Täällä pohjantähden alla

Vaikka olen viime aikoina melko laiskasti kirjoittanut tänne Nuhikseen arvosteluja lukemistani teoksista se ei tarkoita sitä, että olisin tyystin lopettanut lukemisen. Ehei, olen vain ollut vähän laiska ja eilen sain siitä palautetta. No nyt sitä tekstiä sitten tulee. Tällä hetkellä luvun alla on Tapsa, eli Tapio Rautavaaran elämänkerta. Kirja on kyllä varsin mielenkiintoinen, sain sen äitiltä ja isältä joululahjaksi. Äitihän sen on sitten tilannut takaisin kun saan sen luettua. Mutta en siis vielä kirjoita Tapsasta sen enempää.

Vuoden vaihteen tienoilla luin Suomen lähihistoriaa käsittelevän kolmiosaisen järkäleen nimeltä Täällä pohjantähden alla. Olen aloittanut Täällä pohjantähden alla lukemisen ensimmäistä kertaa lukiossa. Innostuin kirjasta kun kävin katsomassa Jyväskylän Kaupunginteatterissa kyseisen näytelmä. Jostain syystä en kuitenkaan ikinä saanut kirjaa loppuun, jota tällä hetkellä suuresti ihmettelen. Luultavasti se johtui siitä, että lukioaikana joutui muutenkin koko ajan lukemaan jotain, joten en päässyt kirjan imuun. Nyt pääsin.

Ehkä tarina tuntui senkin takia nyt niin mielenkiintoiselta, että pystyin jollain tasolla samaistumaan siihen. Enkä nyt tarkoita että täällä kotikylällä meno olisi kuin vuosisadan alussa, talolliset vastaan torpparit. Enemmänkin asiaan vaikutti tämä oma maanviljelijän ura jota olen tässä parin vuoden aikana luonut. Miten tavallaan ne haasteet joita Koskelassa koettiin eivät ole oikeastaan muuttuneet sadassa vuodessa mihinkään. On edelleen maa, sää ja joku kolmas rajoittava tekijä, silloin se oli Pappila tänä päivänä ehkä EU.
Myös se, että itse lähti mukaan kunnallispolitiikkaan herätti kiinnostusta Suomen polittiseen historiaan. Vuosisadan alkuhan oli poliittisen heräämisen aikaa. Sehän vasta oli kiinnostavaa millä tavalla Väinö Linna kuvasi tuota poliittista heräämistä pienessä Koskelan torpassa ja koko kylässä. Kun tässä on itsekin ollut vähän niinkuin ruohonjuuritasolla ja miettinyt että mitkä ne omat motiivit on siihen poliittiseen toimintaan niin kyllä ne tietyllä tavalla on samanlaisia kuin tuolloin aikanaan. En ole sosialisti, mutta tarkoitan sitä että yritys on saada perusasiat kuntoon. Koskelassahan kaikki lähti liikkeelle katkeruudesta Pappilan väkeä kohtaan. Kyllä itsekin tunsi jonkilaista suurta ärtymystä lukiessa kun Pappila sitten tarvitsikin itse osan Koskelan pelloista, että pystyy pitämään elintasoa yllä. Ja varsinkin ruustinnan asenne oli jotenkin niin ärsyttävä. (Kirja on siis herättänyt suuria tunteita).

Samalla tuli ajateltua vuoden 1918 tapahtumia eri puolilta. Kuinka raakaa aikaa se on ollutkaan molempien sekä valkoisten, että punaisten puolelta. Toisaalta kuvaus punaisten rintamalta toi mieleen sen miten epätoivoinen tuo vallankaappausyritys oli. Siellä onnettomissa vaatteissa, vähillä ruoilla ja huonolla johtamisella. Sitten tuli teloittamiset ja vankileirit. Lopulta vapaus... Miten valtavaa katkeruutta tuo onneton sota on saanut aikaan. Ei ihme että se vaikuttaa meidän elämäämme osittain vieläkin.
Mielenkiintoista oli Linnan kuvaama punakapinan jälkeinen aika, millä tavalla koulussa lapsia aivopestiin militaristisella isänmaallisella opetusmateriaalilla ja asenteella. Toisaalta myöhemmissä vaiheissa rintamalla se saattoi on tarpeellistakin.
Oma lukunsa on tietysti vielä talvi- ja jatkosota ja ne hirveät menetykset mitä Koskelassa ja monissa muissa kodeissa koettiin.
Vaikka noista tapahtumista on kauan aikaa, veljessodasta liki sata vuotta ja talvisodan alkamisestakin 74 vuotta, ne tuntuvat silti läheisiltä. Se varmaan johtuu siitä, että niistä aisoista on kotona puhuttu ja ne tappiot ovat kohdistuneet myös omaan lähipiiriin.
Jokaisen suomalaisen tulisi lukea Täällä pohjantähden alla.

