torstai 21. maaliskuuta 2013

Ilmarin ihmelääke, Jaakko ja jättipersikka, Iso kiltti jätti

Nämä sysättiin käsiin jokin aika sitten.  Roald Dahlilta olin lukenut jo Matildan. yltäivisätkö nämä vastaavaan...


Kyllä ja ei.

Huomaan, että RD käyttää lastenkirjoissa poikkeuksetta samaa kaavaa: Pikkulapsi vastaan aikuinen auktoriteetti (=hirviö). Ilmarin ihmelääkkeen kammotus on isoäiti.  Tämä oli D:lta pahempi moka. Eihän maailmassa ole ketään lapsen kannalta ihanampaa ja lapsen etua enemmän ajattelevaa ja ajavaa ihmistä kuin ovat isoäidit. Ilmarin tyrannimummon kotkotukset pistää pojan mielikuvituksen tositoimiin. Tarina saa siivet ja loppujen lopuksi se ongelmallinen mummosuhdekin hoituu siististi pois päiväjärjestyksestä: mummo kutistuu olemattomiin. Valitettavasti just tolleesti se pruukaa nykyään olla: mummo/mummi on "siellä jossain", kaukana kaukana poissa... hoitokotiin unohdettuna ( ~ hyvin hyvin pieni ) kunnes riittävästi "kutistuttuaan" haudataan lopullisesti. Osuva allegoria.

Jaakko ja jättipersikka -tarina käynnistyy hurjaa vauhtia. Kaikki on pikkupoika Jaakon elämässä hyvin, kunnes jo kirjan toisessa kappaleessa ilmenee raju käänne: eläintarhasta karannut vihainen sarvikuono syö pojan Lontooseen ostosreissulle menneet vanhemmat. Ehkä tuossa on virhe. Tokkos sarvikuono ole lihansyöjä? