Minne katosi Antti Järvi?

 Toimittaja Antti Järven kirja isoisoisästään, Minne katosi Antti Järvi? oli laadukas teos siitä, mitä tapahtui vapaaehtoisesti Neuvostoliiton puolelle jääneille suomalaisille. 

Monille syynä olivat kommunismisympatiat. Sitten oli sairauden takia matkustamaan kykenemättömät ja sellaiset, jotka eivät halunneet jättää kotiaan. Mikään onni ja autuus ei tietenkään rajan taakse jääneitä suomalaisia odottanut. Sen sai kokea myös Antti Järvi, joka vangittiin ja vietiin Siperiaan vankileirille. Sellaisesta oli harvemmin paluuta. Oli surullista, ettei Antti Järven Suomessa ollut perhe koskaan saanut tietää hänen kohtalostaan.

Antti Järven jääminen Neuvostoliittoon aiheutti ylisukupolvisen häpeän ja hänen lapsenlapsenlapsensa perkaa suvun tuntoja tässä sen, minkä kykenee. Hän joutuu tietysti paljon arvuuttelemaan, koska Antti Järven vaimo ja lapset ovat jo kuolleet. Puhumattomuus on varmasti yleinen sodan aiheuttama vitsaus monessa suomalaissuvussa. Traumojen periytyvyys oli mielestäni kirjan olennaisin huomio. 

Paha meri - Itämeren myrskyisä historia

 Petri Laukan ja Ari Turusen Paha meri - Itämeren myrskyisä historia on kompakti tietopaketti Itämeren historiasta viikinkiajalta nykyäpäivään.

Itämeri on ollut sotaisa meri. Siinä on sodittu, sen yli on menty sotaretkille ja sen satamista on taisteltu. Mutta Itämeri on tietysti ollut myös väylä, jota pitkin kuljettiin maasta toiseen ja vuosituhansia siinä ovat kulkeneet myös kauppatavarat.

Kaupankäyntiinkin on liittynyt sotimista, koska kauppalaivojen oli varustauduttava asein rannikolta suuntautuvia maanviljelijä-merirosvoja vastaan. Hansaliitto, joka hallitsi Itämerellä kauppaa 1200-1400-luvuilla, toimi myös sotilaallisesti. Se hyökkäsi esimerkiksi Kööpenhaminaan, koska piti kaupunkia kilpailijanaan.

Kirjassa muistutetaan, että viikingit olivat ennen kaikkea orjakauppiaita. Tämä seikka voi tulla monelle yllätyksenä. Etenkin, kun viihdeteollisuus romantisoi viikingit nykyään lihaksiaan pullisteleviksi sankareiksi. Tosiasiassa viikingit kauppasivat suomalaisia aina etelä-Eurooppaan asti, koska vaaleista ihmisistä sai siellä hyvän hinnan.

Hauskana yksityiskohtana mieleeni jäi kirjasta maininta, että Ahvenanmaan lisäksi Suomessa on yksi toinen itsehallintoalue: Kallankarit. Siellä ei tosin ole enää pysyvää asutusta eikä sen autonominen asema ole sama kuin Ahvenanmaalla. Mutta nimellisesti se on yhä itsehallintoalue, jonka asioista päättää vuosittain kalastajayhteisön jäsenten jälkeläisistä koostuva kokous.

Järjettömiä asioita

 Saara Turusen Järjettömiä asioita on rakkausromaani.

Aiemmissa kirjoissaan hän kertoo enemmän siitä, millaista on etsiä omaa paikkaansa ja vaikeuksista sen suhteen, kun ei tunnu oikein kuuluvansa minnekään.

Järjettömissä asioissa päähenkilö on löytänyt oman paikkansa: mielekkään työn ja asuinpaikan. Mutta nyt hän kamppailee sen kanssa, kannattaako hänen olla katalonialaisen puolisonsa kanssa, kun kumpikaan ei halua muuttaa omasta kotimaastaan pois.

Turunen kuvailee rakkautta. Miten sillä ei ole järjen kanssa mitäön tekemistä. Kuinka hänkin, taidealalla työskentelevä ihminen rakastui mieheen, joka työskentelee kouluja käymättömänä sairaalan arkistossa. Mutta hän haluaa olla miehen kanssa ja mies ajattelee samoin hänestä: he kuuluvat yhteen.

Kirja olisi saanut olla tiiviimpi, se kulki aika hitaasti kohti päämääräänsä eli sitä, kuinka päähenkilö sitoutui puolisoonsa ja sen lopullisuuden merkiksi he ostivat yhdessä talon Kataloniasta. Päätöksenteon  vaiheet kestivät vuosia ja päähenkilö on kummallisen vähän itsekriittinen jahkailuistaan. Ehkä kirjassa olisi saanut olla enemmänkin pohdintaa kaukosuhteesta (eikö yhtään mustasukkaisuutta?; enemmän omantunnon pistoksia; enemmän sivullisten huomautuksia suhteesta ja niiden vaikutuksia päähenkilön omiin tuntemuksiin), mutta Turusen toteavaan tyyliin eivät pitkät pohdinnat oikein sovi.

Runotyttö etsii tähteään

 L. M. Montgomeryn Runotyttö-trilogian kolmas osa Runotyttö etsii tähteään on yhtä maaginen ja hyvin aikaa kestänyt kuin edeltäjänsä.

Emily tulee kirjassa täysi-ikäiseksi ja päättää koulunsa. Hänelle tarjotaan kiinnostavaa työmahdollisuutta New Yorkissa, mutta hän jättää sen käyttämättä, koska haluaa jäädä Uuteen Kuuhun. 

Emily tuntee itsensä yksinäiseksi, koska lapsuuden ystävät Ilse ja Teddy jatkavat opintoja ja töitä maailmalla.

Niinpä Emily sitten haksahtaa Deaniin, josta järkytyin jo ensimmäisessä osassa. Mutta kuin vastavetona Louisa May Alcottille, joka naitti Jon vanhalle miehelle, Montgomery kutoo ennalta-arvattavan, mutta silti jännityksen säilyttävän tarinan siitä, kuinka Emily lopulta päätyy naimisiin Teddyn kanssa. Ja kutkuttavasti Emily pelastaa yliluonnollisella kyvyllään Teddyn hengen. 

Sekoitus chic litiä, kauhua ja nuoren naisen kasvutarinaa, niistä on Runotyttö tehty, aikansa kuva, mutta myös aikaansa edellä joiltain osin (lapsinäkökulma: lapsi saa olla lapsi, feminisminäkökulma: naisen asema yhteiskunnassa toimijana, ei sivustakatsojana).