Satumaa

 Stephen Kingin kaksi vuotta sitten julkaistu Satumaa oli varsin onnistunut fantasiaromaani.

Se kertoo äitinsä onnettomuudessa menettäneestä ja isänsä kanssa kahden asuvasta 17-vuotiaasta Charlie Readesta, joka auttaa vihamielistä vanhaa miestä tämän jouduttua onnettomuuteen. Charlie ystävystyy miehen kanssa ja perii tämän vanhan talon sekä hänen vanhan koiransa, kun mies kuolee sydänkohtaukseen.

Mutta hänelle ei jää perinnöksi pelkästään talo.. pihaliiterin lattian alla on aukko, josta pääsee toiseen maailmaan. Tämä tällainen on kaikkien meidän fantasian ystävien toive: että tässä pääsisi välillä käymään kylässä jossain aivan toisessa maailmassa vaikkapa vaatekaapin avaamalla tai sitten pihaliiterin kautta.

Tuo maailma, Empis, ei ole täynnä hyvyyttä, vaan sitä hallitsee langennut prinssi, joka on levittänyt maailmaan sairautta. Kaikista pahin paikka Empisissä on Lilimor-kaupunki, jossa Parventappaja-Elden asuu. Charlien on kuitenkin päästävä sinne, koska Radar-koira on kuolemassa vanhuuteen ja kaupungissa on aurinkokello,  jolla voi nuorentaa ihmisiä ja eläimiä. Charlie onnistuu tavoitteessaan, mutta jää itse vangiksi. Lopulta hän yhdessä prinsessa Leahin kanssa saa nujerrettua Eldenin ja hyvyys palaa Empisiin.

Satumaa ei ollut kauhua, mutta se oli sopivasti jännittävä ja sisälsi vanhojen satujen aineksia. Vaikutteiden lähteitä mainittiin useasti kirjassa, esimerkiksi Jaakko ja pavunvarsi oli yksi merkittävin. Nämä olisi voineet jäädä mainitsemattakin, koska ne vaikuttivat hieman kirjan tunnelmaan.

Tätä ja muutamaa puhekielistä suomennosta lukuunottamatta Satumaa oli ihastuttava eskapistinen satu, jolle toivoisin jatkoa. Kirjan alkuhan oli jo kuin sadusta: koiravanhusta ei viedä piikille, vaan elätetään toiveita, että se siitä vielä elpyisi. Tosielämässä tämä olisi eläinrääkkäystä, sadussa asia, joka tempaisee onnellisesti päättyvään seikkailuun.