sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

I'm guilty

Minä, Pikku Myy, olen syyllinen, että Nuharupi on saanut uuden kirjoittajan. Ei siis ole kyseessä enää siskojen kirjallisuusblogi vaan setämies on uusi vakiokasvo tällä sivustolla. Ja anteeksi vain, mutta olet Nuuskamuikkunen. Eikä Muikkunen ole irstas. Vai olisitko mieluummin Haisuli? Niin. Muikkunen olet ja sillä valkosipuli. Tai jos et halua todellakaan olla, niin vaihda itse tuo kuva, kun sen siihen jo ehdin laittaa ennen kirjoituksesi lukemista.

Olen myös syypää siihen, mitä Muikkusnuusku lukee. Eli minä tosiaan ostin alennusmyynneistä tuon tiiliskiven. Kun itselläni oli vielä Hakimit kesken, niin suosittelin sitä sedälle. Nyt nähdään, kuinka homma etenee. Hyviä lukuhetkiä.

- Pikku Myy.

tiistai 24. heinäkuuta 2007

"...hurskasta, vanhoillista uskonnollisuutta..."

Viikonvaihteen heinäpoudan vaihtuessa jälleen sateiseksi on oivallinen hetki raportoida muutamalla sanalla urotöistä kirjallisuuden ulapoilla.

Fjodor Mihailovits D. eli vuosina 1821 - 81. Hänestä näkyy präntätyn painettuun sanaan mm: "...syvällinen ihmismielen ja ihmissuhteiden erittelijä..." Karamazovin veljekset-toksesta: "...kuuluu maailmankirjallisuuden arvostettuihin klassikoihin..." (Gummerruksen taskutietojätti, 1984)

josta viimeksimainutusta mainitaan wikipediassa:
"Se on Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos, jota on sanottu yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista romaaneista. Romaani on tutkielma moraalista, sen ristiriidoista ja uskosta. Tarinana teos kertoo kolmesta veljeksestä ja heidän isästään. Päähenkilönä on Aleksei (Aljoša) Karamazov, nuorin veljeksistä. Muut veljekset ovat Ivan ja Dmitri Karamazov."

Olen juuri lukenut yhdennentoista osan, n. 100 sivua. Uskonnollisuus vahvasti esillä. Isä ja pojat ovat päätyneet luostariin vanhan ja viisaan (pyhän) isän juttusille sovintoa tekemään. Kirjailija D lataa tulemaan täyslaidallisen - ilmeisestikin 1800-luvun uskonnollisen keskustelun älymölyä, mistä ei ihan kertapierasulla selvää ota. Väistämättä jää vaikutelma että tämä viheliäinen "klassikko" pitää lukea hetikohta uudestaan. Jakkahan on selvitetty ajan historiallisia tapahtumia ja virtauksia. Sitten sitä jo toppuuttelee: "Vaankun joskohan en ihan niin paljon olekaan kiinnostunut 1800-luvusta?"

Mutta nyt, tässä vaiheessa alkukiihdytystä sitä vain toiveikkaasti odottelee josko teoksesta olisi jotain oivalluksentynkää löydettävissä.

Vastaanottamani "tehtävä" on kiintoisa, mutta hetkittäin unettavan vastenmielinen. Kommentoinen seuraavan kerran luettuani puolet, esim sivun 550 paikkeilla... eihän näitä jaarituksia lue örkkikään.

terv:

HYYSSIN RYKÄSIJÄ

Muumipappa ja meri

Luin siis tuon legendaarisen Muumi-kirjan, josta tällä hetkellä pyörii teatteriesitys Kansallisteatterissa (kirjan lukeminen oli siis jonkilainen korvike etten kerkiä katsomaan kyseistä esitystä). Mutta asiaan, mitä siis pidin Muumipapasta ja merestä: Mielestäni kirja ei ollut laisinkaan lasten kirja, päin vastoin koin sen jopa melko ahdistavaksi teokseksi. Kaikki Tove Janssonin kuvaukset siitä miten puut ja pensaat pelkäävät myrskyä ja yrittävät päästä majakkaan sitä piiloon, sekä Muumipeikon näkemä rannan hiekan karkaaminen mörön alta olivat melko lailla ahdistavia kohtauksia. Myös Muumimamman sulautuminen majakan seinässä olevaan maalaukseen oli pelottava. Lähinnä jäi ihmetyttämään se miksi muumit yleensä ovat lasten suosiossa?

lauantai 21. heinäkuuta 2007

Sanan rieska orastaa...

Suuri kiitos ja syvä kumarrus asianosaiselle taholle käyttäjätunnuksen ja salasanan käyttöoikeuden saamisesta legendaariselle nuharupi-sivustolle.

Pitemmittä puheitta mainitsen lyhyen ytimekkäästi - jollaisella ilmaisulla moni aforistirunoilija mieluusti ylpeilee - sen, että päivänä muuanna henkilöni usutettiin tiiliskivijärkäleen kimppuun. Tuo titanicin kokoinen siirtolohkare, tuo mannerlaattoja vääntävä alkuvoima on nimeltään Karamazovin veljekset. Esineenä käsittämätön, sängyssä makuullaan missään asennossa lehteilykelvoton möhkäle. Se on tähänastisen elämäni haasteista vakavin, käsittämättömin. Mutta olen muutamien alkusivujen jälkeen ottamassa haasteen tosissani: Sanatarkasti aion teoksen tutkia...

Olen aina luullut, että Karamazov kirjoitetaan "karamatzov", "karamantzov" tai "karamanzov". Otaksun jokatapauksessa olevani oikeassa, kun ymmärrän kirjailijan nimen kirjoitettavan Feodor Dostojevski, jonka tuotannon erään Paavo V:n kerrotaan ahmaisseen kolmessa vuorokaudessa.

Tuo viimeisin heitto oli tarpeeton, unohtakaa se.

Ta no, se, että pyydän unohtamaan maininneeni hlö PV:n, saattaakin loppupelejä ajatellen sisältää jotain oleellista, joten kenties juuri tämä "juupas-eipästely" onkin kaikkein keskeisintä, mitä tuosta kirjallisuuden historian klassikosta olen irti saava?

Ei liene poissuljettu ajatus, että tämä jaaritteleva lörpöttely on Dostojevskin tuotannon keskeisin sanoma. Että F.D. on kuin vilvoittava sadekuuro ja minä, 2000-luvun lukijana kuiva erämaa ja nämä sanat ovat uuden maailman oraita!?

Tämä tälläerää, piakkoin on tuleva lisää, pysykää kanavalla!

terveisin:

(hetkinen, yritän vääntää nimimerkkiä... hmm... muumit... olen yksinäinen vaeltaja... ei en nuuskamuikkunen... huuskaruikkunen on jotenkin inhoittavalla tavalla irstas ja limainen kuin Bo Diddleyn/Domare N:n laatikkokitara, tiedättehän... ja vielä lisämausteiksi pullonpohjalasit ja viskillelemahtava sänkikarvainen naama...okei, nyt se löyty)

HYYSKÄRUIKUTTAJA