lauantai 27. kesäkuuta 2015

Vuoden 1918 tapahtumat

Ollaan Hämeessä keväällä 1918. Valkoiset ovat lähestymässä, mutta punaisilla on vielä aikaa vitsailla ja käydä vaatimassa palveluksia paikkakuntalaisilta. Myös aiemmin asemaansa väärinkäyttänyttä isäntää yritetään käydä opastamassa nöyremmäksi, vaan tuloksetta. Tunnelma on vielä hetken kepeä, kunnes rintamalinja tulee yhä lähemmäs. Vitsien kertominen  päättyy ja niiden kertojat teloitetaan.

 Veijo Meren lukeminen Gabaldonin jälkeen on hämmentävä kokemus. Olen yhtäkkiä siirtynyt romanttisesta fantasiasta keskelle realistista sotakuvausta. Ylitsepursuavasta ja joka puolelle rönsyilevästä tarinasta olen vaihtanut eleettömään ja riisuttuun kerrontaan, joka kaikessa yksinkertaisessa ilmaisussaan pystyy kuvaamaan vuotta 1918 ja sen kauhuja 200 sivunsa verran paljon monisävyisemmin ja uskottavammin kuin Gabaldon vuotta 1743 yli 800 sivullaan.


Olen lyhyen ajan sisään lukenut siis kaksi hyvin erilaista historiallista romaania. Molemmissa on kyllä hyvät puolensa, mutta eihän näistä pitäisi puhua edes samana päivänä. Gabaldon on viihdettä ja sillä hyvä. Veijo Meri taas niin aitoa, koskettavaa ja raadollista, ettei tätä voi sanoa viihteeksi tai ajankuluksi. Joskus olen tullut pohtineeksi, mikä oikein on kaunokirjallisuutta. Näiden kahden kirjan peräkkäin lukeminen tekee määrittelyn paljon helpommaksi: kaunokirjallisuus on sellaista, että luettuaan sitä mieli kokee saaneensa sivistystä ja sielu jotain sellaista syvempää kauneutta ja ymmärrystä, jota en osaa oikein sanoiksi pukea.


 Vuoden 1918 tapahtumat oli rankka kirja, mutta kirjoitukseni loppuun laitan yhden kirjassa esiintyneen hupikohtauksen. Naurua ei ole koskaan liikaa, kirjojensa perusteella Meri oli itsekin huumorimies.




Ei kommentteja: