Rillipää ja läski

Mielenkiinnosta lainasin kirjastosta Tommi Liimatan ja Jouni Hynysen kirjeenvaihdosta kootun kirjallisen teoksen. Oikeasti lainasin sen kannen perusteella.
Liimatan kirjeet meni koko ajan yli hilseen ja Hynysen kirjeet oli taattua Hynys-laatua. Oli ihan mielenkiintoista seurata muusikoiden käymää vuoropuhelua. Välillä tuli sellainen olo, että rikkoo kirjesalaisuutta ja tirkistelee toisen yksityiselämää. Ennen kirjan lukemista en tiennyt, että Liimatalla on lapsi. Ja ne Liimatan kirjeet oli oikasti tosi outoja, samanlaista tajunnanvirtaa kuin sen laulutekstit.

Havukka-ahon ajattelija

Russakka, tulikettu, sininen ajatus, Porneo, Konstan Pylkkerö, miehen mentävä ontto kelohonka, lisenssit ruuperi ja Ojasto, PYYMETSO, kuoliaaksinaurattaja.

On se vaan niin hyvä kirja.

Lemmikkieläin

Erehdyin käymään torstaina Kuopiossa antikvariaatissa ja sieltähän tarttui mukaani Huovisen teos Lemmikkieläin vuodelta 1966. Kirja oli takuuvarmaa laatutyötä. Tässä teoksessa Huovinen on jättänyt humoristin vähän taaemmalle ja mennyt enemmän yhteiskunnallisen kirjailijan asenteella,

Kirjan ideana on että Jacob niminen mies vuokraa itsensä rikkaalle Johnsonille lemmikkeläimeksi vuoden ajaksi. Jacobille rakennetaan terraario Johnsonin olohuoneen nurkkaan. Hänen työnään on käytännössä vain olla. Ainoa ehto on, ettei Jacob saa poistua terraariostaan.

Kirjassa näiden kahden miehen välinen sopimus saa paljon huomiota ja se heijastuu vahvasti myös yhteiskuntaan. Suurimmat paukut Huovinen on kuitenkin kohdistanut Johnsonin ja Jacobin suhteen kehittymiseen, tai kehittymättömyyteen.

Tämä asetelma, jossa ihminen eristetään toisen lemmikiksi oman mielenterveytensä menettämisen uhalla tuntuu näin syksyllä erityisen ajankohtaiselta.Yhteys yhteiskunnalliseen kuohuntaam, jota sitäkin kuvataan jää jotenkin ohueksi, mutta selittynee Huovisen pasifismilla ja tuon ajan ilmapiirillä.

Idän pikajunan arvoitus

Agatha täti kirjoitti pienelle pullealle belgialaiselleen alkuunsa perinteiseltä suljetun paikan murhamysteeriltä näyttävän kirjan, joka loppujen lopuksi osoittautuu genrensä rajoja taivuttavaksi teokseksi. Tästä kirjasta ei oikein voi hirveästi sanoa ilman, että pilaa lukuelämystä. Toisaalta, vaikka tuntee tarinankin, on teksti nautittavan sujuvaa luettavaa. Lyhyr n. 200 sivuinen kirja meni välipalana, seuraavaksi raportoinkin jotain aivan muuta.