keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Klik!

 Ajattelin, että koska olen lukenut Jari Järvelältä kaksi hyvää kirjaa, hänen muutkin kirjansa olisivat hyviä. Klik! osoitti, että näin ei ole.

Klik! kertoo lyhytkasvuisesta Iiriksestä, joka on syntynyt suomalaiseen aateliskartanoon 1900-luvun alussa. Hän ihastuu kameroihin tutustuttuaan Signe Branderiin, joka tulee kuvaamaan Iiriksen kotia. Koska Iiris on 128-senttinen, hänen vanhempansa pelkäävät, että hän on sairas. He myös pelkäävät terveysvesibisneksiensä puolesta, koska Iiris aiheuttaa pelkoa heidän asiakkaissaan. Niinpä Iiris lähetetään ulkomaille keuhkotautiparantolaan, jonne vanhemmat toivovat hänen kuolevan. Keuhkotautiparantolaelämä on kuvattu taikavuorimaisesti. Iiris pystyy kuitenkin irrottautumaan tästä ja hänestä tulee valokuvaaja. Hän on mukana Espanjan sisällissodassa, toisessa maailmansodassa ja forestgumpmaisesti vielä vaikka missä. Hän ei kuitenkaan saa krediittiä teoksistaan, koska maailman kuuluisimmat miesvalokuvaajat plagioivat hänen kuvakulmansa ja ideansa.

Juuri tämä onkin sitten tylsää. Aino Aallon kohdalla Jari Järvelä oli luultavasti lähellä totuutta, mutta tässä mennään jo liiaksi fantasian puolelle. Ehkä kiinnostavampaa olisi ollut, jos Iiris olisi lähtenyt Signe Branderin mukaan ja toiminut hänen avustajanaan. Täten Järvelä olisi kertonut samalla tuon todella eläneen naisvalokuvaajan elämästä. En tiennyt muuten, millainen järkyttävä kohtalo hänellä oli. Luultavasti se oli kirjassa todenmukaisesti esitetty.

Kirjan loppu oli kyllä ihan oivaltava. Siinä vanhaksi käynyt Iiris on muuttanut takaisin Suomeen ja hän lähettää valokuvansa Ateneumiin. Lähetys päätyy kuitenkin kaatopaikalle, jossa kuvat - jotka olisivat mullistaneet maailmanhistoriaa - tuhoutuvat spurgun kamiinassa.

Kai minä halusin tätä

 Kai minä halusin tätä on itsenäinen jatko-osa Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -autofiktiolle.

Nyt päähenkilö on löytänyt poikaystävän, jonka kanssa muuttaa avoliittoon. Puhumattomuus on suuri ongelma suhteessa, joka ei olekaan auvoa ja onnea. 

Kirja on paljon edeltäjäänsä synkempi ja sarkastista huumoria on vähemmän. Päähenkilön elämässä ei ole vieläkään mitään iloa, mutta masennus lisää kaiken kurjuutta. En ymmärrä alkuunkaan, miksi päähenkilö on Valtteriksi nimeämänsä miehen kanssa parisuhteessa, josta tuntuu puuttuvan todellinen kumppanuus. 

Olen kuvitellut, että jokainen peruskoulun käynyt tietää, että naisen hedelmällisyys alkaa laskea kolmekymppisenä radikaalisti. Siksi olin hämmästynyt, kun päähenkilölle tämä selvisi hänen ystävänsä kautta, jolle gynekologi oli asiasta kertonut. On siis todella ihmisiä, jotka kuvittelevat, että jos Janet Jackson sai 50-vuotiaana lapsen, jokainen tavan tallaaja pystyisi siihen myös. Kirjassa käyty keskustelu perheenperustamisesta oli ylipäätään kummallinen. Ehkä on hyvä, että joka uutismedia toitottaa hedelmättömyyden syitä säännöllisin väliajoin, kuten nyt juuri Suomessa tapahtuukin syntyvyyden laskiessa.