tiistai 24. heinäkuuta 2007

"...hurskasta, vanhoillista uskonnollisuutta..."

Viikonvaihteen heinäpoudan vaihtuessa jälleen sateiseksi on oivallinen hetki raportoida muutamalla sanalla urotöistä kirjallisuuden ulapoilla.

Fjodor Mihailovits D. eli vuosina 1821 - 81. Hänestä näkyy präntätyn painettuun sanaan mm: "...syvällinen ihmismielen ja ihmissuhteiden erittelijä..." Karamazovin veljekset-toksesta: "...kuuluu maailmankirjallisuuden arvostettuihin klassikoihin..." (Gummerruksen taskutietojätti, 1984)

josta viimeksimainutusta mainitaan wikipediassa:
"Se on Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos, jota on sanottu yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista romaaneista. Romaani on tutkielma moraalista, sen ristiriidoista ja uskosta. Tarinana teos kertoo kolmesta veljeksestä ja heidän isästään. Päähenkilönä on Aleksei (Aljoša) Karamazov, nuorin veljeksistä. Muut veljekset ovat Ivan ja Dmitri Karamazov."

Olen juuri lukenut yhdennentoista osan, n. 100 sivua. Uskonnollisuus vahvasti esillä. Isä ja pojat ovat päätyneet luostariin vanhan ja viisaan (pyhän) isän juttusille sovintoa tekemään. Kirjailija D lataa tulemaan täyslaidallisen - ilmeisestikin 1800-luvun uskonnollisen keskustelun älymölyä, mistä ei ihan kertapierasulla selvää ota. Väistämättä jää vaikutelma että tämä viheliäinen "klassikko" pitää lukea hetikohta uudestaan. Jakkahan on selvitetty ajan historiallisia tapahtumia ja virtauksia. Sitten sitä jo toppuuttelee: "Vaankun joskohan en ihan niin paljon olekaan kiinnostunut 1800-luvusta?"

Mutta nyt, tässä vaiheessa alkukiihdytystä sitä vain toiveikkaasti odottelee josko teoksesta olisi jotain oivalluksentynkää löydettävissä.

Vastaanottamani "tehtävä" on kiintoisa, mutta hetkittäin unettavan vastenmielinen. Kommentoinen seuraavan kerran luettuani puolet, esim sivun 550 paikkeilla... eihän näitä jaarituksia lue örkkikään.

terv:

HYYSSIN RYKÄSIJÄ

1 kommentti:

Niiskuneiti, Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen kirjoitti...

Kyllä, kyllä... Eli lupaavalta vaikuttaa. Taistelin Rikoksen ja rangaistuksenkin kanssa. Enenmmän pidin Tolstoista. Venäläinen realismi on hieman rankempaa tavaraa kuin lukemani suomalainen romantiikka. Sitähän tyylisuuntaa Waltari edustaa.

Eiköhän tuollaisessa tiiliskivessä mene muutama sata sivua, ennen kuin se alkaa vetämään. Alku on aina nihkeä, mutta lopussa kiitos seisoo? Minulla ei R&R alkanut missään vaiheessa vetämään, vaan eteni hyvin nihkeästi. Hieman kauhunsekaisin tuntein odottelen tuon veljeskirjan lukemista. Myy.