sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lumiguru Zorbie

Nii että mikä tuo otsikko oikein on! Hei haloo. sen takia lievää rankempaa vääntöä sanoihin, ettei kuka tahansa random-googlettaja eksy suottapäiten tälle sivulle. Kun selkokielen puolelle siirrytään, nimetään otsikko uudelleen: Lumikuru. Zorbas.

Siinä viimeiset lukemani kirjat. Niputan ne yhteen siksi, että perimmiltään niiden aihe on sama. Niissä kerrotaan naisesta. Saman otsikon alle voi pistää muutaman muunkin tuntemani teoksen, Tintti-sarjakuvat ja Veikko Huovisen Lampaansyöjät. Tintti-kirjat siksi, että kapteeni Haddock (toivottavasti nimi tuli oikein!) on mitä ilmeisin Zorbas, elämästä hullaantunut iloinen veitikka, joka ei lasiin sylkäse ja jolla riittää temperamenttiä vaikka muille jakaa. Haddockillakin on nainen, oopperalaulaja Catastrofiore (pitäis ihan vasiten tarkastaa nää nimet). H:n ja C:n suhde on kutakuinkin samansukuista laadultaan mitä on  Zorbasilla ja "neljän amiraalin Bombolinalla". Huovisen Lampaansyöjien keskeisin ydinmehu on kiistatta vastakkaisen sukupuolen, siis naisen olemuksen pohtimisen vaiheilla. Ja eritoten "sen" jallittaminen sanallisesti. Nonnih! Nyt päästiinkin sitten itse asiaan, Kullervo Kemppisen Lumikuruun. Se on enemmin tai vähemmin peitellysti puhetta naisista ja niiden valloittamisesta. Tunturit - samoin kuin naisetkin - osaavat olla etäisiä ja vaikesti saavutettavia kohteita... Tunturiluonnossa karskimmassakin karpaasissa herää sisäinen pikkupoika, joka hullaantuu tekemään valloituksia: Kaikki kurut ja huiput on "valloitettava"! Reissu alkaa varovaisesti tunnustellen Nattasilta (ne nuorehkon naiseläjän imettimiä jostain suunnasta muistuttavat tunturit ennen varsinaista Saariselän tunturialuetta, siinä Vuotson paikkeilla...) Kun mm. Kekkonen perässähiihtäjineen on aikoinaan kierrellyt maisemissa Kiilopään, Rautupään, Lupukkapään, Vuomapään, Kuikkapään paikkeilla ei liene epäilystäkään, etteikö ukkoporukassa ole rakovalkean loimussa rasvaeväisiä käristeltäessä puhuttu nimenomaan... naisista. Kaunispään ymmärtää hyvin tarkoittavan just tietynsorttista ja näköistä naikkosta, mutta millainen mahtaa olla Kutturapää. Kuikkapää on tietenkin sellanen, jota alkaa heti poltella kun kuulee hyvän juorun... pitää joutuin tehä asiaa naapuriin. Olisko Lupukkapää hiukkasen hutsahtava. Mitä lie miehillä mielessä Kopsusjärvellä! Kemppisen kirjassa on toki muutakin: kohteiden lisäksi retkeilyvarusteet yms tarpeellinen esitellään selkeästi, havainnollisesti ja järkeästi perusteltuna. Mutta mikä parasta, on oikein ilo huomata, miten kirja retkeilykohteiden esittelyssään huipentuu v-alkuiseen paikkaan, jonka nimessä on myös kuumottava g-kirjain. Se on kaikkein vaikein ja vaativin, vain tosimiesten täydellistä heittäytymistä vaativa kohde; partiolaiset sählätköön makkarakeppeineen Kiilopäällä ja Rautulammella, varttuneimmatkaan heistä eivät saa karata Sokostia idemmäs. Rankkojen äijien hikisen ponnistelun päämäärä on... ei Vagina vaan VONGOIVA!

Tuo Kemppisen Lumikuru on sellanen kirja, joka olis pitäny lukea jo 30 vuotta sitten. Kun unohdetaan piilomerkityksien pakkomielteinen jahtaaminen, kirja vastaa selvin sanoin kysymykseen "Mitä etelän immeinen sieltä Lapista oikein hakee..." Kemppisellä itellään se tärkein on esim. vedenjakajapaikalla maaperään tuijottaminen. Mietiskelee sitä, miten ihmeessä tästä toinen pisara lähtee Kemijoen vesistöön Pohjanlahteen päätyäkseen, kun taas toinen ottaa ja reissaa vastakkaiseen suuntaan, Suomuun, Luttoon ja lopulta Jäämereen. Ei suuren suuria, ei maailmoja mullistavia, mutta äärimmäisen rentouttavaa toimintaa raskaissa henkisissä väännöissä itseään ympärivuotisesti rasittaneelle lakimiehelle, jollainen vanha Kemppinen käsittääkseni oli.

Zorbas oli... miten sen sanois... vaivaton lukukokemus. Iloinen - kyllä. Riemastuttava - joo, sitäkin. Antoisa - erittäin! Muistikuvani elokuvasta oli oikea. Se, että oltiin ensin tehty järjettömästi töitä jonkin asian eteen... ja sitten käy niinku "Imatran tytölle", kaikki romahtaa. Sitten Zobas tanssii, mitä joutavista, tämä kaikki on vain elämää! Joka ei liikoja lue ja kirjoita, se tanssii ajatuksensa! Asenne kohdillaan. Ja kaiken lisäks kirjaan sisältyy niitä syvämietteisiä pohdintoja naisen lisäksi ihmisenä (miehenä) olemisesta ja kaiken katoavaisuudesta. Sellasta on elokuvaan... miten sen nyt sanois... vaikea sisällyttää. Niin että se katsojalle kirkkaasti välittyy. Ainakaan Renny Harlin ole siinä onnistunu. Miten on, oliskohan Bunuel tai Ranskan uuden aallon mestarit parempia. Mutta mitä elokuvista,

onneksi on kirja!

2 kommenttia:

Sarka kirjoitti...

Tiesin, että zorbas uppoaisi. En yhtään ihmettele, että se on päässyt näille "listoille".

Haluaisinkin sanoa kaikille lapsosille, jotka seuraavan sanan eli Twilightin myötä googlettavat itsensä Nuharupeen: laajentakaa lukemistoanne, älkää sataan kertaan lukeko iänikuisia pottereita ja twilighteja tai jotain paskaa chick litiä, lukekaa Zorbas, niin ymmärrätte, mikä tässä elämässä oikein on ideana.

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Olipa hauska huomata, että joku muukin on lähiaikoina löytänyt Zorbasin, tuon tanssivan ja naisiin menevän ikämiehen :) Ihan mukava kirja, elokuva minulla on vielä katsomatta.