maanantai 20. maaliskuuta 2017

Gilgames

Tein aikamatkan 4000 vuoden takaiseen Mesopotamiaan. Tämän hetkisessä maailman tilanteessa oli vähän lohdutonta lukea teosta, josta on otettu vaikutteita sellaiseenkin tuoreempaan tekstiin kuin Genesikseen. Sivistys syntyi seudulla, jossa juuri tällä hetkellä kuolee ihmisiä. Kaksoisvirranmaa antoi muulle maailmalle Gilgamesin ja nyt seuraamme vierestä, kun tätä muinaista korkeakulttuurin kehtoa tuhotaan ja sen viattomia ihmisiä tapetaan (tai annetaan hukkua Välimereen).

Gilgames oli todellinen henkilö, mutta Gilgames-eepoksessa hänen suuruuttaan (niin fyysistä kuin henkistä) on tietysti liioiteltu. Hän on puolijumala, joka hallitsee kovalla kädellä Urukin kaupunkia.

Asukkaat toivovat jumalilta kilpailijaa Gilgamesille, "kilpailkoot vaan keskenään, levätköön Uruk!". Kansa toivoo.

Kansa saa, mitä se pyytää: Enkidu syntyy jumalan arolle heittämästä savenkappaleesta.
Hän elelee villi-ihmisenä eläinten seurassa eristyksessä ihmisistä, kunnes eräänä päivänä hän kohtaa metsästäjän. Tämä kauhistuu Enkidua ja lähtee pyytämään apua. Gilgames antaa neuvon, että ota mukaasi nainen, ilotyttö, joka vie Enkidulta ajatukset pois riistansa kyttäämisestä.

Niin tietysti tapahtuu, koska himo sokaisee Enkidun. Monta päivää lemmiskeltyään Enkidu yrittää palata entiseen elämäänsä, mutta eläimet eivät enää hyväksy häntä seuraansa. Hän lähtee ilotytön mukana Gilgamesin luo. Toisin kuin kansa toivoi, heistä ei kuitenkaan tule kilpailijoita, vaan ystäviä toisilleen. He käyvät yhdessä surmaamassa Humbaban, joka on pahis ja suojelee metsäänsä raivokkaasti.

Tämän jälkeen he tappavat demonihärän, jonka jumalatar Istar on lähettänyt heidän kimppuunsa, kun Gilgames on kieltäytynyt ottamasta häntä vaimokseen.


 Mutta kaikki nämä tappotouhut kääntyvät Enkidun kohtaloksi: jumalat sairastuttavat hänet ja hän kuolee hitaan kuoleman Gilgamesin itkiessä ystävänsä menetystä.

Loppuosa kirjasta kertoo siitä, kuinka Gilgames lähtee etsimään keinoa saavuttaa kuolemattomuus. Hän matkustaa tapaamaan Utnapistimea, joka kertoo, miten selvisi jumalten tekemästä vedenpaisumuksesta rakentamalla arkin. Tämän myötä jumalat tekivät hänestä kuolemattoman. Hän neuvoo, kuinka Gilgames voisi saavuttaa kuolemattomuuden, vaan eihän se onnistu.

Viimeinen luku kertoo Gilgamesin keskusteluista kuolleen Enkidun kanssa.

Vaikka Gilgames kertoo sankarimiehistä, se myös osoittaa, että kaiken takana on nainen. Johtihan ilotyttö Enkidun ja Gilgamesin yhteen ja toisaalta petollisen naisen roolissa Istar vaikutti Enkidun kohtaloon, mikä ajoi Gilgamesin retkilleen.

Gilgamesissa kiehtoo se, ettei se ole yksipuolinen, väkivaltainen kertomus, vaan siinä esiintyy aina ajankohtaisia teemoja, kuten ihmisen kaipuu ikuiseen nuoruuteen ja kuolemattomuuteen. Ennen kaikkea se oli kuitenkin tarina ystävyydestä.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Keskiyön lapset

Luin Salman Rushdien Keskiyön lapsia viisi kuukautta. 
 Kuten Nuharuven arkistosta huomaatte, luin välissä muita kirjoja. Rushdien kanssa kun oli hieman alku- ja myös keskikohtavaikeuksia. Puolen välin jälkeen lukeminen helpottui, koska olin viimein hyväksynyt, että ei tämä tästä parane.

Keskiyön lapset kertoo Saleem Sinain lapsuudesta, nuoruudesta ja vähän nuoresta aikuisuudesta. Saleem (joka muuten on jonkinlainen kirjailijan alter ego) on intialainen muslimi, jonka perhe on varakas. Hänelle kuitenkin selviää, että hän on päätynyt Sinain perheeseen kohtalon oikusta ja hänen oikeat vanhempansa ovat köyhiä. Poika, johon hoitaja hänet vaihtoi sairaalassa, tuottaa hänelle myöhemmin ongelmia. Erikoisten elämänvaiheidensa takia Saleem uskoo siihen, että hänen elämänsä on ennaltamäärätty.

Ihmettelin mahtipontista alkua, joka sittemmin osoittautui aiheelliseksi. Keskiyöllä syntyminen oli antanut Saleemille kyvyn kuulla ajatuksia.
Kykynsä ansiosta Saleem yhytti muut 500 lasta, jotka olivat syntyneet tuona yönä klo 00-01 välillä. Kaikilla heillä oli jotain yliluonnollisia kykyjä. Saleem menetti taikavoimansa myöhemmin poskiontelohuuhtelun takia, mutta hänen saamansa tiedot muista keskiyön lapsista osoittautuivat kohtalokkaiksi muillekin kuin hänelle itselleen (hän mm. päätyy naimisiin yhden heistä kanssa): hänen tietojensa avulla heidät kaikki pakkosteriloitiin. Pakkosterilaatiolla ja kuvauksella slummien väkivaltaisesta tyhjennyksestä Rushdie ottaa kantaa Indira Gandhin politiikkaan. Intian ja Pakistanin historian vaiheita seurataan muutenkin kirjassa tiiviisti: kasvaahan Saleem aikuisuuteen yhtä aikaa Intian kanssa.

Keskiyön lapset oli mitä kiinnostavin aiheeltaan, mutta kerronnaltaan se polveili liikaa joka suuntaan. Rushdien tajunnanvirran mukana oli välillä vaikea pysyä. Tiivistäminen, sitä olisin taas toivonut. En esimerkiksi ymmärrä tarinantäytettä, jossa Saleem ihastui siskoonsa. Insestinen suhtautuminen kasvintoveriin tuntui epäuskottavalta (ja toi tosiaan taas lisää mutkia ennestään ryönää täynnä olevaan tarinaan). Mutta kun on kyse maagisesta realismista tajunnanvirtatekniikalla kirjoitettuna, mitä tahansa voi tapahtua vailla uskottavia perusteluja.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Layla

Kuuntelin Jari Tervon Laylan äänikirjana.
 Layla kertoo teini-ikäisestä kurditytöstä, joka pakkonaitetaan serkulleen. Hääyön jälkeen lakanasta ei kuitenkaan löydy veritahraa, mikä tarkoittaa tytölle kuolemantuomiota. Layla lähtee pakomatkalle läpi Euroopan ja saapuu Suomeen, jossa päätyy prostituoiduksi.

Laylan lisäksi kirjassa seurataan sutenööriä, Laylan kostomatkalle lähtevää isää ja veljeä, parikymppistä rasistia ja suomalaista prostituoitua. Tervon viesti on selvä: naisen asema on miehelle alisteinen niin muslimiyhteisössä kuin sekularisoituneessa lännessä. Ja se on hanurista.

Aihe on tärkeä, mutta se ei tee kirjasta hyvää. Ensinnäkin, Tervo ei onnistu vakuuttavasti kuvaamaan, miltä tuntuu nuoreksi naiseksi kasvaminen. Kun Tervo kirjoittaa Laylan fyysisistä muutoksista kropassaan, tekstistä paistaa se, että sen on kirjoittanut vanha setä. Koin myös vastenmielisyyttä lukiessani kuunnellessani seksikohtauskuvauksia. Voi tietysti olla, että ajattelin liikaa kirjailijaa tarinan taustalla, mutta kyllä hyvän tarinan pitäisi saada unhoittamaan sen tekijä. Oli kyseessä sitten millainen mediapersoona hyvänsä.

Mikä tässä nyt sitten eniten mätti? Ei edes se alati vallitseva perverssiyden tunne, vaan uskottavuusongelmat. Miten helposti Layla rupesi prostituoiduksi, vaikkei aikaisemmin ollut kyennyt edes huiviaan riisumaan. Olisi luullut, että hän olisi päätynyt samanlaiseen ratkaisuun kuin Lukas Moodyssonin Lilja 4-everin päähenkilö, sillä erotuksella, että hän olisi hypännyt sillalta ennen ainuttakaan huorauskeikkaa. Myöskään suomalaisprostituoitu Helena mielenmaisemaa prostituution suhteen ei enää alun jälkeen valotettu, vaikka hänellekin seksityöläiseksi ryhtyminen oli ensin vaikeaa. Ja epäuskottavuuden huipentumana on mainittava vielä se, kuinka rasistista tuli muslimi hänen ihastuttuaan Laylaan. Omituinen (koska alkoi, kun tyyppi stalkkasi Laylan seksitouhuja toisen asiakkaan kanssa), yksipuolinen rakkaus voitti sairaan päähänpinttymän. Joo-o, aikamoista satukuvitelmaa.