sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

Rauhallisuuden meri

 Emily St. John Mandelin Rauhallisuuden meri oli todella hyvä kirja.

Olen katsonut HBO:lta Station Elevenin, mutta en ole lukenut St. John Mandelin kirjoja aiemmin. Tämän uusimman satuin löytämään kirjaston hyllystä. Hullua, että Keskifinnan alueella tällaisia uutuuksia ei tarvitse jonottaa. 

Kirja alkaa mielenkiintoisesti vuodesta 1912, jossa Edwin, englantilaisen aatelisperheen etuoikeutettu vesa, matkustaa isänsä karkoittamana Kanadaan ja tuhlailee aikaansa matkustajakodeissa. Kunnes kokee metsässä jotain outoa.

Tämän jälkeen ajassa mennään eteenpäin seuraavaan tarinaan ja sitä seuraavaan. Kaikkia yhdistää omituinen, yliluonnollinen, kokemus. Kunnes ollaan 2400-luvulla, jossa Gaspary- niminen henkilö lähtee selvittämään menneisyydessä tapahtuneita poikkeamia. Onko maailma vain simulaatio? 

Lopulta kaikki hahmot ja tapahtumat liittyvät toisiinsa ja Gasparylle selviää, että hän, aikamatkustamalla, on aiheuttanut poikkeaman maailmaan ja lopulta hän kohtaa myös itsensä.

Kuten Ennen kuin kahvi jäähtyy, myös tässä kirjassa matkustetaan menneisyyteen ja sen muuttamisen haasteisiin. Ja myös tämä kirja on lohdullinen.

Ennen kuin kahvi jäähtyy

 Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin kahvi jäähtyy oli lohdullinen kirja.

Se kertoo kahvilasta  jossa voi matkustaa ajassa taaksepäin. Menneessä voi kohdata ihmisen, joka on käynyt kyseisessä kahvilassa, mutta vaikka tekisi tai sanoisi mitä tahansa, tulevaisuutta ei voi muuttaa.

Kirja kertoo neljä tarinaa, joista yhdessä matkustetaan tulevaisuuteen.

Kaikki tarinat kertovat luopumisesta. On Alzheimeriin sairastuneen miehen vaimo, siskonsa kuolemaa sureva nainen, ihastuksensa ulkomaille menettänyt nainen ja raskaana oleva, vakavasti sairas nainen, joka ei tiedä, pystyykö synnyttämään lapsensa. 

Suuria ja surullisia teemoja, mutta kirja on silti surkeuden sijaan lohdullinen. Varmasti jokainen ihminen on joskus surrut sitä, että olisi menneisyydessä tehnyt asioita toisin. Tässä kirjassa todetaan se, että asioiden on pitänyt mennä kuin on pitänyt eikä kannata haikailla aikaa, jota ei saa takaisin.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Tarinankertoja - Anni Swanin elämä

 Riitta Konttisen tietokirja Tarinankertoja - Anni Swanin elämä oli ansiokas teos.

Kirja alkaa selvityksellä Anni Swanin suvun taustoista. Anni Swanin perhe ei ollut varakas, mutta hänen sukunsa oli vanhaa sivistys- ja pappisukua ja täten henkinen ilmapiiri kotona oli naisten koulutukselle ja oman uran luomiselle olivat myönteiset. Se ei ollut tavanomaista 1800-luvun lopun säätyläisperheissäkään. Naisen ajateltiin menevän naimisiin ja ura olisi miehen uran tukemista.

Kirjassa tuodaan hyvin esille kuitenkin se, miten mahdottomaksi naisen yliopistossa opiskelu oli tehty. Opettajat ja suurin osa kurssitovereista olivat miehiä, jotka alaskatsoivat opiskelevaa naista. Nainen oli luennoilla silmätikkuna ja hänen ei uskottu pärjäävän yliopistomaailmassa. Siksi ei ollutkaan ihme, että Anni jätti yliopiston kesken, henkinen paine koulussa oli liikaa.

Anni Swanin sukupolvi oli Suomen kulttuurielämässä varsin kultainen sukupolvi eikä heidän jälkeensä ole nähty noin valtavaa rypästä eri taiteiden huippuja. Anni Swanin ystäväpiiriin kun kuuluivat esimerkiksi Jean Sibelius, Eero Järnefelt sisaruksineen, Eino Leino ensimmäisenä ihastuksena ja Ester Ståhlberg kollegana, jonka kanssa kemiat eivät kohdanneet. Ester Ståhlberghan oli "historian oikealla puolella" tuomitessaan jo varhaisessa vaiheessa Lapuan liikkeen toiminnan. Tuohon aikaan kirjallinen sivistyneistö oli oikeistolaista, niin Anni Swankin. 

Kirja on lämminhenkinen, ihastuttava matka aikakauteen, joka ei enää palaa. Se on kuin Swanin nuortenkirjat, jossa käydään Fazerilla, eletään aikaa, jolloin Helsingissä kukoistivat vanhat huvilat ja jolloin kesäksi ja jouluksi lähdettiin aina maaseudun idyllimäiseen ympäristöön. 

Toisaalta se oli myös aikaa, jolloin ihmiset kuolivat sairauksiin, joihin nykyään on parannuskeinoja. Anni Swan oli onnekas, että hänen kaikki siskonsa saivat elää varsin pitkään ja hänen vanhempansakin elivät ajan mittapuulla vanhuksiksi, appiukko jopa 90-vuotiaaksi. Se tuntuu uskomattomalta, koska verenpainelääkitystä ei ollut vielä keksitty. 

Anni Swan menetti keskimmäisen poikansa keuhkotaudille Sulevin ollessa alle kolmekymppinen. Sitä jäin ihmettelemään, ettei nuorimman pojan päihdeongelmaa puitu ollenkaan. Jostain lehtijutusta luin, että se suretti ikääntyvää äitiä ja toi vanhuuden vuosiin huolta ja murhetta.

Mutta muuten kirja oli täyteläinen kuvaus arvostetusta kirjailijasta, joka teki merkittävän uran ja eli kuitenkin aika onnellisen elämän rikkoen monia lasikattoja.

Itseäni tyydytti Anni Swanin kirjojen fanina taustaselitykset monille hänen kirjoilleen. Miten moni hänen läheisensä ja myös paikat, kuten Hopeavuori ja Kotavuori oli kuvattu esimerkiksi Kaarinan kesälomassa, Tottisalmen perillisessä ja Iiris Rukassa. 

tiistai 15. heinäkuuta 2025

Syntien kummun naiset

 Suvi Westin Syntien kummun naiset on epätasainen romaani.

Se kertoo saamelaisnaisesta, joka muuttaa etelästä takaisin Saamenmaalle ja ryhtyy kirjoittamaan tietokirjaa saamelaisista. Samalla hän hengailee sivupersooniensa kanssa.

Hyvää on se, miten törkeää huumori on ja miten West kertoo ikäänkuin sivulauseissa saamelaisten kokemasta sorrosta. Enpä tiennytkään, että Kainuun saamenkieli kuoli 1700-luvulla. Kirja sai minut kiinnostumaan siitä, minkälaista saamelaisasutus on ollut täällä Keski-Suomessa. Koska varmastihan se on ollut pysyvää eikä pelkästään "metsästäjä-saamelaisia, jotka palasivat retkillään takaisin pohjoiseen". Tällaista kerrotaan Keski-Suomen historiasta kertovissa tietokirjoissa, mutta pysyvän saamelaisasutuksen puolesta puhuvat nämä monet saamelaiset paikannimet, jotka jäivät elämään sen jälkeen, kun suomalaiset uudisraivaajat ajoivat saamelaiset täältä pois.

Huonoa kirjassa on liiallinen pituus ja se, ettei juoni tunnu välillä oikein etenevän. Päähenkilön sivuhahmoja ei ole osattu perustella ja kehittää tarpeeksi hyvin, jäävät oudoiksi lisäksi tarinaan, ja oikeastaan vain tuntuu, että ne on luotu tuomaan juoneen lisävivahteita. 

Kirja on lopulta manifesti saamelaisten puolesta näennäisesti kevyen hömpän kuorissa. Eli kirjailijalle on käynyt se, mikä kirjan päähenkilölle: on yrittänyt kirjoittaa tietokirjan saamelaisnaisista, mutta lopputuloksena on keskinkertainen itseironinen romaani, jonka parasta antia on kuitenkin saamelaishistorian kertaaminen.

tiistai 8. heinäkuuta 2025

Kun aurinko seisahtui

 Markus Hotakaisen ja Petri Särkiön tietokirja Kun aurinko seisahtui oli kiinnostava paitsi eksegetiikan, myös esimerkiksi luonnonhistorian ja tähtitieteen oppitunti.

Kirjassa käydään Vanha testamentti -painotteisesti Raamatun ilmiöitä ja kuinka ne olisi selitettävissä tieteellisesti. Suosikkini oli taivaan manna, joka voisi olla kirvojen eritettä, jota löytyy aamuisin kasvien lehdiltä. Se maistuu hunajalta ja sekoitettuna jauhoihin, siitä saa imelää leipää.

Mooseksen näkemä palava pensas voisi olla akaasiapuu, joka syttyy nopeasti ja palaa niin hitaasti, ettei tuli näytä sitä syövän. 

Suurin osa ilmiöistä oli taivaalla tapahtuvia valoilmiöitä, jotka on selitettävissä niin planeettojen liikkeillä kuin meteoriiteilla tai komeetoilla. 

Mieleen jäi sekin, että luultavasti Genesiksellä ja Gilgamesilla on sama sumerilainen lähde, koska vedenpaisumus esiintyy kummassakin tekstissä. Kyse on siis hyvin vanhasta kirjallisesta tai suullisesta tarinasta, ja jälleen yksi syy lisää patistaa ihmisiä lukemaan Raamattua! Siis sitä pitäisi ennen kaikkea lukea tarinoina, joita ihmiset ovat kirjoittaneet ylös tuhansia vuosia sitten ja kuinka näiden tarinoiden mukaan ihminen ei ole kuitenkaan juurikaan muuttunut. Kulttuurihistorian. Ja jos lukee hartauskirjana, silloinkin pitäisi rinnalla lukea mainiota Johdatus Raamattuun -teosta, että tietää, minkälainen tausta Raamatun tarinoilla on. Että ne ovat ennen kaikkea ajankuvia.