sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Kesämyrsky

 Siiri Enorannan Kesämyrsky oli hyvä kirja.

Se sijoittuu 1900-luvun Englantiin, jossa 13-vuotias Andrew muuttaa psykologi-isänsä kanssa varakkaan Royn perheen luokse, koska perheen tytär on todistanut raakaa murhaa ja vanhemmat ovat palkanneet Andrewn isän auttamaan Penelope-tytärtä, joka on trauman vuoksi menettänyt myös muistinsa murhaillalta. 

Andrew rakastuu Penelopen veljeen, joka on kaupungin toisen nuorten jengin johtaja. Yhteiskuntaluokkien törmäyksen lisäksi nuorisojengien sisäiset kuviot tuovat oman lisänsä ihmissuhdekuvioihin. Nuorten toiminta alkaa muistuttaa vähitellen Kärpästen herraa, jossa oikeaa ja väärää ei meinata osata erottaa toisistaan kostonhimon sokaisemina.

Juoni tosiaan tiivistyy loppua kohden ja kaikki käänteet punoutuvat lopulta tyydyttävästi yhteen. Taitavasti kirjoitettu kirja ja vaikka tarina on tuhanteen kertaan kerrottu (kaikki ei ole siltä, miltä näyttää), se on silti kerrottu raikkaasti.

Ei kommentteja: