keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Saatana saapuu Moskovaan

No niin, terve vain kaikille, Mestaaja ja Margariini tuli koetuksi ja läpikäydyksi muutaman pikemminkin intensiivisen kuin insentiivisen lukurupeaman jälkeen. Laina-aika oli teoksen osalta umpeutumassa, joten olin pakotettu lukemaan teoksen n. kahdessa päivässä. Eipä siinä, kyseessä ei nimittäin allekirjoittaneen mielestä ole mikään kunnon klassikko, sen verran paljon nimittäin ollaan Nikolai Gogolille velkaa.

Vaikkakin kyllä Mihail Bulgakovin postuumisti julkaistussa teoksessa Saatana saapuu Moskovaan (Master i Margarita en russe) väriä ja vauhtia on kyllin yllin. Ensin Saatana tappaa ja ajaa ihmisiä mielisairaalaan (ensimmäinen osa kirjasta), tämän jälkeen Begemot-kissa kumppaneineen järjestää toinen toistaan tulenarempia ja mielettömämpiä kommelluksia (toinen osa). Paikoitellen Bulgakovin kerronta muistuttaa nopeutettujen mykkäelokuvien kaaosta.

Niin, pääsimmekin siis kirjan heikkoon puoleen. Aivan kuten Daniil Harmsin Sattumissa ja tarinoissa ylipäätään, Bulgakov esittelee toinen toistaan älyttömämpiä ja villimpiä tilanteita lukijan hämmästeltäväksi, joita sitten kirjallisuuskriitikot tuskastellen ja jalustalle itsensä teoksen ohella korottaen analysoivat puhki ja ympäri, vaikka homman juju selvästi on vain kokeilla kommunistivallan huumorintajuttomuutta. Ensimmäisen osan lopulla ja melkein koko toisen osan ajan yritin hakea jonkinlaista punaista lankaa, eheyttävää narratiivia teoksesta, mutta epäonnistuin. Pelkkä karikatyyrimäinen naurettavien hahmojen ja tilanteiden kierrättäminen ei uponnut, suoraan sanottuna monet hykerryttävät mahdollisuudet jätettiin paikalleen leijumaan. Ei hyvä, kuin yksittäisiä sanoja irti virkkeestä!

Tulipahan parjattua. Okei, ehkä liikaa, mutta mielestäni kirjaa on mehusteltu kolmen tuuman verran liikaa. Gogolin Kuolleet sielut, jolle Bulgakovin teos on paljossa velkaa, on puoleen sivumäärään tiivistetty (ikään kuin sillä nyt olisi jotain merkitystä!) tsaarinaikaisen maaorjajärjestelmän puitteissa pelaava hurjastelu, joka teki allekirjoittaneeseen paljon suuremman vaikutuksen. Mestarin ja Margaritan tarinaa lukiessa ihmettelin useaan otteeseen, onko Bulgakov todellakin vain kopioinut Gogolin tarinan pääpiirteet ja sovittanut omat luomuksensa eräänlaiseksi oman aikansa kommentaariksi Gogolin romaanin päälle.

Salaliittoteoriat sikseen, synteesin aika: irrallinen, mutta paikoitellen todella vaikuttavaa ja huvittavaa tarinointia Saatanan seurueen saapumisesta euraasialaiseen metropoliin. Ja vielä p.s. tähän perään: kuinkakohan moni venäläisen kaunokirjallisuuden klassikko alkaa kuvauksella tunkkaisesta ja kuumasta päivästä...

2 kommenttia:

timbeland kirjoitti...

Siitä on kolme vuosikymmentä, kun Bulgakovin kirjan luin. Silloin Breshnevin Neuvostoliitto oli voimissaan. Saatana saapuu- teki syvän jäljen. Muuta en juuri muista.

Gogolin Kuolleet sielut luin EU-kauden alussa. Suomalaisten maajussien maitokiintiökauppa muistuttaa samaa hulluutta. Brysselin hallinto on yksi yhteen 1800-luvun tsaarien byrokratiaa. Kaatuu se Brysselin kolossikin joskus, niin uskon.

myy kirjoitti...

Jep. Juuri tätä haetaan, kun kyseessä sentään kirjallisuusblogi! Viiltävää analyysiä!

Kumpikin teos minulta valitettavasti lukematta, mutta tämän perusteella Saatana saapuu Moskovaan taitaa jäädäkin. Tosin tällä hetkellä venäläinen kirjallisuus pannassa, kun luin putkeen Anna Kareninaa ja Zivagoa, joista jälkimmäinen niin puuduttava, että meni mielihalut Sotaan ja rauhaan, vaikka Pasternak ei olekaan Tolstoi.

Lisää analyysejä odotellessa..