keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Viisastele sydän

Luin tosiaan tuolla häämatkalla Jane Austenin Viisastelevan sydämen. Tarinahan itsessään oli jo ennestään tuttu, olinhan nähnyt sen jo elokuvan muodossa. No silti piti hetken aikaa muistella että missäs sitä nyt mennäänkään.

Myylle tuossa jo avauduinkin, että välillä sekosi aika pahasti nimissä, niitä kun noissa kyseisen kirjoitajan tarinoissa on yllin kyllin. Siellä on Mr sitä ja Mrs tätä ja Ms tota. Ja sitten jotain ihme sotilasarvoja.

No, jos ei anneta nimihässäkän häiritä niin siirrytään itse tarinan arviointiin. Austenhan on aivan loistava kuvaamaan tuota entisajan englannin seurapiiri elämää, joka kyllä sopii aika hyvin tähänkin päivään (olkoon siitä todisteena Clueless). Kirjoissa ruoditaan viimeisen päälle sitä miten nainen on tietyssä iässä parhaimmillaan ja sen jälkeen hänen kukkeutensa alkaa rapistua, hän laihtuu, hänen ihonsa menettää eloisuutensa ja hänen elämän ilonsa haihtuu. Kai siinä on jo kylliksi syitä miksi kolmekymppiset ei löydä enää itselleen miestä. Lisäksi tarinasta käy hyvin ilmi naimakauppojen kylmäverisyys, tasan tarkalleen sekä naiset että miehet ovat miettineet mikä on järkevä naimakauppa, missä pääsee helpoimmalla. Suurin osa ihmisistä kuvataan erittäin pinnallisina aatelisina, jotka haluavat selvitä elämästään mahdollisimman helpolla.

No itse rakkaustarinaan. Kirjassa luodaan kuitenkin kaiken kyynisyyden keskellä uskoa siihen, että on olemassa aitoa rakkautta, joka ei kuihdu vaikka muut ihmiset olisivat mitä mieltä tahansa. Sopii siis romantikoille, kaikki toivo ei ole vielä menetetty.

Kerta kaikkiaan mainoa kirja, taidan jatkaa kyseisen kirjailijan kirjoista seuraavaksi Ylpeyden & ennakkoluulon parissa.


No Myy halusi kommentteja Mika Waltarin Valtakunnan salaisuudesta. Itsehän pidän Waltarin kirjoista, vaikkakin Sinuhea en ole ikinä saanut loppuun, ehkä aika on joskus vielä kypsä sillekin.

Tällä hetkellä olen Valtakunnan salaisuudessa jossain sivulla 100. Aluksi tuntui että mitähän tämäkin nyt on kun kirja alkoi kirjeen muodossa. No kun pääsin alkukankeuden ohi tarina osoittautui huomattavan mielenkiintoiseksi. Erilainen näkökulma tutusta tarinasta.

Olen hidas lukemaan, koska illalla kun otan kirjan käteen pääsen enintään 3 sivua ja sen jälkeen alkavat luomet jo painaa. Tämä kirja on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että taidan hakea kirjastosta lisäaikaa sen lukemiseen.

Haluaisin heittää haasteen kaikille Nuharupeen kirjoittaville. Kävin viime viikonloppuna kirjakaupassa ja silmiini osui se! Ensin se naama ja sitten tajusin, ai, se on se kirja.... Eli... naama... mikähän se olisi... tietysti Finlandia voittaja. Sofi Oksanen Puhdistus. Luettaisiinko se? Sitten jokainen laittaisi analyysin tänne? Vai onko joku jo lukenut sen?

2 kommenttia:

myy kirjoitti...

Haha. Äng, long time no see. Pitkä aika, ei meri.

Hmm.. Miellän Austenin ennemmin ironiseksi kuin kyyniseksi. Hänellä oli loistava, älykäs huumorintaju, joka varmasti hätkähdytti aikoinaan ja viehättää yhä nykyään.

Sun pitäs saada järjestettyä aikaa Valtakunnan salaisuuden lukemiseen. Katsos, kyseinen tarina aukeaa parhaiten, kun siihen koukuttuu. Nyt se tavallaan menee hukkaan, kun luet sitä pari sivua kerrallaan. Näin unohdat, mitä olet lukenut ja tarinan punainen lanka katoaa. Se on harmi..

Mun on pitänyt lukea Puhdistus ja piti kirjoittaa siitä tänne, että kaikki te muutkin lukisitte. Mutta kyseistä opusta en ole kotipaikkakunnan kirjastosta löytänyt. On lainassa all the time.

Mutta eiköhän lueta se. Kunhan lupaat, että luet eka Valtakunnan salaisuuden loppuun..

Giljain kirjoitti...

Ostan sen sinne, niin pääsemme kaikki vuorotellen sitä lukemaan, kunhan kaikki sitoutuvat siihen, ettei vastikään julkaistua artikkelikakkaelmaa tökitä paksulla pökäleelläkään.