tiistai 21. elokuuta 2007

Dostojevskiläisiä muumimaailmassa!

Yli tuhatsivuisen kirjan lukemista voi hyvällä syyllä verrata esim. maratonjuoksuun: Pitkäkestoinen ja äärimmäisen vastenmielinen rupeama, joka loppua kohden tuntuu niin typerryttävältä, että sen haluaa hoidella mitä pikimmin pois päiväjärjestyksestä. Sitten kun se on ohi, tulee voittajan olo: "Mä tein sen!" Eikä aikaakaan kun jo vaatii saada uuden annoksen? Saas nähä, miten käy.

Sinä, joka haluat nauttia karamazovisi pilaamattomana, lopeta tämän lukeminen heti. Seuraava teksti saattaa nimittäin sisältää juonipaljastuksia:

Ei liene aiheellista kyseenalaistaa otaksumaa, etteikö Dostojevskin Karamazovin veljekset -kirjan ja Tove Janssonin Muumilaakso -tarinoiden tyypeillä ole yhtäläisyyksiä. Tarkoitan tietenkin sitä, että Jansson on jatkanut Dostojevskin luomilla hahmoilla siitä, mihin tämä on jäänyt. No, on ainakin hionut salonkikelpoiseksi niistä muutamia.

Väitteeni tueksi tässä muutama esimerkki:

Yksi Karamazovin veljeksistä on Smerdjakov, kaatumatautinen äpärä, jota myös idiootiksi ja koiraksi nimitetään. Hänen äitinsä oli juopon isän pieksämä lyhytkasvuinen Lizaveta Smerdjastsaja (=haiseva). Maukkaasti kirjailija kuvailee miten esim naisen musta ja pässinvillankaltainen tukka oli paksu ja "...aina täynnä multaa ja rapaa, siihen oli tarttunut lehtiä, tikkuja ja lastuja, koska hän nukkui aina paljaalla maalla ja kurassa..." Suuresti ihmeteltiin, miten ja kenen toimesta tämä iljetys oli onnistunut hankkiutumaan tiineeksi. Yleisesti uskottiin, että isä Karamazov oli ollut asialla. Synnytyksen koittaessa Liza ("haisuli") hakeutui ukko-K:n residenssin tiloihin. Karamazovin palvelusväki otti äidin kuoltua lapsen huolehdittavakseen. Haisu-Lizvetan äpäräjälkeläisestä varttui romaanin lopun kannalta tärkeä henkilö, Smerdjakov, jonka ymmärrän Haisuliksi.

Jos Janssonin Muumilaaksossa Haisuli on harmiton kiusantekijä, on D:n haisulissa enemmän särmää. Vaikka Smerdjakovia pidetään vähämielisenä, on hän pohjimmiltaan katkera julmuri, joka toisten tietämättä pelaa omilla säännöillään omia pelejään haaveillen paremmasta elämästä jossain muualla.


Dostojevskin isänmurhaaja-Haisuli hirttäytyy. Sellaisen esittämiseen Jansson ei pysty. Itsemurha on tabu. Muumimaailma on pastellisävyinen kimppakiva homoparaati. Turvallinen ja lämmin. Silloin tällöin ihan pikkusen säikäytetään, mutta kukaan ei "vedä perseitä", käy vieraissa, petä ja jätä puolisoa tai kaveria; ei ryyppää, ei rellestä - ei pane haisemaan; Sanalla sanoen: ole oikeasti vttumainen tyyppi. Murhat ja kaikki muutkin esim. Pohjois-Amerikan katolisesta republikaanidemokratiasta tutut tavat kohdella lajitoveria (pedofilia ym sodomia) puuttuu muumeista tyystin. Dostojevski tarjoaa kaatumatautista tärinää koko vadillisen! Ei muuta kuin nauttimaan.

Karamazovin veljesten yhdennentoista luvun kapplaeesta "Pikku paholainen" saadaan eväät seuraavaan muumihahmoon: Rouva Hohlakovan sairaudesta toipunut tytär, Lise, hekumoi yhdelle Karamazovin veljeksistä lukuelämystään, jossa: "...juutalainen oli ensin leikannut nelivuotiaalta pojalta kaikki sormet molemmista käsistä ja sitten ristiinnaulinnut hänet seinään... ... oli oikeudessa kertonut että poika kuoli pian, neljän tunnin kuluttua... siinä se voihki ja voihiki, ja itse katsoi vieressä ja nautti... (Lise:) -Joskus minä ajattelen, että minä itse hänet ristiinnaulitsinkin. Poika riippuu ja vaikeroi ja minä istun vastapäätä häntä ja syön ananashilloa. Minä pidän tavattomasti ananashillosta. Pidättekö te?"

Haahhaaa! IIiiiaahhhaaa!

