perjantai 28. lokakuuta 2011

Katkelmia

Moliére - Saituri

Riemastuttava näytelmä saiturista, joka rakastaa vain omaisuuttaan. Huikeaa sanailua ja iätön aihe, ajankohtaisempi kuin kirjoittamisaikanaan. Rakkaustarina on perinteistä saippuaa, jossa rakastutaan ristiin, erotettujen rakastavaisten saadessa lopulta toisensa. Pätee myös saituriin ja varastettuun rahakirstuun.

Anu Silfverberg - He eivät olleet eläimiä

Sietämätöntä kakkaa, en pystynyt lukemaan kuin neljä sivua. Ok, olisin voinut toki pakottaa itseni koko kirjan kestävään kärsimykseen, mutta jos kertoja kuvailee novellin päähenkilöllä olevan "jäätävät vanhemmat", ja jos kerrontatyyli muistuttaa suomalaisen cityvihreän pseudosentimentaalista lässyttelyä, mitä se juuri onkin, ei teoksella ole mitään annettavaa. Paitsi luopuminen.

Joonas Rinta-Kanto - Fok_it 2

Vuoden 2011 sarjakuva-albumi. Löytyy myös osoitteesta fokit.wordpress.com. Ks. Ville Tietäväinen. P. S. Maakies ilmestyi viime vuonna.

Ville Tietäväinen - Näkymättömät kädet

Vuoden toiseksi paras sarjakuva-albumi. Kovakantinen sarjakuvamammutti, joka kertoo Marokosta Espanjaan suuntautuvasta laittomasta siirtolaisuudesta. Tietäväisen sarjakuvakerronta on kansainvälisestikin korkeatasoista, mikäli "sarjakuvaromaani" ei tunnu ajatuksena vastenmieliseltä. Hiekanruskeat sävy ja valtava, synkkänä pimeytenä vyöryvä meri jäävät taatusti mieleen.

Jotain runoja Pablo Nerudalta, Federico Garcia Lorcalta ja Boris Pasternakilta. Hyviä olivat. Jarkko Laineen varhaisteokset eivät niinkään.

Ei kommentteja: