sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Mikael Karvajalka & Hakim

Mika Waltarin Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim ovat yksi teos, mutta ymmärrettävistä syistä kahdessa eri kirjassa. Karvajalassa kun on 700 sivua ja Hakimissa yli 900. Mikael muistuttaa paljon Sinuhea, oppinut ja myöhemmin ammatiltaan myös lääkäri, jolla on huonoa tuuria naisasioissa. Miksi naiset ovat Waltarin kirjoissa aina katalia?

Varoitus: Sisältää juonipaljastuksia!
Mikael Karvajalka aloittaa tarinan. Pieni Mikael elää Suomen Turussa 1500-luvun alussa. Hän on äitinsä äpärälapsi. Tämän häpeällisen asian vuoksi äiti hukuttautuu. Mikael jää isovanhempiensa huostaan, mutta heidät murhataan. Hänet adoptoi parantaja/vanhapiika/noita rouva Pirjo. Mikael on lahjakas ja nopea oppimaan ja tämän ansiosta hän pääsee kouluun.

Kirjan mielenkiintoisimpia hahmoja on Antti Tykinvalaja. Hänestä tulee Mikaelin kasvinveli, koska rouva Pirjo otti hänet huostaansa, sillä hän joutui lähtemään kotoaan, Laitilasta, vanhempiensa köyhyyden vuoksi. Antti on ylimaallisen voimakas ja Mikael pitää häntä typeränä (vrt. Kaptah), mutta Antilla on enemmän käytännön viisautta kuin Mikaelilla, joka arvostaa kirjaviisautta. Antti seuraa Mikaelia, kun tämä lähtee Pariisiin yliopistoon sekä uskonsotien taistelukentille Keski-Eurooppaan.

Mikael Hakim jatkaa siitä, mihin Karvajalka loppui eli Mikael ja Antti olivat menossa pyhiinvaellusmatkalle Palestiinaan, kunnes muslimit kaappaavat laivan ja miehet kääntyvät islamin uskoon. Tästä seuraa kaikenlaisia seikkailuja Osmanien valtakunnassa päättyen Antin ja Mikaelin karkaamiseen Egyptiin.

Viiltävä analyysi:
Mikael Karvajalassa pidin siitä, kun Mikael oli Suomessa ja se, miten Waltari kuvaili 1500-luvun Suomea. Hyviä, Suomesta kertovia historiallisia romaaneja on aivan liian vähän ja siksi olin aluksi niin innoissani Karvajalasta. Puolen välin jälkeen kirja valitettavasti meni hieman pilalle, sillä sotakuvaukset olivat puuduttavia. Eikä Suomeen enää palattu. Taistelukohtaukset siis pilasivat hyvin alkanutta tarinaa, vaikka arvostankin Waltarin kykyä pitää tarina kasassa ja mielenkiintoisena keskellä taistelukenttääkin.

Mikael Hakimissa tarina muuttuu taas mielenkiintoiseksi. Hakimissa kukkii huumori aivan toisella tavalla kuin Karvajalassa. Pyytäisin kiinnittämään huomiota Antti Tykinvalajan repliikkeihin. Aivan mahtavia sanontoja ja huomioita elävästä elämästä! Kerrassaan loistava hahmo! Sellainen rehellinen suomalainen mies, joka sanoo, mitä mieleen juolahtaa. Jos voisin ulkonäöllisesti kuvailla Anttia, sanoisin, että hän olisi Tero Järvenpään näköinen. Vähän sellainen rujo luolamies, mutta hyvin sympaattisen oloinen. Mikael Hakim on viihdyttävää lukukokemus.

1 kommentti:

abelOK kirjoitti...

Näin suomalaisen keihäsurheilun jälkimainingeissa totean vain, että kiintoisat luonnehdinnatpa sivalsit Antti-Mikaelista. Jo parin viikon ajan ollu määränpäänäni kirjasto, mistä teokset käyn lainaamassa. Molemmat tai sen ensimmäisen. Mutta kun on aina jotain muuta tekemistä ollu... Vaankun syksypäs on lukemisen aikaa! Ja lenkkeilyn! (motto: ei päivää ilman lenkkiä...)