maanantai 29. joulukuuta 2014

Tikli

Donna Tarttin Tikli hengasi odottamatta kotikuntani kirjastossa. Ei varauksia! Mitä luonnonvarojen tuhlausta! Toisaalta, parempi minulle, joka en koskaan varaa kirjoja. Mistä tiedän, että minulla on puolen vuoden kuluttua mahdollisuutta lukea varaamaani tiiliskiveä? Sillä vähintään puolen vuoden jono on Tikliin ollut suurissa - tai missä tahansa muissakin kuin kotikuntani - kirjastoissa. Tikli sattui sopivasti lojumaan vapaana riistana juurin joulunaikaan, ja kyllä, tämän parissa ovat joulunpyhäni pitkälti kuluneet.

Ensimmäiset 640 sivua (tämän jälkeen tapahtui ratkaiseva, minulle odottamaton käänne) mietin, että tämä muistuttaa hyvin paljon Tarttin esikoista, Jumalat juhlivat öisin -kirjaa. On toisten helposti johdateltavissa oleva nuori mies (tosin kirjan alussa nuorempi kuin Jumalat juhlivat.. päähenkilö), on päihteiden runsasta väärinkäyttöä, on rikos, joka hallitsee keskeisesti päähenkilön sielunelämää. Lisäksi on tämä elitistinen ilmapiiri, jossa kuunnellaan vain taidemusiikkia ja luetaan vain maailmankirjallisuuden klassikoita. Nokka kokassa tietty. Älykäs kirjallisuus ei ole sellaista, että siinä keskustellaan korkeakulttuurista. Älykäs kirjallisuus on sitä, että siinä tehdään oivaltavia havaintoja ihmiselosta. Eksistentiaalisiin pohdintoihin Tartt pääsee kunnolla vasta kirjan viimeisen 50 sivun aikana. Jolloin lisääntyvät myös havainnot Tiklistä ja taiteen merkityksestä, vähän kuin tutkimuksen johtopäätöksinä. Ja ne huomiot ovat kiinnostavia. Että taide ei ole merkityksellistä teoksen historian takia, vaan sen takia, miten ihminen itse teoksen kokee unohtaen kaikki taustatekijät. 

"Kaikki, mikä opettaa meidät puhumaan itsellemme on tärkeää; kaikki, mikä auttaa meitä laulamaan itsemme pois epätoivon suosta. Tämä maalaus on kuitenkin opettanut minulle sen, että voimme puhua toisillemme ajan kuilun yli."---"jotka ovat rakastaneet kauniita esineitä ja huolehtineet niistä ja pelastaneet ne tulesta ja etsineet ne kun ne ovat joutuneet hukkaan ja yrittäneet säilyttää ne ja pelastaa ne siirtämällä niitä kirjaimellisesti kädestä käteen, niin että ne laulavat loistokkaasti ajan raunioista niitä rakastavalle seuraavalle sukupolvelle ja sitä seuraavalle."

Pidin siitä, että Tiklistä oli tehty yksi kirjan hahmoista. Se roikkui mukana kuin Mahtisormus Tolkienin Sormusten Herrassa. Vitsauksena, mutta koukuttavana, voimaa antavana ja voimia pois vievänä.

Ei kommentteja: