sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Pantagruel, Dipsodien kuningas

Lähestyn täten länsimaisen romaanitaiteen merkkiteosta, 1400-luvun lopulla syntyneen, humanisti-lääkäri-kirjailija Francois Rabelais'n teosta Pantagruel, Dipsodien kuningas. Mitä niin merkittävää aikanaan kardinaalin suosiossa kirjoittanut munkki on luonut, että vielä puoli vuosituhatta myöhemmin siitä on mahdollista innostua ja löytää jotain kirjoittamisen arvoista? Lukijat, vastaus on yksinkertaisuudessaan nerokas: Rabelais kirjoitti aikanaan kirjan, joka suoltaa lukijan kasvoille toinen toistaan poliittisesti epäkorrektimpia ja härskimpiä kolmen ihmiskunnan perushyveen ympärille punoutuvia tarinoita. Ne ovat kertomuksia yltiöpäisestä coituksen harjoittamisesta, hallitsemattomasta ryyppäämisestä ja paskantunkkaisen piereskelyn ihastelusta.

Teoksen Pantagruel, Dipsodien kuningas lähtökohta on seuraava: Pantagruel on jättiläinen, jonka mielitouhuja ovat ryyppääminen ja piereskely. Samanaikaisesti Pantagruel on myös renesanssi-ajan ihanteet saavuttava olento ylittäen viisaudellaan ja laajalla sivistyksellään kaikki muut tieteentekijät ja viisaat, tulkoot nämä ulkomailta asti hänestä ottamaan mittaa. Jos nämä tulevat koettelemaan taitojaan tämän rasvaisen jättiläisen kanssa, joutuvat he myöntymään tappioonsa paskat ja kuset housussa väittelytoverinsa ylivertaisen viisauden vuoksi. Pantagruelin ystävä on Panurge, joka on retorisilta ja verbaalisilta taidoiltaan ylittämätön, kroonista viininjanoa poteva parittaja, joka pakkomielteisesti pyrkii saattamaan mitä oudompia ihmistyyppejä yhteen, jotta nämä pääsisivät, kirjassa käytettyjä ilmaisuja lainatakseni, nylkyttämään ja rassaamaan toisiaan.

Pantagruel, Dipsodien kuningas on eräänlainen ritariromaani, joka tunnetumman esimerkin Don Quijoten tavoin koostuu erilaisista tarinoista, jotka ovatkin sitten toinen toistaan rasvaisempia. Ne nimittäin todella ovat sitä: ajoittain esitellään Pantagruelin vedenheiton aikaansaamien kusivirtojen mahtavuutta (kuinka ne ovat luoneet monia valtavia jokia, jotka virtaavat tänäkin päivänä), josta siirrtytään tämän veikeän jättiläisen peräaukosta syöksyvien tuuttausten hämmästyttävyyteen (kuinka erilaisilla pieruillaan Pantagruel sai maasta nousemaan erilaisia mies -ja naiskääpiöitä, joita Panurge sitten riemuissaan rupesi parittamaan). Siis kirja täynnä kusi-, paska -ja genitaalihuumoria, vieläpä yhdistettynä mielettömän laajoihin intertekstuaalisiin viittauksiin, joiden rinnalla suurin osa nykykirjailijoiden tuotannosta on pelkkää oman pikkuisen kirjailijapiirin ahdistuksen teemojen pyörittelemistä.

Rabelais on taidoiltaan suvereeni kirjoittaja. Hän imitoi taitavasti Raamattua ja pilkkaa aikansa teologisia oppeja hillittömällä vauhdilla, kaikkein terävimmän vauhkon kohdistuessa anekaupan älyttömyyteen ja tekopyhyyteen ylipäänsä. Voi veljet ja siskot, paikoittain kirjaa vaivaavasta toistosta ja odotettavuudesta (Panurge ryhtyy aina parittamaan ja Pantagruel ryyppämään, olkoot tilanne mikä tahansa), on kaiken hyvän nimissä todettava, ettei dissidenttien nykytodellisuus voisi olla sama ilman Rabelaista. Toisaalta, nykydissidenttien tulisi ehdottomasti lukea enemmän Rabelaista, hän nimittäin edustaa selkeää ihmiskunnan kehitystä edeltävän dialogin toista mallipoolia omatessaan hyvin laajan yleissivistyksen ja kaksijakoisen mielen, jotka ovat edellytyksiä inhimillistä koskevan keskustelun ylläpitämiseksi ja jatkamiseksi. Tämä tuntuu puuttuvan monilta dogmaattisilta, kuitenkin itseään kriittisiksi kutsuvilta radikaaleilta ajattelijoilta.

Huolimatta siitä, ettei kirjassa Pantagruel, Dipsodien kuningas ollut muuta juonenkaltaiseksi kutsuttavaa kuin paskominen, parittaminen ja pämppääminen, voi sen lukuisten törkyälykkö-tarinoiden vuoksi sitä suositella kaikille, joille pieru ja kakka ovat peräsuolta lähellä.

3 kommenttia:

myy kirjoitti...

Ei saakeli..hihihih. Olipas juttu. En tiedä, että mistä kummasta löydät näitä kirjoja?!

Anonyymi kirjoitti...

Hihhoo! Kuulostaa lupaavalta. Olen etsinyt "käsikirjoittajaa" tulevalle audiovisuaaliselle tuotannolleni jo vuosikymmenien ajan. Enpä tiennyt sellaisen eläneen jo puolentuhatta vuotta sitten!

Hiiteen aleksiskivet, hevonhanuriin alastalonsaalit & ulysselukat! nyt tais löytyä todellinen kynäilijä! kiitti vinkistä.

jmi.

Pellervo kirjoitti...

Kuulostaa Juha Juoppohullunpäiväkirja Vuorisen puolenvuosituhannen takaiselta preinkarnaatiolta.