Tuon luettuani oivalsin: Pikku-Myy.

Myös Nuuskamuikkusesta on kirjassa luonnehdinta. Ei mikään syvätarkka kymmenien sivujen mittainen sukellus ihmismielen syövereihin, vaan ohimennen heitetty luonnehdinta jostakin tarinan kannalta merkityksettömästä haaveilijasta, jonka mainitaan sanoneen: "Haaveilu on helppoa, oikea elämä rankkaa." Siinä se. Tiiviisti. Pelkistetysti. Kuin jälkiruuaksi tarjottu minttusuklaa Monty Phytonin elokuvassa.

Vähemmän tiivis, mutta lajissaan ylittämätön lause (virke, sano Paavo) löytyy sivulta 953, Neljännen Osan "Kahdestoista kirja":sta "Lääketieteellinen tarkastus ja naula pähkinöitä". Minun on nyt esitettävä lukijlle pahoitteluni. Siteeraamani virke ei mitenkään liity otsikkoon - muuten kuin kenties siinä, että Tove Jansson on tuotannostaan karsinut seuraavankaltaiset värssyt:

"-Oppineen ammattiveljeni mielipiteen johdosta, moskovalainen tohtori lisäsi ivallisesti puheensa lopussa, -että syytetyn muka olisi pitänyt saliin tullessaan katsoa naisiin eikä suoraan eteensä, sanon vain, että tuollainen johtopäätös, paitsi että se on leikillinen, on sen lisäksi myös perin pohjin virheellinen; vaikka yhdynkin täydellisesti siihen, ettei syytetyn astuessaan saliin, missä hänen kohtalonsa ratkaistaan, olisi pitänyt katsoa niin jäykästi eteensä ja että sitä saatettaisiin todella pitää todisteena hänen sieluntilansa epänormaalisuudesta sillä hetkellä, niin samalla kuitenkin vakuutan, että hänen ei olisi pitänyt katsoa vasemmalle naisiin, vaan päinvastoin oikealle hakien silmillään puolustusasianajajaansa, jonka apuun kaikki hänen toivonsa perustuu ja jonka puolustuksesta riippuu nyt koko hänen kohtalonsa." (F.D: "Karamazovin veljekset" 9. painos. Painettu Karisto Oy:n kirjapainossa Hämeenlinna 2007. Sivu 953)

Ellei edellinen siteeraus ole mestarikirjoittajan kynästä, niin taitavan puhetyöläisen riimittelyä kuitenkin. Ja: ellei tuo riitä kimmokkeeksi lukea koko Dostojevskin tuotano, niin ihmettelenpä, mikä sitten... (Paavo tosin meinas ettei tuo o mitään Volter Kilven ja James Joycen rinnalla. Kommentti: Sitä kohden ollaan kaatumassa...)


Jahasssh.. Seuraava tehtävä suuntautuukin waltariaanisille vyöhykkeille. Saas nähä, yltääkö Mika Waltari Dostojevskiä pidemmälle ihmismielen kuvaajana. Mikä se oli, Mikael Haakim Karvajalka?

Terveisin huuskahaisuli Nuuskamuikkunen.

3 kommenttia:

myy kirjoitti...

Eli masokistinen lukunautinto? Ilmeisesti siis pidit ko. kirjasta, eikä ostokseni ollut turha?

Tuon arvostelusi luettuani, en voi katsoa muumeja enää samalla silmällä. Homoparaati!

Älä odota Waltarilta Dostojevskin kaltaista inhorealismia. Waltari on romantikko, hahaa, siksi minä niin pidän hänen tuotannostaan. Mutta odotan mielenkiinnolla sinun analyysiasi Karvajalka-Hakimista.

abel OK kirjoitti...

myylle vastausta:
Totta ihmeessä pidin. Eniten tietenkin olen mielistynyt ITSEENI, onhan kesäaikaan tuon kokoisen kirjan lukemiseen käytetyn ajan järjestäminen sinällään mestarillista luovuutta vaativa juttu. No, osuipa tulla se iskiasvaiva kuukaudeksi (ehkä juuri kirjasta johtuen?) että lukeminen luonnistui.

Haluan myös huomauttaa kirjan taloudellisuudesta. Käsittääkseni et maksanut Karamazovista elokuvalippua enempää? Elokuva on ohi parissa tunnissa. Kirjan kanssa vietät hyvinkin kaksi viikkoa. Kaiken lisäksi kokemus on OMA, eikä kenenkään hollywoodhomppelin tuunaama jenkkinationalistinen paska, mikä oksettaa seuraavaan peterjacksoniin saakka!
(No, bad taste oli ihan ok...)

Johan Jakob Tengström kirjoitti...

no onneksi olkoon! ja dostojevski kun ei todella ole mitään kevyttä kesälukemista.

Oletko aloittanut jo waltaria?