torstai 28. kesäkuuta 2007

Narnia?

Mietin tässä kuumeisesti jotain kirjaa, joka olisi vähän kevyemmästä päästä kuin tuo Red Line. Niinpä päädyin Narnian tarinoihin, vaikken ole aivan varma oletko lukenut ne? Niitä kirjoja taitaa olla yhteensä seitsemän, Nakilla on kaikki. Itselleni tuli tuon kirjasarjan luettuani hämmentynyt olo. C.S.Lewishan oli syvästi uskonnollinen ihminen, mikä näkyy kirjoissa ja sai minut ajattelemaan asioista hieman toisella tavalla.

Jos olet lukenut Narnian, niin sitten seuraava ehdotukseni on, että luepa Tove Janssonin ihka ensimmäinen Muumi-kirja Muumit ja suuri tuhotulva. Tiedän, että olet lukenut sen, mutta lue nyt vain uudestaan, koska sen lukee tunnissa. Kerro sitten täällä, että mikä oli kirjan paras kohta. Minun mielestäni se on aika mukavaa, kun Muumimamma antaa Nipsulle ja Muumipeikolle suklaata, ettei niitä pelottaisi (tai jtn. sellaista).. Se on kesäkirja, niin kuin kaikki muumikirjat

Minä jatkan Karvajalan lukemista. Viiltävä analyysi täällä sitten, kun lukeminen on ohi. 200 sivua on vielä jäljellä. Valitettavasti haluan sen jälkeen lukea Mikael Hakimin, joka on jatkoa Karvajalalle. Vasta sen jälkeen Niiskuneiti saa päättää, mitä luen. Sori, jäin koukkuun Mikaelin tarinaan.

Kirjoittanut: Myy

maanantai 25. kesäkuuta 2007

Mitäs sitten luettais?

Hei! Myy ei ole vielä määrännyt minulle uutta kirjaa, joten välikirjana taidan lukea viime viikolla ostamani Muumipappa ja meri-pokkarin. Muumithan ovat aina virkistävää luettavaa. Mutta Myy, mietippä minulle nyt joku hyvä kirja johon syventya aina hetken ennen nukkumaanmenoa. Kiitos!

(Nuharupinen) Niiskuneiti

torstai 14. kesäkuuta 2007

Kirjoista yleisesti

Kun tuo Myykin äityi aikaisemmin muistelemaan sellaisia kirjoja jotka ovat tehneet häneen vaikutuksen lapsena, niin kannan minäkin korteni kekoon ja kerron erään oman kokemukseni.
En oikeastaan muista koska se oli kun sain itselleni Ursula Leguinin kirjan Maameren velho. En varmaankaan osannut silloin vielä kovin hyvin lukea tai sitten en osannut ollenkaan, mutta muistan sen että äiti luki kirjaa minulle. Ehkä yksi syy siihen, että äiti luki kirjaa minulle oli se, että kirja oli erittäin synkkä sävyltää ja ehkä hieman pelottava. Oli kuitenkin mukavan turvallista kuunnella tarinaa kun sitä luki joku muu johon turvautua jännän paikan tullen.
Maameren velho osoittautuikin aivan loistavaksi kirjaksi ja seuraavaksi äiti lähti metsästämään jatko-osaa tarinaan. Maameren velhoa seurasi Atuanin hautaholvit ja tarina kävi vain entistä jännemmäksi. Trilogian päätösosa oli nimeltään Kaukaisin ranta, mikä kuulostaa tälläkin hetkellä melko synkältä kirjalta alle kymmenen vuotiaalle lapselle.
Meni monta vuotta siitä kun äiti oli lukenut minulle Maameren tarinoita, sitten jossain vaiheessa löysin kirjat hyllystä ja luin ne itse. Lopulta niistä muodostui yksi hienoimmista kirjallisuuden parissa kokemista lukunautinnoista. Aikaa myöten kirjat ovat saavuttaneet suosiota muunkin perheen parissa ja varsinkin tuo nuorempi pikkuveli innostui hirvittävästi Maameren tarinoista. Myöhemmin kirjasarjaan ilmestyi vielä kolme osaa, jotka kyllä jatkavat samaa tarua mutta sijoittuvat hieman eriaikakaudelle kirjan maailmaan.
Niille tiedoksi jotka eivät ole tutustuneet Ursula LeGuinin Maameren tarinoihin, kyseessä on uskomattoman hienosti kirjoitettua fantasiaa, joka on kaukana Harry Potterin satumaisesta lällyfantasiasta. Suosittelen tutustumaan.

Kirjoitti: Niiskuneiti

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Punainen viiva

No niin.
Punainen viiva on nyt sitten luettu. Täytyy kyllä sanoa, että aika rankkaa tekstiähän se oli. Sitä on jotenkin vaikea käsittää miten Suomessa on voinut olla vielä noin 100 vuotta sitten noin karut olot, että ihmiset ovat oikeasti kärsineet nälkää. Kirja oli jotenkin niin surullinen kun köyhät luulivat oikeasti, että sosialismi pelastaa köyhät heti kun se punainen viiva on vedetty. Ei astunut onni ja autuus pirtin ovesta vaikka sosialistit hyvin pärjäsivät vaan surkea oli loppu. Punainen viiva oli erittäin yleissivistävä ja vaikuttava teos vaikka lukeminen kestikin näin kauan.
Ehkä voisi pyytää jotain vähän positiivisempaa seuraavaksi kirjaksi?

Niiskuneiti