perjantai 17. lokakuuta 2008

Könemann: "Maalaustaiteen historia"

Renessanssista nykypäivään.
Kirja on painettu 2005, näkyy omistuskirjoituksen mukaan hankitun tammikuussa tänä vuonna.

Voisiko maailmassa olla mitään laajempaa aihepiiriä kuin tämä!

Nuoruusvuosista lähtien kuvataiteesta kiinnostuneena tämän reiluun sataan sivuun mahtuvan historiallisen pikakatsauksen läpikäyminen oli nostalginen ja innostava kokemus.

Muistan kuinka lukioikäisenä harmitti kuin ei ollut saatavilla tietolähteitä, joissa olisi tehty selvää kuvantekijöistä ja teoksista. Tämä olis ollut taivaan lahja silloiselle meikäläiselle! Kirjastoissa oli taidekirjoja niukalti, pläräsin kannesta kanteen joululahjaksi saamiani focus-tietosanakirjan taidehakuteoksia.

Vaikka tiedän asettavani hirttoköyden kaulaan sanoessani seuraavaa, sanon silti: Könemannin kirjassa vastataan laaja-alaisesti otsikkoon, se on oivallinen ja asinatunteva opas matkalla taiteen käsittämättömiin koukeroihin. Joku taiteentietämiseen erikoistunut luetteloisi kertaistumalta pitkän litanian puutteita ja virheellsiä painotuksia yms, mutta vähänkö se meikäläistä haittaa..

Jos nyt haparoin omaa historiaani lukioikäisestä mitääntietämättömyydestä läpi erinäisten taideoppilaitosten omaan nykyisyyteeni, on kiinnostavaa huomata se, että suurin osa kirjaan sisällytetyistä taiteilijoista ja heidän tuotannostaan on kokolailla entuudestaan tuttua. Mutta nyt, tanakasti keski-ikäisenä, sitä huomaa enemmin ajattelevansa kuvien taustalla kulloinkin vallinneita oloja. Seitkytluvulla taisin vain enimmäkseen ihmetellä: "On se vaan eri mestari! Miten on osannu tehä noin komeesti! Millä tekniikalla?" Nyt funtsii enemminkin sitä, että missä oloissa ja millaisissa tunnelmissa Leonardo valmisti Mona Lisan? Mitä se teki meikäläisen ikäisenä? jne... Miten ovat inkvisitio, uskonpuhdistus, vastauskonpuhdistus, rutto, sodat, sairaudet, sodat, kulkutaudit ja vielävielä kerran sodat vaikuttaneet kulloiseenkin tyyliin ja kuvantekemiseen? Entäpä tekninen kehitys! Höyrykone. Atomin halkaiseminen. DNA. Avaruuden valloitus. Hiukkaskiihdytin. Internet. Entä psykoanalyysi.

Lukiossa musiikkia ja muita taiteita käsittelevät luvut historian kirjoissa hypättiin yli "...jos joku on kiinnostunut, voi lukea omalla ajallaan...", oli opettajalla tapana sanoa.

Taidealan oppilaitoksissa taiteen historia päättyi 1900 -luvun alkuvuosikymmenille. Oikeastaan 20/30-luvun jälkeen ei mainittu tapahtuneeksi mitään merkittävää: "Nykyisyys ei vielä ole historiaa..." Mutta Könemann pääsee pidemmälle, likelle nykypäivää - jopa Picasson ja Dalin kuoleman ohi (..nythän ne on jo historiaa..).

Olen toki ollu tietoinen Kandinskyn abstraktioista, Malevitsin Musta neliö on sekin tullu tutuks jo aikapäiviä sitten. Mutta "Maalaustaiteen historia" antaa yksittäisille tiedonsirpaleille ryhtiä. Yksi mieleenjäävimmistä "nykytaidetta" koskevista huomioista on kirjassa esitetty 50-luvun (?) kriitikon aikalaisarvio: "Newman sulki ikkunan, Rothko veti sen eteen verhot ja Reinhardt sammutti valon." (sivu 110) Hieman salapoliisityötä ja pääsee noiden 1900-luvun loppupuolen taiteen kärkinimien jäljille. Nämä isovanhempieni ikäluokkaan kuuluneet taiteilijat ovat maalanneet "tauluiksi" seinän kokoisia yksivärisiä kankaita. Väri on kokonaisvaltainen luonnonvoima, joka on päästävä kokemaan suurina pintoina. Pitää mainita myös J. Pollock, jonka "action paintingin" tapahtui suurikokoisten kankaiden päällä kävellen ja maalia roiskien.

Jos erehtyy ajattelemaan - saati sanoiksi pukemaan: "Kuka tahansa osais tollasta nykytaidetta tehä!" - on päässyt huomaamattaan ASIAN YTIMEEN. Taitaisko olla, että nyti vilskahtaa siivun verran mielenvikaisuuden suuntaan: Kolmiyhteydestä Taiteilja - Teos - Katsoja/Kokija on ilmaantunut pyrkimyksiä mitätöidä ensimmäinen - jopa toinenkin. Se joka tämän on ensimmäisenä tajunnut julki tuoda, on todellinen stara. (Se että loppupeleissä stara nostetaan jalustalle arvonimillä voideltavaksi, tarkoittaa sitä, että Tekijä TARVITAAN. Onko se niin, että ihmisen omahyväisyys ja julkisuudenkipeys ajavat "taiteellisen älypelleilyn" ohi?). Pioneerihenkinen uranuurtaja on kingi, muut jäljittelijöitä. Paskapöntön voi laittaa kerran näytille, seuraava kerta onkin sitten jo tasan niin huono ja mauton pila kuin tuntuu sen ensimmäisenkin näytteilleaitetun äärellä...

Oikean tekemisen, piirtämisen ja maalaamisen/värittämisen yms, kanssa viimeisimmillä nykytaiteen "puliveivaamisilla" ei ole mitään tekemistä. Joka haluaa oikeasti tehä oikeita piirroksia ja oikeita maalauksia, tehköön niitä. Selittelijöille ja viisastelelmisilla kilvoittelijoille riittää yliopistoja, KHYL!.

En usko, että uusimpien taidevirtausten tietämisestä haittaa on, pikemminkin päinvastoin. Vähänkö säälittävältä tuntu joskus 80-luvulla tavata tyyppejä, joille 1800-luvun romanttinen naturalismi, tai mitä liekään ne hevonveen aivatsovskit sun muut holmberit on, olivat Ainoa Oikea Tie kohti Taitelijuutta. Väistämättä sitä ajatteli: "Tuo tyyppi on jumissa. Se on JUUTTUNU 1800-luvulle."

Kaiken tämän - ehkä sekavankin - selittämisen tarkoituksena on vakuuttaa, että Könemann: "Maalaustaiteen historia" on mitä suositeltavin kirja jokaiselle, joka on vähänkin kiinnostunut kuvista/kuvaamisesta/piirtämisestä/maalaamisesta.

3 kommenttia:

myy kirjoitti...

öh.. jooh (huomaan tässä jutussa pilkaa omaan nilkkaani).

Mutta ensiksi haluaisin sanoa ja sanonkin, että oli mielenkiintoista lukea mielipidekirjoituksesi. Kyllä, kyllä.. itsekin ajattelen usein, että millaisissa oloissa taulut ovat syntyneet. Tästä ajatuksesta on tehty mainio elokuva Tyttö ja helmikorvakoru, joka kertoo hollantilaismaalari Jan Vermeerin taulun tarinan.

Itse en ole tuota kirjaa vielä lukenut, shame on me, mutta huomaan, että ostos ei mennyt hukkaan. Sen verran olet sitä suitsuttanut. Ja koska olet alan ammattilainen, luotan arviointikykyysi. Kirja muuten maksoi kokonaiset 3 euroa. On siis hintansa väärti.

"Vähänkö säälittävältä tuntu joskus 80-luvulla tavata tyyppejä, joille 1800-luvun romanttinen naturalismi, tai mitä liekään ne hevonveen aivatsovskit sun muut holmberit on, olivat Ainoa Oikea Tie kohti Taitelijuutta. Väistämättä sitä ajatteli: "Tuo tyyppi on jumissa. Se on JUUTTUNU 1800-luvulle."

Jep. Oman blogini nimi kertoo kaiken (turun romantiikka), olen totaalisen jumittunut 1800-luvulle.. Ehkäpä tuo kirja avartaa mieltäni.. En vain ymmärrä nykytaiteen hienoutta. (mutta olen myös jumittunut 1400-1500-luvuille, koska michelangelo ja leonardo da vinci ovat samalla viivalla kansallisromantiikan kanssa)

Anonyymi kirjoitti...

sorry, ei ollu tarkotus ivata sinua ja sun tekemisiä. ihmettelin tuolloin, liki 30 vuotta siis (!) sitä, miksi minun piirrokset/maalaukset (sarjakuvatuotantoa enimmäkseen) eivät olleet mitään sen rinnalla, mitä tyyppästerit koki tärkeäks tehä (esim merimaisema kuun valossa); ite kukin tekee tarpeensa mukaan. muuan nimeltä mainitsematon lyyristelijä ivasi sarjakuvahahmojani: "makaaberia". Loukkaannuin, mutta en sivaltanut takas. Sanotaanko summa summarum vaikka näin: "piirikunnallisissa kisoissa pärjää näköismaiseman nyhertäjät, kansakunnan kaapin päälle ei pahanijulmuilemalla päästä, pitää olla näköalaa, ymmärtää "juttuja" kuin mikäkin U-bunuel...

aa.

myy kirjoitti...

Siinäpä tuli syitä, miksi on onni, etten ollut lahjakkaampi piirtämään. Ei olisi kantti kestänyt opiskelua kuvataidekouluissa, kun koko ajan olisi tullut paskaa niskaan. Nyt saan piirtää, mitä huvittaa, eikä opettajat ja lahjakkaammat opiskelutoverit ole haukkumassa tuotoksiani. Eikä jää traumoja loppuiäksi.