sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Myrskyluodon Maija

Anni Blomqvistin viisiosainen sarja Myrskyluodon Maija oli koskettava lukukokemus
Anni Blomqvist kertoo kirjasarjassa isotätinsä tarinan, joka on kiinnostava sekä menneen ajan kuvauksena että yhden naisen elämäntarinana.

Ensimmäisessä kirjassa eletään 1840-lukua. Talontytär Maija naitetaan kalastaja Jannelle ja heistä tulee torppareita kaukana merellä sijaitsevalle Myrskyluodon saarelle, jonne on osan vuodesta täysin mahdotonta päästä - tai sieltä on mahdotonta päästä pois. Blomqvist kertoo, miten luonnon armoilla elävien on vain luotettava, että asiat selviävät. Kaiken pahan tai hyvän takana on Jumala ja vahva usko tekee sen, että kaikista raskaimmistakin menetyksistä selviää, koska on ajateltava, että niin on ollut tarkoitus. Maijan usko on fatalistista. Kristinuskoon sekoittuu myös taikauskoa, jota kouluja käymätön ja heikkolukutaitoinen Maija ei osaa kyseenalaistaa. Elämä on rankkaa, mutta myös hyvää. Kun Maijan pitää vanhana lähteä rakkaalta Myrskyluodoltaan, on surullista, miten kukaan lapsista tai lapsenlapsista ei voi ymmärtää hänen menetyksensä suuruutta. Heille Myrskyluoto on ollut vain ikävä, raskasta työtä täynnä oleva paikka, joka sijaitsee eristyksessä muusta maailmasta. Maijalle se on ollut koko elämä. Siellä hän on saanut elää elämänsä rakkauden kanssa ja kasvattaa lapsensa, tehnyt uransa (kuten nykyään sanottaisiin) kalastajan vaimona ja pienviljelijänä. Myrskyluodon autioituminen on hänen elämäntehtävänsä hukkaan heittämistä.

Koko valtakuntaa koettelevista tapahtumista Myrskyluodollakin koetaan Krimin sota ja nälkävuodet, joista jälkimmäisistä selvitään mannerta paremmin meren antimien takia.

Myrskyluodon Maija liikutti, sivisti (avasi saaristolaisten elämää tällaiselle maakravulle) ja jätti jälkensä.

lauantai 21. syyskuuta 2019

Itsetutkisteluja

Marcus Aureliuksen Itsetutkiskeluja sisältää pääosin ajattomia elämänviisauksia.
 Kohtuulliset elämäntavat ja mielentyyneys. Ne toistuvat hänen tekstissään. Kohtuullisuus näin 2020-luvun lähestyessä on tuntunut kadonneen yltäkylläisyydessä elävältä nykyihmiseltä. Ihmiset eivät syö kohtuullisesti tai kuluta kohtuullisesti. Edellämainitusta on seurannut alati kasvava kansallinen ylipaino-ongelma kansanterveydellisine seurauksineen ja edellisen ja jälkimmäisen yhdistelmästä ilmaston lämpeneminen.

Marcus Aureliusta kannattaisi kuunnella myös siinä, miten pitää kohdella lähimmäisiä. Ollaan lähellä Uuden testamentin rakkauden kaksoiskäskyä.


Lukiessa mietiskelin, kunpa jaksaisin toteuttaa enemmän Marcus Aureliuksen neuvoja. Harmikseni tyynimielisyyden sijaan temperamenttini on kaikkea muuta. Mutta aina voi edes yrittää parantaa tapojaan.

tiistai 17. syyskuuta 2019

Hunan

Viime vuoden Finlandia-ehdokkaissa oli monta sellaista kirjaa, jotka kiinnostivat. Hunan oli yksi näistä mieleni päälle jääneistä. Talven kuluessa kuitenkin unohdin sen ja nyt kesän käännyttyä syksyksi muistin taas viime kirjastovierailulla sen olemassaolon. Hyvä niin. Se oli lukemisen arvoinen.
Se pohjautuu J. Pekka Mäkelän Helvi-kummitädin päiväkirjamerkintöihin, joita hän teki toimiessaan lähetystyöntekijänä Hunanin maakunnassa Kiinassa toisen maailmansodan aikoihin.

Helvi ei ole kirjan päähenkilö, vaikka kaikki muut hahmot linkittyvät häneen tavalla tai toisella. Kaikki kirjan henkilöt saavat lähes yhtä paljon sivutilaa. Muita hahmoja ovat sveitsiläinen pariskunta, toiset suomalaiset lähetystyöntekijät sekä kiinalaisia, jotka ovat joko oppilaina tai töissä lähetysasemalla tai tekevät muutoin yhteistyötä suomalaisten kanssa.

Kirjan kertoo raskaista tapahtumista. Yksi kammottavimmista on kuvaus Nankingin verilöylystä. Helvin kokemukset ovat uskomattomia. Miten hän selvisi japanilaisten hyökkäyksestä ja toisaalta kiinalaisten sotilaiden epäluuloisuudesta ulkomaalaisia kohtaan sodan sytyttyä. Mutta valitettavasti Helvi jää yhtä pinnalliseksi hahmoksi kuin hänen hajuttomat päiväkirjamerkintänsä, joissa ei esiinny mitään ristiriitaa. Ei esimerkiksi minkäänlaista uskonkriisiä, vaikka maailma ympärillä palaa. Kirjan epilogissa selviää, että Helvi aavisti muiden lukevan hänen päiväkirjaansa, joten se oli syynä varsin kliiniseen kerrontaan.

Mietin, että jos Mäkelä ei olisi ottanut mukaan Helvin autenttisia päiväkirjamerkintöjä, hän olisi saanut enemmän taiteilijan vapauksia tarinan kerrontaan. Nyt hän tuntuu kuitenkin liikaa kunnioittavan kummitätinsä muistoa. Niin, että Helvi vaikuttaa jopa yli-inhimillisen hyveelliseltä. Tuntuu, että Helvi herää todella eloon vasta epilogissa, joka oli - kaikista varsinaisen tarinan sotakuvauksista huolimatta - kirjan koskettavinta antia.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Hiljaiset sillat

Clint Eastwoodin Hiljaiset sillat on koskettava ja herkkä elokuva aikuisesta rakkaudesta. Se onnistuu uskottavasti väittämään, että ihminen voi rakastua ensisilmäyksellä. Että muutamana päivänä koettu hekuma säilyy voimallisena tunteena sen kokijoiden mielissä läpi heidän elämänsä.

Kirjana Hiljaiset sillat olikin sitten kaikkea muuta: kliseinen (maailmaa nähnyt matkamies ryysyissään tulee ja lemmiskelee elämäänsä kyllästynyttä, perähikiällä muumioituvaa kotirouvaa), korni (kömpelöt kuvaukset ihmisvartaloista, yliampuvat kielikuvat ja en edes sano mitään itse aktin kuvauksesta) ja nolo monella tavalla (äiskä kirjoittaa lapsilleen kirjeen, jossa kuvailee yksityiskohtaisesti paneskeluaan).

Robert James Waller teki tällä kammotuksella hyvät rahat. Höttö myy, mutta tulen ikuisesti ihmettelemään, miksi.

lauantai 7. syyskuuta 2019

Taivaanpallo

Olli Jalosen Taivaanpallo sijoittuu 1600-luvun loppuun Saint Helenan saarelle ja Lontooseen. Siinä seurataan Angus-pojan kasvamista pikkupojasta teini-iän kynnykselle. Tarinan ytimessä on Edmond Halleyn ura ja elämä. Angus pääsee Halleyn avustajaksi ja sitä kautta yhtenä teemana on tähtitieteen historia.

Taivaanpallossa ei ollut mitään erityistä. Anguksen tarina on monta kertaa jo kirjoitettu. Tarkoitan tällaista pikkupoikaa, joka joutuu kasvaessaan kokemaan koettelemuksia. Äidillä on suhteita ja poika kärsii niistä, hän joutuu selviämään nälässä ja toisten armoilla. Oliver Twist kohtaa Ollin oppivuodet.

Sen lisäksi, että juoni oli kaavamainen, kerronnan ongelmana oli Anguksen välimerkkejä säästävä ajatuksenjuoksu. Koin sen ärsyttävänä. Ja aikaa käytettiin liiaksi Saint Helenalla, koska kaikki alkoi muuttua kiinnostavaksi vasta Lontoossa. En oikein saanut otetta Saint Helenan mellakoista, ehkä se oli tuo rasittava kerronta, joka etäännytti. Halleyn harjoittama tähtitiede oli paremmin esitetty. Ihmettelin, miten kaikki loppui vasta, kun se alkoi. Mutta Google tiesi kertoa, että kirjalle tulee vielä jatkoa.