Aikani Amerikassa

Olen siirtynyt äänikirjapalveluissa nyt täysin E-kirjaston antiin. Iloinen tästä verorahoin maksetusta palvelusta, joka toimii Ellibs-sovellusta paremmin (haku ei siinä koskaan toiminut). Siksi en valita tarjonnasta, vaan iloitsen siitä, mitä tarjotaan. Jos haluan jotain erityistä lukea,  niin varaan lukukappaleen kirjastosta. Fyysisen kappaleen lukeminen on kuitenkin se ensisijainen tapa, jolla haluan kirjan kokea.

Nyt viimeisin kuuntelemani kirja oli Sally Salmisen Aikani Amerikassa, joka oli kiinnostava aikamatka 90 vuoden takaiseen Amerikkaan ja myös Suomeenkin. 

Sally Salminen lähti Ahvenanmaalta kotiapulaiseksi New Yorkiin ja kirjoitti siellä romaanin Katrina, joka saavutti suuren suosion Yhdysvalloissa. Tässä kirjassa hän kuvailee työtään keittiöpiikana ja sitä, millaisissa oloissa menestysromaaninsa kirjoitti. 

Kotiapulaisen työ ei ollut arvostettua työtä ja usein palvelija oli työnantajilleen näkymätön. Vapaa-aikaa oli hyvin vähän eikä näillä nuorilla suomalaisnaisilla ollut hirveästi mahdollisuuksia elämästä nauttimiseen rapakon takana. Toisaalta samaan aikaan Yhdysvaltoja painoi lama, joka vaikutti siirtolaismiesten työtilanteeseen, kun rakennustyömailla ei tapahtunut mitään. 

Kirja on oikeastaan aika klassinen amerikkalaisen unelman kuvaus, koska se alkaa rääsyistä ja päättyy menestykseen.  Toisaalta se myös päättyy tästä näkökulmasta väärin, koska Sally Salminen jättää lopussa Yhdysvallat taakseen. 

Yhtä kaikki, kirja on hyvää itsetutkiskelua ja ympäristön tarkkailua. Helppo nähdä Sally kulkemassa ympäri New Yorkia,  niin tarkkanäköisesti hän osaa lukijalle luvata kokemuksensa.

Ella

 Mari Tossavaisen tietokirja Ella kertoi Helene Schjerfbeckin elämästä uudesta näkökulmasta: sen päälähteenä on Schjerfbeckin ja hänen lapsuusvuosiensa kotiopettajan, Lina Ingmanin vuosikymmeniä kestänyt kirjeenvaihto.

Kirjassa piirtyy kuva taitelijasta, joka terveysmurheista huolimatta pystyi luomaan merkittäviä taideteoksia.

Schjerfbeckin elämää varjostivat jo lapsena saatu jalkavaiva, joka vaikutti hänen kävelyynsä koko hänen loppuelämänsä ajan. Hän toimi taideopettajana 1890-luvulla, mutta joutui luopumaan siitäkin terveytensä takia.  Toisaalta tämän takia hänellä oli enemmän aikaa maalaamiseen.

On ihme,  että Schjerfbeck saattoi luoda niin korkeasti arvostettua maalaustaidetta, sillä kirjasta käy ilmi, että hän joutui 1920-1930-luvuilla olemaan paljon vuodelevossa. Oli pysäyttävää lukea, että hän ei poistunut kotoaan kuin vähän omaan kotipihaansa istumaan. Hän käytti kaiken liikenevän energiansa maalaamiseen. Taiteenteko teki hänet onnelliseksi. 

Kirjan liitteenä olevat kuvat taiteilijan teoksista tukevat hyvin tekstiä. Vaikuttavin on Viimeinen omakuva, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan kuvaa koskettavasti  vanhuuden haurautta ja lähestyvää  kuolemaa.

Kirja oli ansiokas, tiivis tietopaketti, jossa ei spekuloitu turhilla (kuten Helenen ja Einar Reuterin suhteella). Nyt, kun katsoo, mitä hintoja Schjerfbeckin tauluista maksetaan, niin herää kummastus, miksi hänelle ei hankittu toista palvelijaa 1930-luvulla. Silloinkin hänen taiteensa oli jo tunnustettu ja taulut kävivät hyvin kaupaksi. Sen sijaan hän joutui pärjäämään yhden palvelijan kanssa ja hoitamaan tätä viimeisillä voimillaan, kun palvelijakin joutui sairauden takia pitkäksi aikaa vuodelepoon.

Satumaa

 Stephen Kingin kaksi vuotta sitten julkaistu Satumaa oli varsin onnistunut fantasiaromaani.

Se kertoo äitinsä onnettomuudessa menettäneestä ja isänsä kanssa kahden asuvasta 17-vuotiaasta Charlie Readesta, joka auttaa vihamielistä vanhaa miestä tämän jouduttua onnettomuuteen. Charlie ystävystyy miehen kanssa ja perii tämän vanhan talon sekä hänen vanhan koiransa, kun mies kuolee sydänkohtaukseen.

Mutta hänelle ei jää perinnöksi pelkästään talo.. pihaliiterin lattian alla on aukko, josta pääsee toiseen maailmaan. Tämä tällainen on kaikkien meidän fantasian ystävien toive: että tässä pääsisi välillä käymään kylässä jossain aivan toisessa maailmassa vaikkapa vaatekaapin avaamalla tai sitten pihaliiterin kautta.

Tuo maailma, Empis, ei ole täynnä hyvyyttä, vaan sitä hallitsee langennut prinssi, joka on levittänyt maailmaan sairautta. Kaikista pahin paikka Empisissä on Lilimor-kaupunki, jossa Parventappaja-Elden asuu. Charlien on kuitenkin päästävä sinne, koska Radar-koira on kuolemassa vanhuuteen ja kaupungissa on aurinkokello,  jolla voi nuorentaa ihmisiä ja eläimiä. Charlie onnistuu tavoitteessaan, mutta jää itse vangiksi. Lopulta hän yhdessä prinsessa Leahin kanssa saa nujerrettua Eldenin ja hyvyys palaa Empisiin.

Satumaa ei ollut kauhua, mutta se oli sopivasti jännittävä ja sisälsi vanhojen satujen aineksia. Vaikutteiden lähteitä mainittiin useasti kirjassa, esimerkiksi Jaakko ja pavunvarsi oli yksi merkittävin. Nämä olisi voineet jäädä mainitsemattakin, koska ne vaikuttivat hieman kirjan tunnelmaan.

Tätä ja muutamaa puhekielistä suomennosta lukuunottamatta Satumaa oli ihastuttava eskapistinen satu, jolle toivoisin jatkoa. Kirjan alkuhan oli jo kuin sadusta: koiravanhusta ei viedä piikille, vaan elätetään toiveita, että se siitä vielä elpyisi. Tosielämässä tämä olisi eläinrääkkäystä, sadussa asia, joka tempaisee onnellisesti päättyvään seikkailuun.

Kuolema on ikuinen

 Liu Cixinin Kuolema on ikuinen on Muistoja Planeetta Maasta -trilogian viimeinen osa. 

Trilogian nimikin sen kertoo, mitä tulee tapahtumaan: Planeetta Maa ihmisineen tuhoutuu, vain kaksi ihmistä jää jäljelle: hekin siksi, koska ovat ajautuneet aikasilmukassa miljoonia vuosia tulevaisuuteen.

Kaksi ensimmäistä kirjaa käsittelivät Trisolariksen aiheuttamaa kriisiä. Trisolaris oli aikeissa tuhota Maapallon, mutta Kuolema on ikuinen -kirjassa se tuhotaan. Sitten Maapalloa uhkaavat seuraavat viholliset.

Kirjassa oli mielenkiintoista pohdintaa siitä, miten lyhyt ihmisen aika maailmankaikkeudessa on. Että meistä ei jää lopulta jäljelle mitään. 

Kaikkien monimutkaisten ja puuduttavienkin teorioiden jälkeen, kirjan loppu oli ainoa mahdollinen. Että tässä on se, mitä ihmiskunnasta jäi jäljelle kaiken jälkeen.