Eikä muuten kannata katsoa sitä Timo Koivusalon surkeaa Täällä pohjantähden alla sarjaa. Itse katsoi 1 ja 1/2 jaksoa ja se piisasi, huh huh mitä sontaa.

Taloutemme viimeisin kirjallisuushankinta on Koljan Kone&Kuljetus-pörssi. Aviisi maksoi 4.95€. Teos on sijoitettu saniteettitiloihin. Kuulemma antoisaa luettavaa.

Kosmonautti

Olen tehnyt tässä vuosien varrella täsmäiskuja kirjakauppoihin ja ostellut paljon sopivan hintaisia (halpoja) kirjoja. Jotkut ovat olleet hyviä, osa ihan täyttä kakkaa. Tällä hetkellä luvussa on erittäin halvalla napattu kovakantinen Katri Lipsonin Kosmonautti. Takakannen perusteella en odottanut juuri mitään, joten kirja yllätti enemmän kuin positiivisesti! Kosmonautti kertoo pojasta joka haluaa kosmonautiksi. Lopulta tämän pojan tarina jää vain kirjan kannattelevaksi rakenteeksi kun mielenkiintoisemmaksi muodostuvat ihmissuhteet pojan ympärillä. Lipsonin tyyli kirjoittaa on koukuttava. Välillä raotetaan takauma verhoa ja sen jälkeen hypätään taas ajassa eteenpäin. En vielä tiedä miten tarina alkaa, se on viimeinen luku. Olen iloisesti yllättynyt tämän suomalaiskirjailijan kyvykkyydestä, ottaen huomioon että takana on Nenäpäivän kaltaisia pettymyksiä.

Rillipää ja läski

Mielenkiinnosta lainasin kirjastosta Tommi Liimatan ja Jouni Hynysen kirjeenvaihdosta kootun kirjallisen teoksen. Oikeasti lainasin sen kannen perusteella.
Liimatan kirjeet meni koko ajan yli hilseen ja Hynysen kirjeet oli taattua Hynys-laatua. Oli ihan mielenkiintoista seurata muusikoiden käymää vuoropuhelua. Välillä tuli sellainen olo, että rikkoo kirjesalaisuutta ja tirkistelee toisen yksityiselämää. Ennen kirjan lukemista en tiennyt, että Liimatalla on lapsi. Ja ne Liimatan kirjeet oli oikasti tosi outoja, samanlaista tajunnanvirtaa kuin sen laulutekstit.

Dinan kirja

Tällä kertaa valitsin luettavaksi Koljan veljen vaimon suositteleman ja minulle lainaaman Herbjorg Wassmon kirjoittaman teoksen Dinan kirja. Kirja herätti ilmestyessään runsaasti huomiota ja sitä on käännetty jo yli 20 kielelle. Kirjaan perustuvan elokuvan ohjasi Ole Bornedal, joka sai Pohjoismaissa ensi-iltansa 2002. Itse en ole tuota elokuvaa nähnyt, mutta ehkä hankin sen jostain käsiini kirjan luettuani. Se yleisestä lätinästä ja asiaan.

Dinan kirja kertoo tytöstä, joka tulee vahingossa aiheuttaneeksi äitinsä väkivaltaisen kuoleman. Tuosta vahingosta Dina saa kärsiä koko loppuelämänsä. Isä, vallesmanni, ei osaa käsitellä asiaa, suree vain omaa vaimoaan, mutta tytär jää täysin vaille lohdutusta. Tytöstä tulee sulkeutunut ja kummallinen. Lopulta vallesmanni naittaa tytön kaksi kertaa vanhemmalle tuttavalleen ja niin Dina ajautuu Reinsnesiin.

Dinan hahmon kehitystä on mielenkiintoista seurata kirjan edetessä. Miten Dina on alkuun vallaton lapsi, joka ei tiedä miten käyttäytyä, kiipeilee puissa ja makailee sängyssä päivät vaikka hänen kuuluisi emännöidä tilaa. Lopulta Dinasta kasvaa vahva kipparinleski, joka pystyy selviämään tilanteesta kuin tilanteesta, omalla tavallaan.

Dinan kirja on koskettava, pysäyttävä, järkyttävä ja surullinen.

Taikurin hattu

Kuin legendaarisen Tove Janssonin Taikurin hatun. Lukiessani kirjaa mieleen palautui kaikki muumipiirretyt ja niissä olleet pelottavat asiat: niiskuneidin otsatukan palaminen hattivattien teltassa vierailun seurauksena, muumipeikon muuttuminen ihmeelliseksi isokorvaiseksi peikoksi ja mörön vierailu muumilaaksossa etsimässä kuningasrubiinia. Nuo kaikki ovat tietysti lapsen näkökulmasta pelottavia asioita.

Nyt "vanhemmalla" iällä kirjaa lukiessa kiinnittää huomion vähän toisenlaisiin seikkoihin. Mikä Hemuli on? Tyyppi, joka pukeutuu mekkoon ja niiaa. Onko Hemuli nainen? Puhuu kuitenkin piirretyissä miehen äänellä. Onko meidät siis ehdollistettu ajattelemaan Hemulia miehenä vaikka kenties hän on sukupuoleton. Entäs Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen välinen suhde? Best friends forever! Tässä yhtälössä Niiskuneiti vaikuttaa kolmannelta pyörältä... Entäs koko muumiperhe? Harrastavat eskapismia lähtemällä muumilaaksosta pois kun on tylsää tai jotenkin ikävää. Ei muuta kuin vene (joka sekin oli sattumalta ajautunut heidän rantaansa, kenen se oli ollut? oliko sen miehistö hukkunut?) vesille ja jonnekin saarelle oleilemaan. Mamelukin pyydystys vaikutti kyllä melkoiselta kalajutulta, ehkä se olikin oikeasti joku 5 kiloinen, mutta sen saaminen oli niin suuri urotyö, että kalan koko kymmenkertaistui. Mutta muumien elämässä parasta onkin se, että siellä ei ole "hyviä" ja "pahoja". Välillä joku on huonolla tuulella ja joku tekee jotain ikävää, mutta se ei leimaa henkilöä.

Tove Janssonin teksteissä vilisee elämänviisauksia, kuten: "Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen".

Kaiken kaikkiaan Taikurin hatun lukeminen oli virkistävä kokemus. Muumikirja kuukaudessa pitää mielen virkeänä ja lukuinnon korkealla!

Khaled Hosseinin Leijapojat

Kuten joku Nuharupisista ehkä muistaakin, olen lukenut aiemminkin Hosseinia. Kirja jonka luin aiemmin oli Tuha loistavaa aurinkoa, joka oli kyllä hyvä kirja. Kuten tuo Tuha loistavaa aurinkoakin, Leijapojat kertoi Afganistanista. Tarkemmin kirja kertoi pojasta, joka eli lapsuutensa Kabulissa, mutta josta joutui pakenemaan kun Talibaanit kaappasivat vallan.
Leijapojissa maalataan kuvaa siitä millainen kehitys Afganistanissa on tapahtunut 70-luvulta 2000-luvulle. Siinä kuvataan ihmisen raadollisuutta, mutta pääasiassa keskitytään vain päähenkilön henkilökohtaiseen itsekkyyteen ja syyllisyyden tunteeseen.

Afganistanin tilanne on aiheena mielenkiintoinen, viimeksikin Hosseinista kirjoittaessani taisin mainita sen miten vähän itse tiedän kyseisen maan historiasta. Elämä siellä on niin erilaista kuin täällä pohjoisessa.

Leijapojat on aika surullinen kirja ja siinä on myös jonkin verran väkivaltaisia kohtauksia. Se ei ole mikään hyvänmielen kirja, mutta jos haluaa saada edes pintaraapaisun Afganistanista, se kyllä kannattaa lukea.

Kotiopettajattaren romaani

Taas kerran olen ollut Myyn viitoittamalla tiellä, enkä voi moittia. Kotiopettajattaren romaani oli kyllä häikäisevän hyvä!
Kirja kertoo tarinaa tytöstä/naisesta nimeltä Jane Eyre. Tarina alkaa siitä kun tyttö asuu tätinsä luona, joka kohtelee tätä huonosti. Jane laitetaan sisäoppilaitokseen, jossa hän opiskeltuaan kuusi vuotta viettää vielä kaksi vuotta opettajana. Tuolla työkokemuksella hän hakeutuu erääseen Thornfieldin-kartanoon kotiopettajattareksi pienelle ranskalaistytölle. Kartanonherra saa Janen rakastumaan itseensä ja siitä alkaa tarina jos ei puutu jännitystä, yliluonnollisuutta, romantiikkaa ja surua...
Janen tarina piti otteessaan vielä tänä aamuna klo 6-11 asti, kunnes sain käännettyä viimeisen lehden. Erittäin koukuttava teos. Enää odotan, että pääsen pistämään kyseisen sarjan DVD-soittimeen ja vielä kerran uppoutumaan Thornfieldin raskaiden seinien sisäpuolella kukoistavaan onnettomaan rakkaustarinaan. Sitä odotellessa.

Seuraavaksi kirjahyllyssä taitaa olla Dostojevskiä, mutta sitä ennen Principles of marketing....

Anna minun rakastaa enemmän

Luin siis Juha Itkoselta toisenkin kirjan näin lyhyen ajan sisällä. Muistaakseni tuosta Anna minun rakastaa enemmän- kirjasta oli kuunnelma Ylex:llä joskus parisen vuotta sitten. Silloin en kerinnyt siihen mukaan, vaikka yleensä tykkään kyllä kuunnella kirjoja ääneen luettuna, jostain syystä en vain jaksanut seurata sitä. Yritin löytää sitä elävästä arkistosta, mutta ilmeisesti se oli once in a lifetime.

Niin mitä itse pidin tuosta kirjasta. Kirjahan kertoo nuoresta miehestä, jonka ex-tyttöystävä on rokkistarba Summer Mable, Suvi Vaahtera sekä vanhemmasta naisesta, joka on kyseisen staran äiti. Vuorotellen he käyvät läpi suhdettaan Suviin. Minua häiritsi Kohti-romaanissakin tuo hyppivä kerronta, välillä sai lukea luvun puoleen väliin ennen kuin ymmärsi kuka kertoo ja kenestä. Toinen asia mikä aiheutti ärsytystä oli kirjaan "lavastetut" lehtijutut Summer Mablesta. Kaikista ärsyttävistä oli, että jutut ei olleet mistä mielikuvituslehdestä vaan esim. Hesarin Kuukausiliitteestä Perhesiteet-juttusarjan juttu ja City-lehden haastattelu (yhtä typerään tyyliin tehty). Itkonen oli varmasti halunnut tehdä Summer Mablesta mahdollisimman todellisen hahmon, että ihmiset kirjan luettuaan jo melkein googlettaisivat Mablen nimeä ja alkaisivat pohtimaan onko tällainen henkilö todella ollut.

No jotain positiivista: Kirja imi mukanaan, luin sitä muutamana iltana ennen nukkumaan menoa, mutta loppujen lopuksi se kävi niin koukutavaksi että se oli pakko lukea kerralla loppuun. Kaiken kaikkiaan henkilöt olivat kyllä huomattavasti mielenkiintoisempia kuin Kohti-kirjassa. Voin kyllä suositella kirjaa, varsinkin sellaisille ihmisille jotka tykkäävät siitä että kirja etenee vähän sekavasti. Onko se muka mikää meriitti?

Ylpeys & ennakkoluulo

Sain Myyltä vuosi sitten Ylpeyden ja ennakkoluulon ennen erästä juhlaa. En tiedä sitten oliko hän miettinyt minulle ja Nigelille roolit kirjasta valmiiksi, mutta itse asettaisin kyllä Nigelin luontevasti Mr. Darcyksi ja itseni Ms. Bennetiksi. Mutta nyt siis arvio kirjasta.

Olen nähnyt tuon kyseisen BBC:n minisarjan noin 5 kertaa. Pidän siitä toodella paljon, siksi en oikein tiennyt mitä ajatella kun aloin lukea kirjaa. Pelkäsin pettyväni, koska minisarja oli niin loistava. Mutta sain yllättyä iloisesti sillä kirja oli loistava. Kirjassa ei ollut yhtään tylsää kohtaa vaan se koukutti täysillä mukaansa. Varsinkin loppu oli hyvä, koska se vei tarinaa vähän pidemmälle kuin mitä minisarja.

Jyväskylän kirjastossa oli sellainen lista, joka oli kerätty ihmisten äänestämistä kirjoista, jotka pitäisi lukea ennen kuolemaa (tjms.). Siellä oli kärkikahinoissa Ylpeys & ennakkoluulo ja vaikka se onkin hömppää niin olen kyllä ihan samaa mieltä, että kaikkien tulisi lukea se.

Kohti

Saimme Koljattimen kanssa joululahjaksi Juha Itkosen Kohti. Noh, reippaana tyttönä otin ja luin sen heti kun edellisestä kirjasta pääsin eroon.

Kohti on tarina särkyneestä perheestä ja perheenjäsenten ahdistuksesta. Isä, poika ja tytär, kaikilla on ongelmia ja kaikki tavallaan pakenevat jotain. Kaikista konkreettisimmin pakenee tytär, joka lähtee Thaimaahan ja jonka isä ja velipoika lähtevät hakemaan takaisin Suomeen. Kirjan idea on se, että matka Thaimaahan on vain taustakangas ihmisten ahdistuksen ja syvimpien tuntojen läpikäymiseen. Tai näin luulisin. Thaimaa ja tsunamin jäljet herättävät ihmisissä erilaisia tuntoja ja saavat kaikki herkistymään ja herättelemään itsessään piilossa olevia tunteita. Syyllisyyttä, katkeruutta, epätoivoa, inhoa, häpeää, vihaa ja lopulta rakkautta. Loppujen lopuksi päähenkilöiden elämään ehkä näkyy valonpilkahduksia ja pieni toivo läheisemmästä suhteesta toinen toiseen.

Tällaisia ajatuksia itselle tuli tästä kirjasta. Välillä kyllä vähän ihnotti, mutta toisaalta taas kirja imi mukanaan yllättävän hyvin. Kirjaa on kehuttu ja varsinkin Juha Itkonen on ollut aika paljon pinnalla. Tämän kirjan jälkeen voisin hyvin kuvitella lukevani muitakin Itkosen teoksia.

Haaste: luetaan klassikoita

Innolla mukana! Itsellänihän on tällä hetkellä kesken kaksi suomalaista klassikkoa, joista molemmat on kirjoitettu ennen 1970-lukua. Veikko Huovisen Hamsterit 1957 ja Veijo Merin Vuoden 1918 tapahtumat 1960. Nyt otan tavoitteeksi saada arvostelun aikaiseksi tuosta Veijo Merin kirjasta, joten Hamstereiden lukeminen hidastukoon.

Camus - Sivullinen

Olen nyt lukenut muutaman sivullisen Sivullista.




Kiitos Paavolle suosittellusta. Just niin outo kun mitä ajattelinkin.

Lisää kommenttia aiheesta muutaman päivän päästä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

No niin tässä tulee kommentit tuosta Sivullisesta. Kirjaa minulle ovat suosittelleen sekä Paavo että äiti.

En osaa analysoida tätä kirjaa millään hienoilla sanoilla, vaikka olenkin jo useammasta suusta kuullut kaikenlaisia kommentteja, esimerkiksi siitä mitä tyylisuuntaa se edustaa ect. Tässä siis oma, YKSINKERTAINEN, näkemykseni: Kirja kertoo miehestä, jonka äiti kuolee. Ja äidin kuolema onkin sitten loppujen lopuksi koko kirja juju. Mies käy valvomassa äitinsä arkkua hautausta edeltävän yön ja erehtyy valvomisen yhteydessä polttamaan savukkeen ja juomaan maitokahvia. Näiden seikkojen perusteella mies myöhemmin tuomitaan kuolemaan tunteettomuuden takia.

Tässä minun analyysini kirjasta. Oli vähän erilainen kirja kuin mitä olen tässä lukenut lähiaikoina. Uskaltaisinpa verrata kirjoitustyyliä hieman Sieppari ruispellossa-kirjaan, jonkinlainen samanlainen tunne tuli näiden molempien kirjojen parissa. Paitsi että Sieppari ruispellossa sai minut vihaiseksi ja tämä Sivullinen hämilliseksi.

Elämää Afganistanissa- ja mitä me siitä tiedämme

Jokainen muistaa mitä tapahtui syyskuun yhdestoista. Varmaan suurin osa maailmasta pystyy mainitsemaan sen mitä silloin tapahtui. Joku sälli oli sanonut joillekin tyypeille, että hei kaapatkaa kone jenkeissä ja ajakaa kohti niitä kahta korkeaa tornia. Kaikki kyllä varmaan huomaa sen ja sit ne huomaa meijät. Se sälli oli joku sieltä, mikä maa se nyt oli... Afganistanissa. No se on jossain siellä Iranin ja Irakin suunnalla. Tai jos ei ole niin ainakin se liittyy jotenkin niihin. Vai liittyykö.

Kävin maanantaina Jyväskylän Suomalaisessa kirjakaupassa. Katselin Stalinin lehmistä intoutuneena Puhdistusta ja satuin sitten kysymään kassalla sen hintaa, vieläkin aika suolainen, 27€! No kun en raaskinut sitä ostaa myyjä suositteli minulle Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa-nimistä kirjaa. Olen nähnyt kirjan aiemmin, ilman että sen kansi olisi herättänyt suurempaa kiinnostusta. Pokkari maksoi 8€ ja koska myyjä kehui sitä (MIKSI EI OLISI KEHUNUT KUN HUOMASI MITEN HELPPO ASIAKAS OLIN) päätin sijoittaa siihen. Oli kyllä kuullut kirjasta juttua ja myöskin Nikun käly kehui sitä.

Sitten tuli hetki että tartui kirjaan. Ja olin koukussa. Aihepiiri on jo niin erikoinen, kukapa meistä todellisuudessa tietää yhtään mitää siitä millaista elämä on ollut Afganistanissa 70-luvulta tähän päivään. Kirja kertoo siis kahdesta naisesta, joiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Heidän lapsuutensa ovat täysin erilaiset, toinen on lehtolapsi ja asuu hullun äitinsä kanssa savimajassa ja jumaloi isäänsä, joka lopulta pettää tytön. Toinen elää onnellisen lapsuuden opettajavanhempiensa kanssa Kabulissa, kunnes koko kaupunki muuttuu sotatantereeksi ja naisten asema painetaan maan rakoon. Lopulta naisten liikkuminen kaupungilla ilman miespuolista sukulaista ja burqaa (tuota kaapua, joka peittää naisesta kaiken).

Kirjassa kuvataan muutenkin hyvin ihmisten elämää ja elämän kehittymistä 70-luvulta eteenpäin. Miten ilmapiiri muuttuu vapaamielisestä ahdasmieliseksi. Jotenkin tuntuu että miksi en ole tiennyt tästä mitään? Eikä tuo syyskuun yhdestoistakaan tunnu enää samalta kuin aiemmin, jonkin on muuttunut, ehkä asenne?

Suosittelen tätä kirjaa kaikille. Yleissivityksen vuoksi. Tietysti tämä on viihdettä, saanut älyttömän huomion ympäri maailmaa, mutta kyllä tämä on jotain mitä kaikkien tulisi lukea. Ja kaikenlisäksi imaisee kyllä mukaansa uskomattoman nopeasti.

Stalinin lehmät

Sain tänään luettua tuon Oksasen Stalinin lehmät. Oikeastaan en oikein ymmärtänyt kyseistä kirjaa. Siinä kuvattiin siis Annan elämää nykyajassa ja lapsuudessa ja siinä välissä Annan äidin elämää Neuvosto-Virossa. Haettiinko tällä kaikella Viron lähihistorian kuvaamisella ja Annan kotimaan kaipuulla syitä hänen syömishäiriöönsä. Kuitenkaan lopussa ei hän ei pääse eroon syömishäiriöstään vaikka tavallaan tule sinuiksi itsensä kanssa kertomalla miehilleen omasta taustastaan. Kirja kyllä koukutti ja sen luki aika nopeasti. Oli myös mielenkiintoisia nuo Viro-kohtaukset, sillä en kovin paljon ole aikaisemmin tiennyt siitä millaista Virossa tosiaan on ollut, vielä ihan muutama vuosikymmen sitten. Antaa vähän erilaisen näkökulman tuohon naapurimaahan, jossa olen muutaman kerran vieraillut. Mutta mitään muuta en oikeastaan tästä kirjasta saanut.

Sivistystä

Kuten jo aikaisemmin mainitsin luen tuota Stalinin lehmät-kirjaa, jonka Ankkuri jo kerkesi arvostelemaan. Minulla on kuitenkin samalla työn alla toinenkin kirja, Hamsterit. Syy miksi luen Hamstereita samaan aikaan kuin Stalinin lehmiä on tässä: haluan sivistää miestäni lukemalla hänelle kirjaa. Minulla on siis seuraavanlainen iltarutiini: menen sänkyyn ja otan käteeni Veikko Huovisen Hamsterit. Alan lukea sitä ääneen, kun olen lukenut muutaman sivun kysyn Nikolta vieläkö luen. Jos kuuluu ynähdys jatkan, jos on hiljaista totean että taidan vaihtaa kirjaa. Aina kun illalla aloitan ääneen lukemisen kuulustelen Nikolta mihin asti hän muistaa ja jatkan siitä. Miksi sitten juuri tuo Hamsterit? Koska se on suorastaa kirjallista ilottelua, pakko myöntää, että Huovinen on ihan mielettömän hyvä tarinan kertoja. Lisäksi Hamsterit on ihan oikeasti mielenkiintoinen kirja ja sopivan lyhyt tuollaiseen ääneen lukuun. Ehkä jossain vaiheessa pääsen tässä sivistyksessä siihen että luen Nikolle esim. Tuntemattoman sotilaan.

Ja Hän nousi ylös haudasta

Eli kuten otsikosta voi arvata edellisen lukemani kirjan sivuhenkilönä esiintyi Jeesus Kristus Superstar. Eli luin Ankkurin suositteleman Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus. Eli Valtakunnan salaisuus kertoo roomalaisesta miehestä nimeltä Markus, joka lähtee Jerusalemiin katsastamaan juutalaisten pääsiäisen viettoa kun hänen ihana rakastettunsa Tullia ei saavu Roomaan vaikka hän kuinka odottaisi. No mies lähtee laivalla Jerusalemiin ja saapuu paikalla juuri sopivasti kun Jeesus roikkuu ristillä. Tämä tekee miehen suuren vaikutuksen ja hän päättää ottaa selville mikä tämä juutalaisten kuningas oikein on miehiään. Jännittävää tämän kirjan lukemisessa (kuten kaikkien Waltarin kirjojen) on se, että jotenkin väistämättä tulee ajatelleeksi kaiken tämän olevan faktaa. Ihan kuin Waltari itse olisi tuo Markus ja kertoisi miten koko kristittyjen alkuseurakunta syntyi. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja sen jälkeen sattuneet tapaukset tosiaan olivat valtakunnan salaisuus, jota myös Jeesuksen opetuslapset varjelivat niin etteivät kertoneet mitään kenellekään vaikka kuinka olisi tivannut ja vakuuttanut etsivänsä tietä. Suuri henkilömääräkään ei aiheuttanut ongelmia kun suurin osa oli "entuudestaan" tuttuja. Oli virkistävää lukea tavallaan tuttu tarina uudesta näkökulmasta, ja kun se vielä ajoittui itselläni pääsiäisen aikaan.
Kirja oli kyllä kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen. Nyt kun olen saanut luettua Waltarilta Tanssi yli hautojen, Kaarina Maununtyttären sekä Valtakunnan salaisuuden seuraavaksi voisin ottaa käsittelyyn sen Sinuhen jonka niin monesti olen jättänyt kesken.

Mutta ensin on vuorossa Stalinin lehmät....

Kirjamessut

Kävimme porukalla Jyväskylässä kirjamessuilla, joka olikin oikein antoisa tapahtuma. Lähinnä sieltä tuli kuitenkin vain osteltua kirjoja, itse en käynyt kuuntelemassa yhtään kirjailijaa sun muuta suun soittajaa, koska itseäni ei hirveästi kiinnosta tavata ketää Sofi Oksasta ym. No yllä kuva mistä kaikista kirjoista oma kirjahyllyni komistui kirjamessujen seurauksena. Kirjamessuilta hankin siis Rikos & Rangaistus, Punainen Viiva, Kalevala, Muumilaakson Marraskuu sekä Sivullinen. Nuo neljä ensimmäistä lienevät niitä kirjoja joita Raamatun lisäksi kuuluu joka kodissa olla ja viimeinen oli Ankkurin suosittelema.

Täytyy sanoa kyllä että minä ja Ankkuri jatkettiin kirjamessuja tavallaan seuraavanakin viikonloppuna kun vierailimme Hämeenlinnassa Poppa Joen divarissa. Siellä oli NIIN paljon mielenkiintoisia kirjoja, että jos olisi ostanut kaikki olisi saanut tuhlattua varmaan monta sataa euroa. Itse ostin Koirankynnenleikkaajan, Hamsterit, Tanssi yli hautojen sekä Kaarina Maununtyttären. Klassikkokamaa siis. Kaikki muut olen lukenutkin, mutta tuota Koirankynnenleikkaajaa en ole, olen nähnyt ainoastaan sen elokuvan.

Näin pääsiäisen kunniaksi luen nyt kuitenkin sitä Valtakunnan salaisuutta, joka on ollut työn alla jo noin 1,5 kuukautta, jäljellä ei ole kuitenkaan enää kuin noin 150 sivua ja imu on päällä. Illalla kun tekisi mieli lukea alkaa kuitenkin nukuttamaan armottomasti. Ankkuri voi todistaa edellisen lauseen todeksi viime viikonlopun perusteella, ennätys lienee puoli sivua kunnes uni tulee...

