perjantai 23. marraskuuta 2007

Jukolan hurjat kollit

Ollaan meuhkattu ja karkailtu kotoa, Toukolan pojat ovat saaneet nekkuunsa ja lukkarin ikkuna kyytiä. Ei tainnut tulla pojista samanlaisia lukutoukkia kun tämän blogin jäsenistö. Tarina nousee kolmanteen potenssiin kun ensin lukee pelkkää tekstiä, sitten saman Erkki Tantun kuvittamana ja vielä lopuksi Akseli Gallen-Kallelan somistamana. Kiitos zetä-Aapolle uusista ulottuvuuksista Jukolan mäellä.

perjantai 16. marraskuuta 2007

Viimeaikaisia lukuelämyksiä.

Joop. Hyvä kun muutkin aktivoituu. On tullu hiljattain luetuks aika paljon, tai no, mitä lukemista se sellanen on että torkkuu ja haparoi rivin pari ja torkkuu sitten lisää. Mutta kuitenkin: Viimeisimmän selkävituleerauksen aikaan löysin teiltä, vintin kirjahyllystä, vanhan klassikon, "Maatorpedon salaisuus". Kuuluu sarjaan poikakirjat, ei yli 15 -vuotiaille. Jos joku ihmettelee, miksi pappa on niin innokas ja hyvä kaivurin ja kourakuormaimen käyttäjä, on hyvä lukea mainittu kirja. Maan uumenissa mönkivällä ihmelaitteella ryöstetään Lontoon keskuspankista kultaharkkoja hydraulisesti toimivilla "käsivarsilla". Pappa oli saanut kirjan lahjaksi 15 vuotiaana.

Chandler: Syvä uni. Elokuva tullut nähdyksi muutamaan kertaan. Kirjaa lukiessa tulee olo kuin katsoisi hidastettua elokuvaa, Bogart ääni käheänä kippaamassa viskiä, Lauren Bacall sytyttämässä savuketta luoden arvoituksellisia katseita edellämainitun suuntaan. Pakko siteerata pätkä Chandleria: "...huoneeseen tuli sivuovesta sisäkkö. Hän oli keski-ikäinen nainen, jolla oli pitkät keltaiset ystävälliset kasvot, pitkä nenä, suuret vetiset silmät eikä leukaa laisinkaan. Hän oli kuin vanha mukava hevonen, joka oli päästetty laitumelle pitkän palveluksen jälkeen..." (sivu 30) Tällasista luonnehdinnoista ossukkahenkinen kaksijalka on iloinen!

Huovinen: Kylän koirat. Veikko Huovinen on tuossa alunperin vuonna 1962 julkaistussa kirjassaan lähestynyt leppoisaa koira-asiaa muikean humoristisesti - kuinkas muuten. Maailma muuttuu ja maaseutu sen mukana. Vielä 60-luvulla koirat saivat juoksennella vapaina syyskuun ensimmäisestä päivästä... vissiin jonnekin kevättalvelle saakka. Lintujen pesimäaika oli koirien kiinnipidon aikaa? Muutoksista puheenollen: Kuka nykyihmisistä enää tietää (muistaa) mikä on TUNKIO? Huovinen porautuu tunkioelämän salaisuuksiin koirien kautta: "...Ruokakomeron perukoissa hikeentynyt juustonkimpale, kuivuneita leivänkantoja, palaneita vehnäsiä, eltaantunut laardinpala voipaperissa, hernekeiton tähteitä, läskisoosin jäännöksiä, entistä puuroa, tunkkaantunut kalakukon puolisko ynnä muuta. Säilykepurkista voi lipoa japanilaista makrillia tai kiinalaista meriankeriasta. Suolasillikin, joka kuukauden pari tekeentyy pakkasessa ja suojasäässä ja tulee huuhdotuksi sadoilla ämpärillisillä likavettä, maistuu kevätpuolella melkoiselta. Jäniksen suolet tuovat vaihtelua tunkiokulinaristin kestipöytään." (yhdeksäs painos, sivu 62).

maanantai 12. marraskuuta 2007

Uuteen nousuun

No niin. Täytyy myöntää etten ole edes käynyt täällä pitkään aikaan. Nyt kuitenkin on puolustauduttava ja ilmoitettava että en ole unohtanut lukuharrastusta, ehei. Kävin tässä taannoin hakemassa Keuruun kirjastosta ehdottoman klassikon jota en, ihme kyllä, ole joutunut kouluaikana läpi kahlaamaan. Ja mikäs se on... tattadadaadadaa: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Olen siis oikeilla jäljillä. Vielä en ole kovin pitkällä, mutta jospa se nyt tästä kun käyn uusimassa lainan... Laitan tänne sitten taas mielipiteitäni kyseisestä kirjallisuus kokemuksesta.

Niiskuneiti

perjantai 9. marraskuuta 2007

"Poimintoja Jaakko Fellmanin Muistiinpanoista"

koonnut ja suomeksi toimittanut A. Meurman
painettu Porvoossa 1907 WSOY:n kirjapainossa

"...joku vuosi sitten oli hänen (poppamies Rasnjargssa, Imandra-järven rannalla) luoksen saapunut eräs Jurvanen Pudasjärveltä ja eräs Körkö-niminen mies Rovaniemeltä.. Poppamies oli "langennut loveen" (tainnoksiin) ja herättyänsä vastannut Jurvaselle, joka haki apua vaimolleen: "Vaimosi on loukannut itsensä heinänkorjuussa, lähde kotiin, siellä tapaat hänet terveenä"; Körkölle taas, joka poti kaatumatautia, sanoi hänelle: "SAirautesi ei ole satunnainen, eikä sitä sentähden voida parantaa."

Samaiselta poppamieheltä Liperin mies sai seuraavan ohjeen: "Sairaalloisuus talossasi tulee siitä, että kaivoosi on viskattu ihmisluita. Kaiva uusi kaivo toiseen paikkaan, niin tulette terveiksi."

Jaakko Fellman toimi vuosina 1820 - 1831 Utsjoen ja Inarin pappina, josta toimesta joutui eroamaan terveydellisten syiden pakottamana. Oli todellinen lapinystävä. Opetteli saamenkielen. Teki runsaasti muistiinpanoja, tutki luontoa. Kävi paikoissa, Ruijan Rastegaisella, joka kohoaa yli kilometrin korkeuteen, Norjan vuonoilla veneilemässä, milloin myrskyävän meren kallioisilta rannoilta suojaa hakien, milloin kiimaisten valaitten seassa pujotellen, Vienan meren puolella Venäjän lappissa, idän kirkon alueilla, missä parratonta miestä pidettiin vakoilijana - papiksi häntä kukaan uskonut (ko. retkeltä ylläoleva siteeraus).

Tämä erinäisten sattumien kautta pihatuppaan kulkeutunut kirja on jokaisen TODELLISEN lapinmatkaajan perusteos. Luulin kaiken tietäväni K.M. Walleniusta luettuani ja Moskun elämäntarinaan perehdyttyäni. Fellman pyyhkäisee kuustoista-nolla laudalta rajajoosepit, moskut ja huhtiheikit. Jaa että miksi. Fellmanin muistiinpanojen kautta lukijalle avautuu kurkistusikkuna 200 vuoden taakse. Kirjassa näet palatan aina 1809 aikaisiin tapahtumiin, Suomen siirtymiseen Venäjän vallan alle...