Johanna Annilan Jo valkenee kaukainen ranta oli huonosta nimestään huolimatta varsin hyvä historiallinen romaani.
Se kertoo leskinaisesta, joka joutuu lähtemään vaivaiskodin johtajattareksi 1898, koska edesmennyt mies oli tuhlannut heidän omaisuutensa.
Kirjassa sivutaan Suomen asiaa, mistä ilmeisesti johtunee kirjan nimi: sillä yritetään saada liitettyä yhteen leskinaisen ja Suomen kohtalo. Suomen sortokausi vaikuttaa päähenkilön elämään vain siten, että hänen tuttavansa kertovat päähenkilön olevan uutispimennossa vaivaishoitotalossa, kun hän ei edes venäläistämistoimista tiedä. Muutoin tapahtuman keskiö on tiiviisti vaivaistalossa ja sen ihmisissä. Mutta tämä ohut yhteys on ainoa, jolla voi selittää, miksi kansalliskirjailijan säe on laitettu kirjan nimeksi. Valkenihan se Suomenkin tulevaisuus, kuten kirjan leskirouvan. Kirjan tapahtumat tosin päättyvät ennen sortokauden päättymistä.
Kirjailija on taustaltaan historioitsija ja hän on osannut oivallisesti hyödyntää tähän ammattitaitoaan. Jos unohdetaan kökkö kirjan nimi, teoksessa ei muuten ole mitään vikaa. Se on pätevä - löyhästi tositapahtumiin pohjautuva - romaani, johon on luotu uskottava maailma. Siinä on paljon harkittuja juonenkäänteitä, jotka tuovat tarinalle syvyyttä. Koskettavakin se on, vaikka mietinkin, oliko todella tarpeen tapattaa vauva, jotta saadaan kyyneleet tiristävää draamaa. Itselleni tällaiset aiheet ovat vaikeita niellä.
