Anni Kytömäen Kultarinnassa oli paljon samaa kuin Margaritassa. Tuntuikin kuin olisin lukenut Margaritan demoversion. Esikoiskirjaksi sen siis tunnisti.
Kirjan alku sisällissotaan asti oli suorastaan maagista, enkä olisi halunnut sen koskaan päättyvän. Ajattelin, että kirja kertoo kartanonpoika Erikin ja hänen perimänsä metsän tarinan. Mutta sitten tuleekin tuberkuloosiin hitaasti kuoleva puoliso, jonka kanssa Erik ei koskaan ehtinyt viettää tavallista, onnellista elämää - ja tytär, joka tietysti viedään Erikiltä. Tietysti, koska kirjassa on surua surun perään aivan liikaakin.
Mielestäni kirjassa hypittiin liian kepeästi traumoista seuraaviin. Erikin äidin tapaus jäi esimerkiksi ihmeen ohueksi. Toisaalta kirjassa oli paljon tyhjäkäyntiä. Mallan aikaa Etelä-Pohjanmaalla olisi voinut sujuvoittaa tiivistämällä kerrontaa. Alussa maagiselta tuntunut metsänkuvaus alkoi kirjan edetessä tuntua turhalta tarinan pitkittämiseltä.
Korulauseet vesittivät oivalliset loppuhuipennukset, kuten karhun muuttumisen Joeliksi. Margaritassa kaikki turha oli karsiutunut, mutta tässä kirjassa Kytömäki oli kirjailijana vielä etsikkoajallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti