perjantai 6. maaliskuuta 2009

Sivullinen

Eli ranskalaisen Albert Camus'n 1942 julkaistu Sivullinen, oikeastaan 160 sivullista (viitaten erääseen kirijataiteliaan). Monesti teokseen todella viitataan pelkästään Camus'n sivullisena, mikä ohjaa kyllä aivan väärille poluille. Mielestäni! No niin, asiaan.

Kirja kertoo Mersault-nimisestä miehestä (Mersault on kuitenkin miehen sukunimi), joka kuitenkin on itse kirjan kertojaminä. Tai oikeastaan kirja ei käsittele niinkään Mersaultia vaan pikemminkin sitä, minkälaiseksi maailma jäsentyy hänen ympärillään ja miten tämä maailma määrittää Mersaultia, kirjan nimen viittaamaa sivullista. Mersault on luonteeltaan, oikeastaan koko olemukseltaan apaattinen ja välinpitämätön. Hän ei puutu ystävänsä tekoihin tämän pahoinpidellessä rakastajatartaan, hän ottaa vastaan naapurinsa tämän surressa kapisen koiransa karkaamista, miehen ainoaa rakkauden kohdetta, eksistenssin tarttumapintaa todellisuuteen, mutta ei juurikaan tarjoa lohdutusta. Mersault on postmodernin tuote: juureton, virran mukana kulkeva puu, jota määritellään toisten näennäisiin yhteisöihinsä määrittyneiden ihmisten taholta.

Camus kuvailee Mersaultin luonnetta ja ajattelutapaa taitavasti. Jokaisessa päähenkilön esittämässä sanassa ja ajatuksessa ilmenee emergenssistä vapaa reduktionismi, puhdas välinpitämättömyys mutta toisaalta myös erityislaatuisen luonteensa hyväksyminen ja puolustaminen. Mersault, ollessaan kykenemätön tekemään päätöksiä, liittymään mihinkään sosiaaliseen ryhmään, on pakotettu luomaan oman viiteryhmänsä, jota sosiaaliset, enemmän tai vähemmän oppressiiviset instituutiot pyrkivät muokkaamaan ja alistamaan omiin kertomuksiinsa sopeutuviksi. Kamelin selän taittaa vahingonomainen, tosin ottaen päähenkilön luonteen huomioon miltei deterministinen, arabimiehen (joksi tätä miestä viitataan) surma, joka johtaa Mersault' n vangitsemiseen ja Franz Kafkan Oikeusjuttua muistuttavaan itsestä riippumattomien, byrokraattisten voimienkuljettamaan kohtaloon.

Mersault ei siis suostu taipumaan muiden viiteryhmien normeihin, mikä ei kuitenkaan johdu hänen vastarintahakuisuudestaan. Syynä on päähenkilön luonteesta niin vahvasti kumpuava traagisen vilpitön välinpitämättömyys, luonto, joka ajaa hänet toimimaan normien vastaisesti ja siten kärsimään ulkoryhmään kuuluvan kohtalon. Hänestä tulee vihollinen, vaikka onkin näytellyt pelkkää sivullisen roolia väitetyn rikoksen ja sitä seuranneen oikeuskäsittelyn ajan. Eksistentialistista tuskaa, sanoo Wikipedia Camus'n teoksesta!

Camus luo todella hienon, edelleen ajankohtaisen kuvauksen postmodernin ihmisen paikasta maailmassa, ja siten merkittävän eksistentialistisen , ei bildungs- vaan pikemminkin regressioromaanin, joka pirstoo pysyvän luonteen kysymyksen kaunokirjallisuuden keinoin lopullisesti. Siksi kehotankin seuraavaa: lue, lue Camus'n 160 sivullista!

Ei kommentteja: