lauantai 16. elokuuta 2008

Kohtauksia eräästä avioliitosta

Otsikosta huolimatta kirjoitukseni aiheena ei ole Ingmar Bergmanin ohjaustuotos, vaan Maria Jotunin kirja Huojuva talo. Minulla ei ole tapana lukea montaa kirjaa yhtä aikaa, mutta olin lainannut Huojuvan talon kirjastosta jo ennen kuin ostin omakseni Anna Kareninan. Tajusin, että laina-aika ehtii mennä umpeen ennen kuin saan Anna Kareninan luettua loppuun, joten jätin Tolstoin pariksi päiväksi tauolle ja luin Jotunin järkyttävän avioliittokuvauksen.
Huojuva talo ilmestyi 20 vuotta Maria Jotunin kuoleman jälkeen, vuonna 1963. Jotuni oli kuitenkin saanut kirjan valmiiksi jo 1936. 1930-luvun vanhoillinen ilmapiiri näkyy teoksessa, totta kai, mutta kirjan aihe ei ole vanhentunut tippaakaan. Parisuhdeväkivalta--- sitä on yhä ja sitä tulee aina olemaan.

Huojuva talo kertoo Leasta, joka nai väärän miehen. Eero hokee Lealle rakastavansa tätä niin kauan, että Lea uskoo itse tuntevansa samoin, vaikka aluksi inhoaa miestä. Pian kosinnan jälkeen he menevät naimisiin, kuten tuohon aikaan tapana oli. Eerosta kuitenkin tulee ihmishirviö heti vihkimisen jälkeen. Lea ei saa syödä mitään, koska Eero on pihi ja haluaa säästää kieltämällä Lealta ruuan. Lea ei saa käydä missään, ei tehdä töitä, eikä mitään omia asioita tai nähdä ketään tuttaviaan ilman Eeron lupaa. Kohta hän on jo siinä pisteessä, ettei hän edes halua tehdä mitään oma-aloitteisesti, koska pelkää, mitä Eero siitä ajattelee.

Vuosien saatossa avioliitto vain pahenee. He saavat lapsia, mutta Eero ei välitä lapsistakaan. Kaikki ovat hänelle samantekeviä tai jopa vastenmielisiä. Hän alkaa pahoinpidellä Leaa ja myös lapsia. Lea on koko ajan tietoinen siitä, että Eero myös pettää häntä. Pettää, alistaa, hakkaa, kieltää ruuan ja vapauden. Lea ei ole hänelle mitään, hän nauttii alistamisesta ja Lea on helppo uhri. Lea kestää kaiken. Hän kokee, että hän on syypää kaikkeen. Eikä hän tohdi kenellekään valittaa tilanteestaan. Ystävätärkin kertoo, miten itsekästä on erota. Että kyllä toista ymmärtää, jos vain itse haluaa. Kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa, jos haluavat.

Lea vain toivoo, että kaikki vielä joskus muuttuu paremmaksi. Eerosta tulee vielä sellainen hyvä mies, joka välittää perheestään ja on onnellinen heidän kanssaan.

Huojuva talo on kärsimystä alusta melkein loppuun saakka. Oma oikeudentuntoni ei kestä sitä, että ihmistä kohdellaan noin huonosti. Itsekäs kun olen, en ymmärrä, miten vaimo jaksaa ymmärtää ja kärsiä loputtomasti, kun mies on pahinta mahdollista laatua. Miten paljon Lean ja Eeron kaltaisia parisuhteita on maailmassa? Paljon. Siitä huolimatta, että avioliitto ei nykyään ole enää pakkolaitos, josta eroaminen on suurin häpeä maailmassa. On vain niin paljon naisia, jotka kestävät mieheltään, mitä tahansa tai toisinpäin. Minä en koskaan pystyisi pitämään kenestäkään niin paljon, että ottaisin vastaan minkään sortin väkivaltaa. Joku voi sanoa, että helppohan noin on todeta, kun en ole naimisissa, mutta se on totuus. Huojuvan talon luettuani tuskin menenkään.

Huojuva talo on merkittävä kirja. Jotuni oli aikaansa edellä. Vaikka kirjaa tekikin pahaa lukea, se oli sen arvoista. Lukemalla voi oppia suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta. Siksi lukeminen ei ole koskaan turhaa. Joskus täytyy lukea kärsimyskirjoja, jotta osaa arvostaa omaa elämäänsä.

Ai niin.. kaikkien hirveiden vaiheiden jälkeen kirja päättyy onnellisesti ja Lea saa lopussa Auliksen, jota hän on koko elämänsä rakastanut ja toisin päin. Onneksi. Maailmassa on vielä toivoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tuo kuvan rakennus... onko se Arkangelista... kiinnostaa kovasti. jotain tollasta tornitsydeemiä olen K-vuoreen aatellu! mullon yks lehtikuva, josson tontyyppinen hökötys, muistaakseni Luoteis-Venäjän arktiselta alueelta, Akg:sta


trrt,

jimiAbel Kannel

myy kirjoitti...

khyl. Arkangelista o.