perjantai 6. tammikuuta 2012

Sulkakäärme

Kuvittelin, että ehtisin joululomalla lukea enemmänkin kaunokirjallisuutta. Kuvittelun tasolle jäi! Niin piti kiirettä, että hyvä, kun joululahjakirjan sain kahlattua läpi.

Annoin Palelle lahjaksi D.H. Lawrencea ja sain Palelta D.H. Lawrencea. Eri kirjat kuitenkin kyseessä. Pale, odotan mielipidettäsi Lady Chatterlayn rakastajasta! Itse en ole lukenut tuota, käsittääkseni Lawrencen kuuluisinta, kirjaa. Enkä ole tyypiltä lukenut mitään muutakaan. Tiesin kyllä hänen kirjoitustyylinsä, jota aikoinaan pidettiin liiallisten sukupuolisuhteiden kuvailujen takia sopimattomana. Sulkakäärme ei ainakaan kummemmin hekumoinnillaan shokeerannut. Mikäpä nykyihmistä enää järkyttäisi. Mutta toisaalta, Sulkakäärmeessä hekumointi alkoi vasta kirjan loppupuolella ja se esiintyi kielikuvallisena. Tätä ennen sukupuoliasioihin oli viitattu adjektiivilla spermamainen, jolla kuvattiin Meksikon jokien värejä ja koostumuksia. Kyseinen sana vaikutti hassulta, kun muuten kirjailija käytti varsin asiallisia ilmaisuja.

400 ensimmäistä sivua Sulkakäärme oli aika perustylsää tarinointia. Kirjailija oli ilmeisen ihastunut Meksikon intiaaneihin ja heidän uskontoonsa. Sulkakäärme oli pääjumala, ja olennainen osa kirjan tarinaa, koska yksi kirjan keskeisistä henkilöistä kuvitteli olevansa Sulkakäärme. Kirjan varsinainen päähenkilö oli Kate-niminen irlantilainen nainen, jolla oli takanaan kaksi avioliittoa ja joka oli ajautunut Meksikoon, vaikka enimmäkseen vihasi maata. Kate oli iältään 40 vuotta, mutta minusta hän vaikutti pikemminkin parikymppiseltä epävarmuutensa ja miesihastustensa kanssa. Hän sekaantui alkuasukkaiden jumalkulttiin ja päätyi yhden jumalatyypin kanssa naimisiin. Heidän suhteestaan Lawrence kirjoitti jotain hekumointihöpinöitä, mutta eivät ne kyllä yliampuvia olleet. Ja minä sentään olen siveyden sipuli, jonka mielestä kirjan arvoa laskee liiallisen yksityiskohtaiset paneskelukuvaukset.

Päähenkilöt eivät olleet kovinkaan kiinnostavia, vaan pikemminkin ärsyttäviä. Ehkä olisin toivonut vähän toisenlaista lähestymistapaa tähän sinänsä mielenkiintoiseen aiheeseen. Ainakin monet Sulkakäärme-hymnit olisi voinut jättää pois. Joo, joo, olivathan ne tärkeä osa juonta, mutta minusta niitä oli ihan liikaa ja ne olivat liian pitkiä. Häiritsivät tarinankerrontaa. Mutta silti, Pale, kiitos lahjasta. Olen minä huonompiakin kirjoja lukenut.

Ei kommentteja: