perjantai 22. marraskuuta 2024

Paha meri - Itämeren myrskyisä historia

 Petri Laukan ja Ari Turusen Paha meri - Itämeren myrskyisä historia on kompakti tietopaketti Itämeren historiasta viikinkiajalta nykyäpäivään.

Itämeri on ollut sotaisa meri. Siinä on sodittu, sen yli on menty sotaretkille ja sen satamista on taisteltu. Mutta Itämeri on tietysti ollut myös väylä, jota pitkin kuljettiin maasta toiseen ja vuosituhansia siinä ovat kulkeneet myös kauppatavarat.

Kaupankäyntiinkin on liittynyt sotimista, koska kauppalaivojen oli varustauduttava asein rannikolta suuntautuvia maanviljelijä-merirosvoja vastaan. Hansaliitto, joka hallitsi Itämerellä kauppaa 1200-1400-luvuilla, toimi myös sotilaallisesti. Se hyökkäsi esimerkiksi Kööpenhaminaan, koska piti kaupunkia kilpailijanaan.

Kirjassa muistutetaan, että viikingit olivat ennen kaikkea orjakauppiaita. Tämä seikka voi tulla monelle yllätyksenä. Etenkin, kun viihdeteollisuus romantisoi viikingit nykyään lihaksiaan pullisteleviksi sankareiksi. Tosiasiassa viikingit kauppasivat suomalaisia aina etelä-Eurooppaan asti, koska vaaleista ihmisistä sai siellä hyvän hinnan.

Hauskana yksityiskohtana mieleeni jäi kirjasta maininta, että Ahvenanmaan lisäksi Suomessa on yksi toinen itsehallintoalue: Kallankarit. Siellä ei tosin ole enää pysyvää asutusta eikä sen autonominen asema ole sama kuin Ahvenanmaalla. Mutta nimellisesti se on yhä itsehallintoalue, jonka asioista päättää vuosittain kalastajayhteisön jäsenten jälkeläisistä koostuva kokous.

Ei kommentteja: