keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Sarasvatin hiekkaa

Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa vuodelta 2005 on tieteisromaani, jonka pääpaino on tieteessä kaunokirjallisen osuuden ollessa sivuseikkana. Pakollisena pahana, voisin ilmaista romaaniliitteen olemassaolon, tarkoittaen tällä sitä, että Sarasvatin hiekkaa on Isomäen ydinvoiman vastainen manifesti, johon on fiktiivisiä hahmoja tungettu vähän väkisinomaisesti.

Kirja upposi kaaliini mp3-muodossa, siis kuunnellen. Olen nähnyt Sarasvatin useammassakin kirjastossa audiomuodossa ja viimein päätin antaa periksi ja kuunnella sen. Se toimi ihan hyvin äänikirjana, mikä tarkoittaa sitä, että se oli aika viihdyttävä (maailmanloppuaihe oli esitetty hyvin epäsentimentaalisesti, eikä kirja ollut synkkä, eikä oikein mitään muutakaan tunneadjektiivia). Vaikka aluksi meinasinkin kyllästyä niin, että olin nukahtaa lenkille (kuuntelen äänikirjat aina juoksulenkeillä). Tylsät hahmot ja lukijan (=kuuntelijan) hukuttaminen syvänmerentutkimusinfoon ei oikein ollut omiaan saamaan alkuosaa kirjasta vetäväksi luku(kuuntelu)ominaisuuksiltaan.

Mutta pikkuhiljaa kirjan esittelemä tiedemaailma (=meriarkeologia, ilmastonmuutos, jäätikoiden sulaminen) alkoi kiinnostaa. Tietysti heti sen jälkeen, kun lukijakuuntelijallekin alkoi vähitellen selvitä, mistä tässä nyt oikein on kysymys. Älyämisen toteuduttua palaset alkoivat pikku hiljaa löytää paikkansa: alussa kuvailtu Atlantis-tutkimuskin sai tarkoituksen olemassaololleen ja kirjan loppuun päästessäni, täytyi vain todeta, että oli kyllä varsin oivallinen aloitus. Hahmot nyt pysyivät silkkipaperina, mutta perusteellinen taustatyö tieteellisten faktojen kimpussa ei mennyt kirjailijalta hukkaan, vaan manifesti onnistui olemaan vakuuttava.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Par er kirjoo, pitemmät sekavat värssyt

Tässä nyt jokseenkin poikkeuksellinen kirja-arvio:

Korkeuskäyrien mukaan Kallioneva on 180 metriä merenpinnan yläpuolella. Nevaa kiertää jokunen polku ja metsäautotie. ollaan vedenjakaja-alueella; osa vesistä valuu pohjoiseen, osa lounaaseen. Pohjoiseen vievät vedet ei nyt kiinnosta, seurataan lounaaseen ointavaa Huhmarpuroa. Noin kymmenen kilometrin jälkeen järvi, Iso Lamujärvi. Toki vesiä järveen tulee muualtakin, mutta äkkiseltään kansalaisen karttapaikkaa katsoen Huhmarpuro näyttäisi merkittävimmältä.

"...Syystuulissa Ison-Lamujärven selällä kalastavien vene hörppää. Haanpää ja hänen vaimonsa sisarenmies Paavo Marttinen pyrkivät takaisin Pitkäsaareen tyhjentääkseen veneen. Marttinen sammuttaa moottorin ennen rantaa. Tuhdolla istuva Haanpää huopaa. Marttinen huomaa veden nousseen polvien tasalle. Hän pudottautuu veneestä ja selviää rantaan.

Haanpäästä ja veneestä ei näy enää merkkiäkään perjantaisena iltapäivänä 30. syyskuuta 1955."

Risto Lindstedt/ SK

(Lähteet:  Haanpää Muistiinmerkintöjä 1925–1939, toim. Hannu Taanila, Otava 1976. Haanpään elämä, Vesa Karonen, SKS 1985. Pentti Haanpään kirjeet, toim. Vesa Karonen ja Esko Viirret, Otava 2005. )

Olipa rankemman luokan viiskymppiskekkerit. Kirjailija irrotteli oikein kunnolla: Sielu ruumiista. Ja jälki oli järisyttävää, etten sanoisi lohdutonta.


Tuo muuten Iso Lamujärvi sijaitsee muutaman kilometrin päässä Pyhännältä Kärsämäelle päin. Järvi on melko suuri, likemmä kymmene kertaa viis kilsaa kanttiinsa, mutta matala. Sitaatissa mainittu Pitkäsaari sijaitsee kivenheiton päässä itärannasta. Karttaan merkattujen syvyystietojen mukaan mantereelta pitkulaiseen puolen kilometrin mittaiseen saareen pääsee metriä syvällä kahlaten. Liekö sitten mutainen tahi liejuinen pohja, mene tiedä! Syvimmilläänkään järvessä vettä viittä - kuutta metriä vahvemmin.

Pikkusen nyt ihmetyttää nuo korkeudet. Lamujärvikin hyvän matkaa toistasataa metriä meren pinnan yläpuolella. Ja se suo, 180 m! Herranjepukka, ollaan Pohjanmaalla eikä vaaroja mäkiä missään. Miten se maasto noin voi nousta? Missä esmes täällä Kymijoen vesistön latvoilla oltaan sadassa kahdeksassakympissä? Päijänne alle 80 m, Keitelekin vaivaiset 100 mmpy. No, tuoltapa se sitten bongattiin: Matolampi, 197m - samoilla korkeuksilla läheinen Kaijanjärvi. No vot! Multian tien varressa pistetään paremmaks: varokaa vaan, nyt meni korvat lukkooon: Niemijärvi, 237,2 m! Lähiteinoilla täällä ei moni lätäkkö ylemmäs yllä. Muutamista tutuista kohteista korkeuksia: Yli-Kitka 240 m, Immeljärvi 193,6 m, Äkäslompolo 217,3 m; Käsivarren Pitsus taitaa tehä pohjat - tai pinnat: 736,8 m (noniinno, Haltijärvi 922,8 m).

Vaan palataanpa Haanpään maisemiin. Lamujärven vedet jatkavat Lamujokena luoteen/pohjoisen suuntaan. Ensimmäinen mainittavampi paikka on Kortteisen tekojärven jälkeen sijaitseva Piippola ja niiden jälkeen kaikille nelostienkulkijoille tuttu Leskelän kylän risteysalue. Siinäpä se joki sukeltaa ison tien ali meren puolelle. Kun autoilija etenee hollin matkaa pohjoiseen, ohitetaan Pulkkila. Lamujoki mutkittelee tien länsipuolella. Noin viiden kilometrin jälkeen Pulkkilasta on tien oikealla puolella Uljuan tekoallas. Siitä tulevat vedet yhtyvät Lamujokeen, joka pätkän matkaa huilattuaan yhtyy Siikajokeen. Ai niin vainen, pakkohan mainita, Pulkkilan kohdalla kartassa näkyy paikkakunnan nimi "Siikalatva". Tarkottaa varmaan sitä, että on kuntia yhteen niputettu. Ollaankohan siellä tyytyväisiä oloon, onnellisia sano. Miten lie siellä maisemissa, onko hoksattu ennen kuntaliitosta pistää laajakaista-asiat kuntoon, vai ihanko perinteisellä kepupersu -linjalla mokkulademokratiaa toteuttaen: minän en laajakaistaa tartte - ei tartte toisetkaan ja: joka ei mokkulalla pärjää, pysyköön muualla!

Vaan eip mittään. Seurataan nyt suomalaisen mestarisanailijan hukkumisvesiä merelle asti. Sielläpä se, Siikajoki ja joen suu, Raahen pohjoispuolella. Sanoisko lapinreissaajan taukorituaaleihin  sijoittaen, että Iso-Lamujärven vedet nappasee Pohjanlanhteen samoilla korkeuksilla kun on reissaaja Tupoksen apsilla apetta ja tsufee ryystäessään, kuitennin viimestään öpauttisen Kempeleen paikkeilla.

Mistä tämmönen ihme karttaselostus.

Jotenkin arvelisin, että Pentti Haanpää, jos hänellä olisi ollut tietokone ja karttatiedostot käytössä, olisi saattanut olla kiinnostunut hukkuneen tarinaa pohjustaessaan päähenkilön "viimeisistä kala- ja kastevesistä". Näinollen tässä hänen tapauksessaan - mielenkiinto nimenomaan Iso Lamujärven valumisiin ja virtaamisiin on hyvinkin perusteltu. Tiedän hyvin, että jos tästä jutusta hyvän haluais, pitäis kuleksia noissa maisemissa havaintoja tehden. Sellaseen ei netti riitä! On oltava puteli pari kirkasta ja kyseltävä ihmisiltä...

No, olen lukenu Pentti Haanpään "Muistiinmerkintöjä" (joululahja). Kirjaan koottu "muistikirjavetäsyjä"  vuosien 1925 ja 1939 väliltä. Olen lukenu Haanpään teokset -sarjasta  Pate Teikka -jutun, "Noitaympyrä". Olen lukenut sen useammankin kerran. Kuuluu meikällä sarjaan "kirja, joka kuuluu lukea 7 vuoden välein". No, tottapuhuen luin kirjan ensimmäisen kerran 80-luvulla, 90-luvulla toisen kerran ja nyt siis kolmannen kerran. Eiköhän se nyt ollu siinä. Tiijä niin siitä seittemän vuoden lukurytmistä. Mahtaisko olla Haanpään tekstit niin mestarillisia, että kestäisvät jatkuvaa käyttöä... On ne. Kyllä ne on, väkisin tulee nyt mieleen tarina "Hengen lähtö" ja sen päähenkilö, vähäisistä vähäisin, Ansu Röttö... että miten se niin pompsahtikin just tähän? Onko se naturalismia termin hyvässä merkityksessä vai mitä, mutta pamahtaa lähtemättömästi mieleen. Kertalukemalla. Lienee pakko penkoa esiin ja nauttia kirjailijan sanavalinnoista ja taidokkaasti rakennetuista lauseista jälleen kerran...

Muttavaanku siihen Noitaympyrään, sehän tässä se "juttu": Siinä arvioidaan talouselämän noitaympyrään joutuneen jätkämiehen näkövinkkelistä yhteiskunnan tilaa ja arvioidaan suuren pörssiromahduksen vaikutuksia selkosilla.

Noitaympyrää ei kirjailijan elinaikana julkaistu. Syykin on selvä, päähenkilö kävelee jutun lopussa Neuvostoliittoon, kohti varmaa leipää ja parempaa tulevaisuutta. Kohti olettamaansa oikeamielisempää ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jossa kokee olevansa tarpeellinen ja tärkeä - päinvastoin kuin taakse jäävässä synnyinmaassaan. Ei ihme, ettei kirjaa julastu. Noin epäisänmaallisen tarinan julkaisija olis kirjailijan lisäks 30-luvun Suomessa lynkattu, vähintään muilutettu rajalle. Mutta nyt, myöhempinä pullamössöaikoina on nää "Haanpään kielletyt" varsin kiintoisaa ja etten sanois antoisaakin luettavaa. Häätyy se Kenttä ja kasarmikin kerrata...

Kun Erno Paasilinnakin on jo aikoja sitten mennyt edes, kuka mahtaa olla nykypäivän penttihaanpää? Joku mielensäpahoittaja mikkokuustonen, häh! Voitaisko Tuomas Kyrön teoksia nimetä suureksi vuosituhannen vaihteen yhteiskunta-analyysiks? Enempi taitaa Kyrön jutut olla spedeä ja artopaasilinnaa kuin nälän ja hien kurimuksesta tilityksiään pudottelevan lahjomatonta tekstiä. Kuka kirjoittais kirjan Pate Teikka Neuvostoliitossa! Tyylikin olis selvä, esikuvaksi Hergen Tintti neuvostojen maassa. Haa! Sarjakuva! Pitääkö mun... eikainyhhhelevetissä... äläs ollenkaan...

Tässä kohden lyhyeksi ja nopeaksi aikomaani kirjoitelmaa pyydän saada esittää nöyrimmän anteeksipyyntöni mahdolliselle lukijalla, joka olettaa että nyty olis meneillään suurieleinein "100 kirjaa"-lista ja syvämietteinen arvio jostakin kyseisen listan järkäleestä. Haanpäätä ei kansainvälinen raati noteeraa, mutta koska meikälle Haanpää on tärkeämpi kuin moni muu suomalainen Aleksis Suuren perinteen jatkaja, olen ottanut oikeudekseni kirjoittaa hänestä omaan omituiseen tapaani.

Vielä muuten piti mainitsemani Pentti Haanpään 5. 4. -32 klo 10 (lähtölaskenta viisi-neljä-kolme... kieltolain päättymiselle) jälkeen tekemistä suoritteista. Koskapa miehellä oli erinomaisen herkkä nappasuu viinaliemien perään, aiheutti tämä seikka sen, että pännamies teki kirjoituspalkkioilla hankkimallaan polkupyörällä silloin tällöin asiaa "pitkäripaiseen". Kune ei lähempänä ollu, pistäytyi niin Raahessa kuin idän suunnalla Kajaanissa. Useampi litra reissullaan. Haasteli sitten paluumatkalla satunnaisten kylänmiesten kanssa kuulumisia. Tottapa niitä on päätynyt aina kirjoituksiin asti, hupaisia jos kohta vakavampiakin tapauksia. Koskapa itekin tullu pitkänmatkan pyöräilyä harrastettua, tulipa vainen mieleen, että vois tollasen haanpääläisen pyöräreissun tehä. Jättäs vain sen viinan pois, sen kanssa lotruupeliä kun on jo niin monet sukupolvet aiemmin pitäny. Raaheen ja Kajaaniin. No, vois samalla reissulla käydä Petsamossakin, joka sekin tiemmä kuului Haanpään reissukohteisiin.

Suosittelen Haanpään teoksia kaikille.

Vielä niukka maininta siitä top 100 -listasta. Käydessäni edellisen kerran kirjastossa piti zorbasta ottamani, mutta kun just siihen hyllyvälikköön oli parkeerannu ryhmä chicklitpersuja erittäin laajakaistaisesti K-hyllyn sisältämiin teoksiin perehtymisen estäen, valitsin toisen välikön, ojensin käden ja katso: Saatana tarjosi säkeitään. Se oli Salman Rushdie, "Saatanalliset Säkeet". Tämä! Vajaa 600 sivua, pitäny lukea. Nyt luen!

Lukemani perusteella en kehu. Niukka luonnehdinta: sekavaa hömppää. Jää kirkkaasti esim. Döblinin runollisen ilotulituksen varjoon. Kun sitten asiaa tarkastin, kävikin ilmi, ettei Rushdien S.S. ole meikän listalla, petyin entistäkin enemmin. Tai no, olisin ehkä pahiten olisin pettyny arvioijiin, jos olis ollu...

Rushdien ajatollahien maailmaa järkyttänyt kirjahan on kuin b-luokan käsikirjoitusluonnos kehnompaan hollywood-elokuvaan: on seksiä, on väkivaltaa ja on on, on räjähdyksiäkin. on murhia ja onpa itsemurha. Koko kirja on kuin epätoivoinen yritys tehä selkoa rankemman happokuurin vetäneiden huumehörhöjen kohkaamista. Aistiharhoja! Mystiikkaa!  Uskonnollisia näkyjä! Erikoistehostajille olis paljon paljon töitä. Mutta kun ei. Tuskinpa kelpuutan sormustenherra/narnia/harripotter/danbrown -listaa kummempaan top-sataan. Mistä ne muslimit sitten niin horas chilit sieraimeen? Vissiin siitä kun Rushdie antaa ymmärtää että kun ne äijät siellä Mekassa kiertää mustan möykyn ympärillä, niin ne kiimaisina jonottaa profeetan huoraa panolle. Tässä olis sulle elämäsi tilaisuus, Jarla: "muslimijuna" - ja katso: jo huomenis on ovellasi räjähtävä rättipää.

Jobin kirjaan verrattuna kiitän Rushdien saatanakuvausta. Jobin kirjassa saatana on juonittelija, joka kuiskuttelee Jumalalle kiusallisia suunnitelmia hyvin menestyvän Jobin suhteen. Rushdie tuo saatanan meidän jokaisen arkeen. Saatana on silloin työssä kun joku vain alentuu punomaan toisen häpeäksi tai tappioksi typeriä juoniaan. Arkikielessä sellaista toimintaa sanotaan vittuiluksi ja vittumaisuudeksi. Tai no, onhan siinä ne Jobin kaverit, jotka tulevat kaikkensa menettäneelle ja kurjuudessaan kärsivälle Jobille vituleeraamaan ikäviä Jumalan hylkäämisestä etc... pitäs vissiin lukea sekin teksti uudelleen.

Muuten, Döblinin ja Rushdien kirjoa yhdistää se, että molemmat ovat joutuneet roviolle. Turha on työnsä, polttajien. Vaikea on kirjoja, ajatuksia hävittää. Yhdistääkö sitten natseja ja islamisteja se, että arvelevat kirjan kokonaisuudessaan häviävän kun niitä roviolle viskellään. Tyhmiä ovat, mielensäpahoittajat, niin natsit kuin islamistitkin. Maailman rakennusaineiksi viha on kelvoton. Asiat pitää neuvotella, sanoo viisaat krimin tilanteestakin.