Noh, mutta esitelkää muutkin mitä kirjamessuilta mukaanne tarttui!

Viisastele sydän

Luin tosiaan tuolla häämatkalla Jane Austenin Viisastelevan sydämen. Tarinahan itsessään oli jo ennestään tuttu, olinhan nähnyt sen jo elokuvan muodossa. No silti piti hetken aikaa muistella että missäs sitä nyt mennäänkään.

Myylle tuossa jo avauduinkin, että välillä sekosi aika pahasti nimissä, niitä kun noissa kyseisen kirjoitajan tarinoissa on yllin kyllin. Siellä on Mr sitä ja Mrs tätä ja Ms tota. Ja sitten jotain ihme sotilasarvoja.

No, jos ei anneta nimihässäkän häiritä niin siirrytään itse tarinan arviointiin. Austenhan on aivan loistava kuvaamaan tuota entisajan englannin seurapiiri elämää, joka kyllä sopii aika hyvin tähänkin päivään (olkoon siitä todisteena Clueless). Kirjoissa ruoditaan viimeisen päälle sitä miten nainen on tietyssä iässä parhaimmillaan ja sen jälkeen hänen kukkeutensa alkaa rapistua, hän laihtuu, hänen ihonsa menettää eloisuutensa ja hänen elämän ilonsa haihtuu. Kai siinä on jo kylliksi syitä miksi kolmekymppiset ei löydä enää itselleen miestä. Lisäksi tarinasta käy hyvin ilmi naimakauppojen kylmäverisyys, tasan tarkalleen sekä naiset että miehet ovat miettineet mikä on järkevä naimakauppa, missä pääsee helpoimmalla. Suurin osa ihmisistä kuvataan erittäin pinnallisina aatelisina, jotka haluavat selvitä elämästään mahdollisimman helpolla.

No itse rakkaustarinaan. Kirjassa luodaan kuitenkin kaiken kyynisyyden keskellä uskoa siihen, että on olemassa aitoa rakkautta, joka ei kuihdu vaikka muut ihmiset olisivat mitä mieltä tahansa. Sopii siis romantikoille, kaikki toivo ei ole vielä menetetty.

Kerta kaikkiaan mainoa kirja, taidan jatkaa kyseisen kirjailijan kirjoista seuraavaksi Ylpeyden & ennakkoluulon parissa.


No Myy halusi kommentteja Mika Waltarin Valtakunnan salaisuudesta. Itsehän pidän Waltarin kirjoista, vaikkakin Sinuhea en ole ikinä saanut loppuun, ehkä aika on joskus vielä kypsä sillekin.

Tällä hetkellä olen Valtakunnan salaisuudessa jossain sivulla 100. Aluksi tuntui että mitähän tämäkin nyt on kun kirja alkoi kirjeen muodossa. No kun pääsin alkukankeuden ohi tarina osoittautui huomattavan mielenkiintoiseksi. Erilainen näkökulma tutusta tarinasta.

Olen hidas lukemaan, koska illalla kun otan kirjan käteen pääsen enintään 3 sivua ja sen jälkeen alkavat luomet jo painaa. Tämä kirja on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että taidan hakea kirjastosta lisäaikaa sen lukemiseen.

Haluaisin heittää haasteen kaikille Nuharupeen kirjoittaville. Kävin viime viikonloppuna kirjakaupassa ja silmiini osui se! Ensin se naama ja sitten tajusin, ai, se on se kirja.... Eli... naama... mikähän se olisi... tietysti Finlandia voittaja. Sofi Oksanen Puhdistus. Luettaisiinko se? Sitten jokainen laittaisi analyysin tänne? Vai onko joku jo lukenut sen?

Jukolan hurjat kollit

Ollaan meuhkattu ja karkailtu kotoa, Toukolan pojat ovat saaneet nekkuunsa ja lukkarin ikkuna kyytiä. Ei tainnut tulla pojista samanlaisia lukutoukkia kun tämän blogin jäsenistö. Tarina nousee kolmanteen potenssiin kun ensin lukee pelkkää tekstiä, sitten saman Erkki Tantun kuvittamana ja vielä lopuksi Akseli Gallen-Kallelan somistamana. Kiitos zetä-Aapolle uusista ulottuvuuksista Jukolan mäellä.