jättää Ronin, Hermionen ja Harryn henkiin. Minusta tuo on nyt vähän käsittämätön väite. Sillä juuri se taika piili Voldemortin ja Harryn välillä, että Harry jää henkiin kirjassa mainittujen syiden takia. Että se mahtitaikasauva menettää voimansa sen ansiosta, että Harry kuolee vanhuuteen. Sitä paitsi Siriuksen ja Dumbledoren kuolemat olivat ihan tarpeeksi suuria menetyksiä Harrylle, puhumattakaan siitä, että Voldemort oli tappanut Harryn vanhemmat.

Seuraava juttu, mitä haukuttiin oli lopussa käytävä kaksintaistelu. Ok, oli kuinka kliseinen hyvänsä, niin pitihän Harryn lopulta lunastaa se, mitä kaikki siltä odottivat. Ja olisipa ollut tyhmä loppu, jos Ron olisi tappanut Voldemortin Harryn puolesta. Sittenhän koko kirjasarjan nimi olisi pitänyt olla Ron Weasley.

Mutta kolmanteen kritiikkiä saaneeseen seikkaan yhdyn, joiltakin osin. Kyse on epilogista. Se jätti hieman kylmäksi. Yhtäkkiä mennäänkin vuosia eteenpäin ja kerrotaan, miten Harry ja Ginny saattavat lapsiaan Tylypahkaan menevälle junalle. Sitten vain pitäisi olla tyytyväinen, että Harrylle kävi hyvin ja that's the end. Asia vain on niin, että ne jutut, mitä epilogissa kerrottiin, pystyi päättelemään myös itse. Eli epilogi oli oikeastaan turha. Rowling on joutunut kertomaan kirjan julkaisun jälkeen, mitä kaikille hahmoille tapahtui myöhemmässä elämässä. Miksei kirjoittanut sellaista epilogia, jossa kerrotaan kaikkien keskeisten henkilöiden kuulumiset. Nyt ei sanottu edes sitä, että Harrysta tuli aurori. Kuitenkin seitsemän kirjan ajan seurattiin tiiviisti monen mielenkiintoisen hahmon elämää ja sitten lopussa kerrotaankin vain, että minkä nimiset lapset Harrylla on.

No joo.. ehkä on sittenkin parempi, että on edes surkea epilogi kuin että ei ole epilogia ollenkaan. Noin pitkää kirjasarjaa ei saa lopettaa vain seinään, kyllä vähän täytyy selitellä!

Alan pikkuhiljaa saamaan normaalista elämästäni kiinni. Kävin nimittäin juoksemassa, se auttaa nollaamaan. On silti vielä ikävä Tylypahkaa ja kaikkia velhoja ja noitia. Tämä luku-urakka oli oikein opettavainen kokemus. Kirjat sisälsivät paljon hienoja ajatuksia, joita voi soveltaa myös omaan elämään, hehee!

Potterit luettu (sisältää spoilereita)

24 h myöhemmin Kuoleman varjelukset on luettu. Aika tyhjä olo. Olin niin jännittynyt koko kirjan ajan, että lihakset ovat oikein kipeät nyt, kun ei tarvitse enää pelätä.

No, kukaan ei herännyt henkiin, mutta saipa Harry kuitenkin jutella Dumbledoren kanssa. Ja Kalkaros oli koko ajan hyvisten puolella, oli ollut Harryn puolella koko ajan! Ja sitten tietysti kuoli. Myös Tonks ja Lupin kuolivat, mikä oli hirveää. Eli kaikki Harryn vanhempien ystävät kuolivat. Nevillestä tuli sankari ja maahinen menetti näin Rohkelikon miekan.

On oikeasti sellainen olo, että kuinkahan pääsen taikamaailmasta pois. Ihan kuin olisin komennuskirouksen alaisena, en hallitse itseäni, vaan tuijotan eteenpäin lasittunein silmin. Kuoleman varjelukset oli hyvä kirja, se tosiaan piti otteessaan. Kaikki salaisuudet ehtivät paljastumaan 800 sivun aikana. Tosin mielestäni kirja olisi saanut olla pidempikin. Lukisin mielelläni Harryn myöhemmistä vuosista.

Mutta, ehkä on aika keskittyä omaan elämään. Olen viikon ajan ollut aivan eri maailmoissa, joten it's time to wake up. Oli siltikin mielenkiintoinen viikko. Haikeana hyvästelen nyt Harryn - toistaiseksi. Ehkä joskus parin vuoden päästä ryhdyn taas samaan urakkaan (silloin ei tarvitse enää arvuutella tapahtumia), mutta nyt hengähdän vähäksi aikaa kirjoista. Tauon jälkeen luen jotain aivan päinvastaista kuin HP:t, ettei mieleni sekoitu aivan tyystin. Pahinta olisi lukea lisää fantasiakirjallisuutta, mielenterveyteni horjuisi luultavasti pysyvästi.

Ei, seuraavaksi luen Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Varjelukset- nautintoa ja tuskaa

Rakas pikkuveljeni Nakki oli ostanut rahoillani 7. HP:n. Eikä maksanut kuin 29,90. Melko tyyristylleröistä siis. Suotakoon se kuitenkin tuolle pienelle kirjakaupalle. Ehkä siirsin taas konkurssia.

Olen ollut kirja kiinni naamassa siitä lähtien, kun sen kello 15 sain. Välillä olen ollut parisen tuntia navetassa, mutta silti olen edennyt sivulle 320. Ei ole tullut edes syötyä lounaan jälkeen kuin pari leipää. Nälkä on kaikonnut tyystin. Mielessä pyörii vain Harry & co.

Vaikka lukeminen onkin hyvin nautinnollista, suorastaan ahmin kyseistä kirjaa, on se myös tuskallista. Minua pelottaa koko ajan. Kuoleman varjelukset on nimittäin todella jännittävä kirja. En ymmärrä, miten Harryn tarina voi päättyä tähän. On niin paljon selittämättömiä juttuja, että riittääkö reilu 800 sivua tosiaan siihen, että kaikki salaisuudet paljastuvat? Minua oikeasti jännittää niin paljon, että oli pakko tulla välillä kirjoittamaan tänne blogiin. Jos osaisin taikoa, minua ei todellakaan laitettaisi Rohkelikkojen tupaan, vaan Puuskupuhin. Olen jänishousu.

Potter-ahdistusta

Ihan hirveää! Minun täytyy odottaa iltapäivään saakka, että saan Kuoleman varjelukset. Sinänsä parempi vain, töitähän tässä on tarkoitus tehdä, mutta lounaalla olisi ehtinyt pari sivua lukaista. Nyt joudun kärvistelemään. Yhyy!

Ikävöin Harrya, Ronia, Hermionea ja Ginnyä. Tiedän, että ikävöinti helpottuu sitten, kun saan luettua viimeisenkin kirjan. Mutta en malta odottaa! Mietin jatkuvasti, mitä viimeisessä kirjassa tulee tapahtumaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että Dumbledore joko kuoli siksi, että hän oli käskenyt Kalkaroksen tappaa hänet tai sitten hän ei kuollutkaan. Nousihan Gandalfkin kuolleista, ei mahtavista mahtavin velho voi yhtäkkiä vain kupsahtaa. Haluaisin niiiin kovasti uskoa siihen, että Dumbledore ei ole kuollut. Toisaalta en halua herättää liikaa toiveita, sillä sitten olen taas pettynyt, jos se todellakin on kuollut.

Sellaisia ajatuksia. Ehkä pysyttelen vähän aikaa erossa kirjoista Kuoleman varjelusten jälkeen. Alkuunhan ajattelin, että mahdollisimman nopeasti pitää lukea kirja, joka nollaa Potterit. Mutta en sittenkään halua unohtaa Harrya heti viimeisen kirjan jälkeen, hehee. Nollaan tilanteen lenkkeilemällä, sillä off topicina mainostan nyt Ängin ja minun kuntoilukautta, joka alkoi tänään. Lisää siitä turunromantiikassa.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Risto Isomäki, "Herääminen" ja Emile Zola, "Nana"

Huh, pitkästä aikaa rupituhnaa luettujen kirjoen ääreltä!

Talvella tuli luetuksi pikkukirjat Picassosta ja Van Goghista, ei niistä sen enempää. Tuskin kukaan haluaa muistaa sitäkään, että yöpöydälläni lojui parin kuukauden ajan hevoskirja, jota tajuilin ehkä n. 50 sivun verran. Mutta kahdesta viimeksilukemastani kirjasta mainitsen muutamalla virkkeellä:

Isomäki, "Herääminen":

Wikipedia sanoo kirjailijasta: "...Risto Isomäki on suomalainen tieteis- ja tietokirjailija. Hänen romaaneissaan toistuvat ekologiset ja maailmanlopun teemat... "Herääminen" (2000) on dystopiakuvaus kasvihuoneilmiöstä..."

Wiki:
"Dystopia (muinaiskreikaksi δυσ- + τόπος; myös: kakotopia, antiutopia) on tulevaisuuden epätoivottava yhteiskunta. Termi on tarkoitettu utopian vastakohdaksi, ja sillä viitataan usein kuvitteelliseen lähitulevaisuuden yhteiskuntaan, jonka odotetaan syntyvän vallitsevien yhteiskunnallisten kehityssuuntien kiihtyessä huippuunsa. Tuloksena on ihmisarvoa loukkaava sortoyhteiskunta tai nykyisin myös ekologisen katastrofin kokenut maailma."

Olin justasa alottanu Emile Zolan "Nana" -kirjan lukemisen, kun Seppo suositteli Isomäen teosta luettavaksi. Ja sekös imas! Luin sen parissa kolmessa päivässä. Helppolukuinen, kiinnostava asia, jonka kehittyminen kohti lopullista "ratkaisua" piti mitä pikimmin selvittää. Zolan tyyli lähestyä aihettaan ja vakuuttaa nykylukija on jotakuinkin epätoivoista räpellystä, tervan- tai myrkynjuottamista...

Isomäki antaa ymmärtää, että kaiken aikaa ihmiskunnan kehittyessä keskuudessamme on elänyt korkeampi sivilisaatio, joka on suojellut maapalloa avaruudesta uhkaavilta vaaroilta, komeetoilta, asteroideilta, meteoriitelita, liialliselta säteilyltä ja mitä kaikkia niitä onkaan... Ja nyt, kasvihuoneistoilmiön kiihtyessä tuo "korkeampi voima" on jälleen suojelemassa tellustamme.

Kirjan henkilöt elävät toteutuneen kasvihuoneilmiön maailmassa. Kuumuus, kuivuus, autioituminen, veden puute, saastuminen, ilmaston lämpeneminen ja kylmeneminen ovat arkitodellisuutta. Mielestäni Isomäen tarinan henkilöhahmot jäävät ohuiksi. Niin, että kirjan jättämä fiilis on kutatuinkin naiivi.

Kirjassa on myös vähän samaa meininkiä kuin yorkshireläisessä "Sydämen asia" -sarjassa: tapahtuu erinäisiä rikoksia ja ihmistenvälisiä ristiriitatilanteita. Jostain kumman syystä kaikki asiat ikäänkuin sattuvat tavalla tai toisella koskettamaan just sarjan päähenkilöitä niin että tulevissa välienselvittelyissä jokaisella on tärkeä rooli. Oli sitten kyse nuorten huumekokeiluista, eläkemummon hämäräperäisestä kuolemasta, antiikkiesineiden katoamisesta ja ilmestymisestä naapurikaupungin antiikkihuutokauppaan, kansainvälisestä salakuljetuksesta tai rahanväärennyksestä.

Niinvainen, ruotsalaisen Hemmetin Mankelin ystad-keskeisyys on tästä ilmiöstä äärihomoesimerkki... niin stupidia että etoo, vai häh?

Emile Zola, "Nana"

Jonnekin 1800-luvun lopulle sijoittuvassa pariisilaisen huoraamo- ja parittelutapojen kuvauksessa Zola käy seikkaperäisesti läpi yhtä ihmiskunnan vanhinta teemaa. Kuka saa, Keneltä, Milloin ja Miten usein. Ja Millä hinnalla.

Teatteripiireissä läpilyönnin tekevä Nana kuvataan fyysillisiltä ominaisuuksiltaan eittämättömän lahjakkaaksi ei näyttelijänä vaan alastoman vartalonsa käyttelijänä. Nanalla on parhaimmillaan "kierroksessa" useita miehiä, jotka ovat oma-aloitteisesti valmiita uhraamaan viimeisetkin säästönsä naisen suosion saavuttaakseen. Nainen jättää jälkeensä tuhoa, ruumiita ja raunioita.

Kuten jo vihjasin, Zolan kerronta ei oikein ime. Henkilöitä on paljon, eikä niistä pirukaan kertalukemalla selvyyttä ota. Minulla on käsitys, että Zola oli omistautunut ranskalaisen seurapiirielämän kuuvaamiselle. Että pitäis vissiin lukea kaikki sen teokset, että vois olla aidosti kiinnostunu "Nana"-kirjan sivuille vyörytetyistä tyypeistä.

Mutta se, miten lopulta koko Pariisi kreiveineen ja markiiseineen on polvillaan alastoman Nanan äärellä, on paikoitellen riemukkaan sykähdyttävästi kuvattu. Viimekuukausina Suomessa mainetta saaneet prinsessaruususet ja johannatukiaset ovat pikkulikkoja Nanan rinnalla. Parhaimmillaan Nana on kuin tuotantolaitos, joka nielee kiihtyvää tahtia miehiä ja omaisuuksia - rahaa, kiinteistöjä, maatiloja, linnoja etc. Hännystelijät ja "hoviväki" rikastuvat, naisella itsellään ei ole koskaan käteistä rahaa - tarpeeksi.

Jotenkin minusta tuntuu, että luku-urakkana Zolan kirja vastaa artopaasilinnan kaltaisen kirjailijan koko tuotanto. Tätä nyt ei pidä ymmärtää siten, että väheksyisin Paasilinnaa. Monet makoisat naurut olen hänen ideoistaan saanut. Tarkoitin vain sanoa, että paasilinnalainen teksti on nopeaa... siis no, sanotaan sitten: kertakäyttötavaraa, metrimakkaraa. Vähän samaa mitä halpahallit ja lidlit oikeiden kauppojen rinnalla. Ei liene pois suljettua sekään, että Zola on vasiten päättänyt kiusata lukijaansa tuskastuttavan pitkävetisellä, viivyttelevällä jaarittelullaan aikansa ilmiötä lukijoille välittääkseen. Hatara muistikuva tulostaa kuitenkin: Ei pärjää Joycen Odysseukselle!

Sen verran Emile Zola onnistui aikalaisiaan härnäämään, että 1900-luvun alussa miehen asunnon savupiippu tukittiin ja kirjailija menehtyi häkämyrkytykseen (tiesi arvella wikidia).

Det var det

Puoliverinen prinssi on luettu. Ja olinpa väärässä!! Eli Tonks olikin rakastunut Lupiniin, Bill menee sittenkin naimisiin Fleurin kanssa (huolimatta siitä, että ihmissusi raateli Billin), prinssi olikin Kalkaros..

Kalkaros tappoi Dumbledoren. Eieeieieiieieiei.. En siltikään usko, että Kalkaros on täysin paha. Ehkä se tiesi, että Dumbledore on niin heikko, ettei se kuitenkaan selviäisi. Kalkaroksen piti näyttää olevansa Voldemortin puolella ja siksi tappoi jo muutenkin kuolemaisillaan olevan Dumbledoren..? Dumbledore kuitenkin luotti Kalkarokseen, joten ei Kalkaros voi täysin paha olla. En kestä näitä kysymyksiä, joihin en voi saada vastausta ennen huomista, jolloin toivottavasti saan Kuoleman varjelukset.

Sitten Harry-asiaan. Se on kuitenkin vasta 17-vuotias ja taikataidot ovat vielä hakusessa. Miten se siis voi ensinnäkin löytää kaikki Voldemortin sielun palaset ja lopuksi tappaa Voldemortin?? Ei voi olla mahdollista. Ja meni vielä eroamaan Ginnystäkin. No, nehän palaa yhteen myöhemmin, mutta kuitenkin.

En kestä! Haluan sen seitsemännen kirjan. Ja toivottavasti siinä on sivuja enemmän kuin 800! Kyllä, haluan olla mahdollisimman kauan vielä Potter-maailmoissani.

I have a bad feeling about this

Voi ei.. minusta tuntuu, että puoliverinen prinssi onkin itse big V. Eli Voldemort. Voi perse Harry! Mikset tajua?? Jos on 50 vuotta vanha kirja, it must be Tom Valedro's book.

Olen sivulla 399 ja tänään taidan päästä loppuun. Ou nou.. tunnen vieroitusoireiden iskevän. Toivottavasti Dumbledore ei kuole Harryn erehdyksen takia, kuten kävi Siriukselle. Kutkuttava lukukokemus kaiken kaikkiaan. Surullista, mutta kutkuttavaa.

Ai niin. Ginnystä ja Harrystahan tulee pari. Heistä ihan varmasti sanotaan, että näyttävät aivan Lily ja James Potterilta, koska Lilyllähän oli samanlainen pitkä punainen tukka kuin Ginnylläkin. Fleur-Billy-Tonks-episodi on parinmuodostuksista kiinnostavin. Toivottavasti osun aavistuksissani oikeaan. Ja Ron & Hermione-juttu on ollut selvä kolmannesta kirjasta lähtien. Spoilereiden mukaan he kuitenkin päätyvät yhteen vasta koulun jälkeen. Epäilen tätä seikkaa.

Mutta Harry. Koita tsempata sen kirjan suhteen. Aina, kun Hermione varoittaa, pitäisi totella.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Puoliverinen prinssi

Olen sivulla 252. Kirjassa on jotain 800 sivua, mutta pelkään, että saan tuon huomenna luettua. Pelkään siksi, koska minulla ei ole vielä Kuoleman varjeluksia eli kirjasarjan viimeistä osaa. Saan sen maanantaina, mutta siihen mennessä vieroitusoireet ehtivät iskeä.

Puoliveristä prinssiä en ole lukenut, jos katsot vanhempia blogitekstejä, huomaat syyn. Kirja jatkaa samaa tuttua Potter-laatua kuin viisi aiempaakin. Minua pelottaa, sillä en tiedä, mitä kauheuksia kirjan edetessä vielä paljastuu. Feeniksin killassa tapahtunut Siriuksen murha oli todella surullinen ja kammottava tapahtuma. Tämän kirjan lopussa kuolee Dumbledore, sen verran olen spoilaantunut, mikä on ihan yhtä kauheaa varmasti. En halua vielä ajatella sitä. Mitä kaikkea muuta vielä ilmeneekään?! Ehkä parempi, etten tiedä. On jännittävää arvuutella, mitä tuleman pitää. Luulen, että Dumbledore itse on puoliverinen prinssi ja että alussa kuvattu Malfoyn äidin ja Kalkaroksen välinen keskustelu on Kalkaroksen osalta huijaamista. Oikeasti se on hyvien puolella, olen varma siitä! Luulen myös, että Bill valitsee Tonksin, eikä sitä ärsyttävää Fleur-prinsessaa. Te, jotka olette lukeneet sekä 6. että 7. osan, toivoin, että ette spoilaa minua. Haluan lukea tapahtumat itse.

On kyllä ärsyttävää, että itse on ihan koukussa ja Potter-maailmoissa, eikä kukaan muu ymmärrä. Ketään muita ei kiinnosta. Pitäisi lukea jonkun toisen kanssa yhtä aikaa tämän sorttisia kirjoja, niin olisi joku kohtalotoveri, jonka kanssa jakaa Tylypahka-kokemuksia. Sehän tämän Nuharuven alkuperäinen tarkoitus oli, mutta en voi vaatia keltään seitsemän kirjan nopeatempoista luku-urakkaa näin yhtäkkiä. Onneksi voin kirjoittaa epätoivoisia kokemuksia tänne ja käydä itseni kanssa vuoropuhelua.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Charlie Weasley <3




Charlie työskenteli lohikäärmeiden parissa Romaniassa. Hän oli lyhyempi ja tukevampi kuin Percy tai Ron, jotka olivat pitkiä ruipeloita. Hänellä oli leveät hyväntahtoiset kasvot, jotka olivat niin säänpieksemät ja niin pisamaiset, että näyttivät melkein ruskettuneilta. Hänen käsivartensa olivat lihaksikkaat ja toisessa kiilteli iso palovamma.

Elvytän kirjallisuusblogiamme

Luultavasti tulen olemaan ainoa, joka tätä edes lukee. Mutta eipä sen väliä, nyt on nimittäin painavaa sanottavaa, jonka pystyy ilmaisemaan yhdellä sanalla: Tylypahka.

Vannoin opinnäytetyötä vääntäessäni, että "kun tämä kauheus on ohi, luen kaikki Potterit". Aluksi oli hieman hankala asennoitua lukemiseen. Tuli pistoksia omatuntoon, että tässä sitä nyt laiminlyödään opiskeluja. Vähän aikaa meni tajuta, että eihän ole mitään laiminlyötävää, kun opinnotkin ovat ohi!

Omantunnon soimaamisen lisäksi vaikeuksia tuotti se, että ensimmäinen Potter ei oikein meinannut imaista. Ehkä olin lukenut Viisasten kiven liian monesti, joten piti kitkutella kirja puoleen väliin, ennen kuin sain Tylypahkan ovet kunnolla auki. Ja okay, my ram. Se on nyt menoa. Tylypahkan syövereistä ei helposti poistuta! Tähän mennessä olen lukenut Viisasten kiven, Azkabanin vangin ja Liekehtivät Pikarin. Kuten totesin toisessa blogissani, Salaisuuksien kammio jäi välistä. Tällä hetkellä olen menossa, luonnollisesti, Feeniksin Killassa.

Myönnän, etten ole täysin tietoinen, mitä normaalissa elämässäni tapahtuu. Olen koko ajan Harryn pään sisällä, joten en ole varma, että mitkä ajatuksistani ovat Harryn ja mitkä minun. Palekin näyttää Percyltä, Kynä Koukkujalalta, Abel Hagridilta (sori), äiti McGarmiwalta (heh heh), mummu Matami Pomfreyltä (molemmat mummut, itse asiassa) ja Charlie Weasley Stam1nan Pexiltä! Jälkimmäisen seikan koen huolestuttavaksi.

Tämä sekopäisyyteni johtuu osittain siitä, että olin eilen kipeä, enkä tehnyt muuta kuin luin Liekehtivää Pikaria. Siis luin koko kirjan yhden päivän aikana. Siinä on melkein 800 sivua. Ei kai ihme, että minulla vähän viiraa päässä!