tiistai 28. huhtikuuta 2015

Uhrilento/Itäveri

Kirjojen jano vaivaa, vaikka tuvan pöytä on täynnä auki olevia kirjoja. Mutta iltaisin haluaisin lukea muitakin kuin tietokirjoja. Talvella koitin lukea Dostojevskin Idioottia ja 200 sivua sainkin luettua. Sitten tyssäsi. Se oli liian raskasta eikä toiminut vastapainona tälle "päivätyölleni", vaikka kirja siihen asti olikin lupaava. En vain enää muistanut, että kuka oli kukakin, kun kirjan vetovoima ei kuitenkaan riittänyt siihen, että olisin sitä päivittäin lukenut. Tämän vuoksi hahmojen nimet unohtuivat ja jouduin selaamaan kymmeniä sivuja taakse päin, jotta sain palautettua mieleeni, mistä tämäkin tyyppi olikaan tarinaan tupsahtanut. Lopulta minun oli pakko jättää kirja kesken. Päätin armahtaa itseäni, klasareiden aika on sitten, kunhan olen tästä ikeestäni selvinnyt. Joskus syksyllä siis.. Siihen asti mennään viihteellisemmän materiaalin voimalla, koska haluan kuitenkin jotain lukea ennen nukkumaan menoa. Kirja siivittää tehokkaammin uneen kuin älylaitteet ja mikä tärkeintä, lukeminen vieroittaa erittäin pahasta tavasta roikkua Twitterissä vielä iltakymmeneltä.

Siispä kohtasin rohkeana kirjaston viihdehyllyn. Ilkka Remestä, 12 vuoden tauon jälkeen. Ensin Uhrilento, sitten Itäveri. Molemmat kirjoitettu aivan 2000-luvun alussa, Uhrilento painettu vuosi ennen Itäverta.

Minkälaista oli lukea Remestä kaikkien näiden vuosien jälkeen? No, lukioikäisenä muistan lukeneeni ainakin Ruttokellot, joka jäi mieleeni viihdyttävänä ja jännityskin toimi. Uhrilento ja Itäveri olivat molemmat Ruttokellojen tapaan viihdyttäviä, mutta myös paikoin aika tylsiä, mikä jännityskirjalle ei ole paras mahdollinen ominaisuus. Uhrilentoa vaivasi eniten se, että se oli todella kornisti kirjoitettu. Itäveri vaikutti tyyliltään paljon kypsemmältä, vaikka siinäkin oli hoopohkoja ihmissuhteiden kuvauksia ja suomalaisen sisun jankkaamista. Uhrilennoissa sisusta ja muista noloista kliseistä jauhettiin vielä enemmän.

Kirjoja lukiessa tuli tunne kuin lukisi elokuvien käsikirjoituksia. Remes fiilisteli Cannesia ja Moskovaa siihen tyyliin, että oli luultavasti lomamatkoillaan noihin paikkoihin keksinyt kirjoittaa sinne trillereidensä tarinat.

Käsikirjoitusominaisuuksista huolimatta kumpaakaan kirjaa ei voisi Suomessa toteuttaa elokuvana. Sen verran iso budjetti niihin tarvittaisiin, että vain Hollywood voisi elokuvat toteuttaa. Koska kirjailijalle ei budjetti ole rajana, hän voi revitellä ihan rauhassa ja sen Remes kyllä teki. Uhrilennossa revittely ehkä lähti vähän lapasesta, koska vaikka juoni olisi kuinka älytön, sen pitäisi olla kuitenkin edes jotenkin uskottava. Lentokonematkustajien sairastuttaminen isorokolla ja ruumiiden hävittäminen happoaltaissa oli vähän liikaa. Itäveressä sen sijaan ylilyönnit olivat ihan hauskoja ja mielenkiintoisia kannanottoja Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin.

Mutta Remekset saavat nyt jäädä. Ehkä luen niitä 12 vuoden päästä tai mikä todennäköisempää, en enää ikinä.