Lukeminen on ollut vähäistä viime aikoina, koska tuntuu, että siihen ei ole aikaa. Tällaisessa tilanteessa auttaa se, että lukee lyhyitä ja mukaansa tempaavia kaunokirjoja.
Rakel Liehun Helene ei ollut näistä kumpaakaan. Seuraava kirja valikoituu edellä mainittujen ehtojen mukaisesti, jotta saan lukemisen taas jokapäiväiseksi rutiiniksi.
Helene kertoo Helene Schjerfbeckin tarinan. Liehu kirjoittaa kuin käyttäisi kirjoitusvälineenään Schjerfbeckin pensseliä; on helppo uskoa, että taitelija itse kertoo tarinaansa.
Schjerfbeckin elämää varjosti varhaislapsuudessa tapahtunut onnettomuus, minkä vuoksi hän joutui koko loppuelämänsä turvautumaan kävelykeppiin. Se ei silti estänyt häntä matkustelemasta ympäri Eurooppaa.
Toinen riippakivi kivuliaan jalan lisäksi, oli vaikea äitisuhde. Helene joutui asumaan vaativan Olga-äitinsä kanssa äidin kuolemaan asti. Kuinka paljon vielä enemmän Schjerfbeck olisi saanut maalattua, jos kotiolot olisivat olleet otolliset.
Schjerfbeckin onni oli mesenaatti Gösta Stenman, joka taidemyynnin lisäksi huolehti vanhenevan Helenen hoidosta. Stenmanin kautta Schjerfbeck tapasi komean Einar Reuterin, johon kirjan mukaan Helene ihastui epätoivoisen palavasti.
Silti on turha ajatella, että Schjerfbeckin elämä olisi ollut pelkkää miesten perään haikailua, kuten esimerkiksi Antti J. Jokisen elokuva "Helene" antaa olettaa. Tässä kirjassa Schjerfbeckin elämä kuvataan täyteläiseksi taiteilijuus ja ihmissuhteet siihen sisällyttäen. Toki kirjassa kuvataan myös sitä pohjatonta yksinäisyyttä, jota sairasteleva ja naimaton nainen joutui kokemaan. Mutta ennen kaikkea Schjerfbeck oli suuri taiteilija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti