Päivikin satu on perinteinen rääsyistä rikkauteen kertomus höystettynä keijuilla, peikoilla ja puun haltiattarilla. Kirjasta oikein huokuu sammaleen tuoksu, aamukaste ja mehiläisten keräämän hunajan maku.
Loppu on surullinen, kun Päivikki kaapataan Merenkuninkaan pojalle vaimoksi. Loppu on surullinen, mutta myös kiehtova. Tästä ei satu enää parane.
Mestaritontun seikkailut jatkaa siitä, mihin Päivikin satu jäi. Tällä kertaa pääosassa on Mestaritonttu. Päivikki on meren vankina ja kuningas käy tuon seikan johdosta hermona ja tulee loukanneeksi Mestaritonttua, joka lähtee tämän takia pois Satumaasta.Mestaritonttu tapaa matkallaan noita Sammaleisen ja muuttaa tämän sukusaarelle, kun ei muutakaan keksi. Mestaritonttu rakentaa itselleen majan isolle kivelle, koska ei halua asua Sammaleisen mökinrähjässä. Myöhemmin hänelle selviää, että kiven sisään on suljettu Aamuruskonmaan prinsessa Saraste, joka kaapattiin kotoaan, koska velhokuningas Julma-Kumma haluaa hänet kanssaan pakkoavioliittoon. Kiven viereinen kuusi ei olekaan puu, vaan Sarasteen lumottu veli Aamuruskonmaan kuningas, joka yritti pelastaa siskonsa, mutta noidat noituivat hänet kuuseksi.
Mestaritonttu pelastaa Sarasteen ja kuninkaan Satumaan prinssin Yönsilmän avulla. Yönsilmä menee naimisiin Sarasteen kanssa, Aamuruskonmaan kuningas pelastaa Päivikin merenvaltakunnasta ja they get married too. And everybody lives happily ever after.
Perinteinen satu siis.
Kuitenkin erona muihin maailman satuihin metsä on hyvin suuressa osassa näissä saduissa. Eikä metsä ole vihollinen, kuten Sormusten herrassa (Synkmetsä) tai Harry Potterissa (Kielletty metsä). Metsä tarjoaa turvaa ja suojaa, sieltä saa ruokaa (marjoja) ja sinne voi muuttaa myös asumaan, sieltä ei tarvitse välttämättä pyrkiä pois. Tuo on suomalaista ajattelutapaa.
1 kommentti:
Täällä postausta Päivikin sadusta, joka on itselleni tärkeä kirja lapsuudesta.
Lähetä kommentti