tiistai 20. lokakuuta 2009

Muumiperheen tarina

Kirja sisältää tarinat "Taikatalvi", "Muumimappa ja meri" sekä "Muumilaakson marraskuu".
Porvoo 1987.

Olen merkannut kirjaan lukeneeni sen kesällä 2001, hieman ennen wtc-keissiä. Tuolloin en juuri kirjaa kummemmin noteerannut - otin vissiin samankaltaisena "ies-hommana" kuin ovat olleet niin Danten Jumalaisen näytelmän kun Kalevalankin lukeminen. Tälläkertaa asiantuntevalta taholta minua vakuutettiin että kyseessä on yksi 1900-luvun kirjallinen merkkiteos. Olenkin viettänyt kirjan ääressä - herrajjjumala! - KOKO KESÄN ja alkusyksyn!

Luin lauseen, joskus jopa kokonaisen kappaleen kerralla. Kokonaisuudentajuhan sellasta tahtia tavaten on tiessään. Ensimmäisestä tarinasta, "Taikatalvesta", en enää muista mitään... nyt tulee "herr-raju-umala" toiseen kertaan: enkä mielelläni VIELÄ rupea kirjaa kertaamaan, joten ei kommenttia "Taikatalvesta".

"Muumipappa ja meri" oli se, mistä esseetoimeksianto meikälle langetettiin. Mitään sen syvällisempää asiapitoista kirjoitelmaa en aio näillänäkymin tekemään, yliopistot tehtailee kandeja/maistereita/lisureita/tohtoreita sellaseen. Mutta nyt ollaan ytimessä: Muumipappaa ja merta oli kiehtova lukea ajatellen samalla että meri on Neuvostoliiton allegoria. Väittämäni tueksi raapaisen ihan randomilla sivulta 107 sitaattia. Muumipapalla on merelle asiaa:

"...Sinä yritit rettelöidä meidän kanssamme, isä sanoi. Keksit kuitenkin kaikenlaisia konnankoukkuja, mutta et onnistunut. Me selvisimme. Minä tutkin sinut läpikotaisin... muuten, isä jatkoi, minun täytyy kyllä myöntää, että whiskylaatikon tuominen oli reilu teko... mutta katalasti teit, kun sitten hyökkäsit saaren kimppuun nujertaaksesi sen. Ja sanon tämän kaiken - tai melkein kaiken - siksi, että pidän sinusta..." Just noin! Ja päälle siivu sitä whiskyä ja paksu sikaari. Aivan kuin UKK:n puheenvuoro neuvostojohtajille Tamminiemen saunassa tai villisikajahdin peijaisissa jossainkaukana itään Novosibirskistä. Vai häh?

"Muumilaakson marraskuu" on kertomus siitä, mitä Muumilaaksossa tapahtui perheen muutettua kärpäsenpaskan kokoiselle majakkasaarelle jonnekin etäämmälle. Ymmärrän, että tarinassa kuvataan pienten vähäpätöisten (infantiilien) luojanluomien kaipuuta ja ikävää. Muumitaloon asettautunut sekalainen seurakunta asuttaa huushollia isäntäväen poissaollessa. Jokaiselle on tullut palava tarve tavata jotakuta muumitalon vakiasukasta. On sitten tehnyt asiakseen lähtä kyläilyreissulle. Elävät keskenään, askarrellen niitänäitä, väliin toisilleen hmm... vittuillen ja väliin riemukkaasti bilettäen - sotkien ja siivoten. Tuon tuostakin on puheena, miten muumiperheenjäsenet toimisivat ja puhuisivat milloin missäkin tilanteessa. Miten muumimamma tekee keittiön kodikkaaksi... minkälaisen majan pappa haluaisi. Mainitsemani ikävöiminen ruumiillistuu pienessä Tuhto-nimisessä homssussa, sivu 164: "...kuvitelma perheen tapaamisesta oli kasvanut niin valtavaksi, että se uuvutti häntä. Hänen päätään alkoi kivistää joka kerta kun hän ajatteli mammaa. Tämä oli muuttunut niin täydelliseksi ja lempeäksi ja lohduttavaksi, että se oli sietämätöntä; mammasta oli tullut suuri sileä ympyrämäinen pallo, jolla ei ollut kasvoja..."

Muistan aikanaan, 70 -luvulla tajutessani, että Muumipeikko & co on kansainvälisesti laajimmalle levinnyt suomalainen sarjakuva, suhtautuneeni muumijuttuihin iljetyksen sekaisin tuntein: pehmeät pyöreät pastellisävyiset hahmot olivat piirrosilmaisultaan vetelänmunatonta lässyä. Tollaseen en kajoaisi. Ikinä.

Ihmisen ikä siinä meni. On tullut aika muuttaa käsityksiä. Tove Jansson on Suuri Kertoja, joka kirjoituksillaan ja piirroksillaan näppäilee sellaisia kieliä ihmisen sisimmässä, mihin tavan lahnagoljatit saati muut jaripervolat kuunaan pysty.

3 kommenttia:

Sarka-Myy kirjoitti...

Jätkä on asian ytimessä! Tässä tuli esimerkillinen "kirja-arvostelu". Oli lainausta kirjoista, lainausten analysointia ja omia ajatuksia, joita kirja oli herättänyt.

En ole ikinä ymmärtänyt vastenmielisyyttäsi Tove Janssonia kohtaan, mutta se johtui vain siitä, ettet ollut yhtään muumi-kirjaa lukenut.

Mielenkiintoista kyllä lukea näitä tulkintoja Muumipapasta ja merestä. Jaa-a, mikseipä Neuvostoliitto-vertauskuva. Minun mielestäni se käsitteli Muumipeikon identiteetin kehittymistä erilleen äidistään. Merihevonen oli ensimmäinen nainen, joka tuli hänen ja äidin väliin.

Muumilaakson marraskuuta en ole lukenut vuosiin, joten kirjoittamasi perusteella alkoi kiinnostaa lukea se näin myös aikuisiällä.

G. V. P. Cash kirjoitti...

Jou,

hyvää settiä, jMi. Tuo Koljatti lepää jossainpäin Vanhalan tilan päärakennusta,

ei se kyllä Janssonia voita. Diggaan enemmän kuin hintsusti.

katjunen kirjoitti...

Eiks muumisarjikset oo mustavalkoisia? Vai luenko tapani mukaan taas jonkin asian yli?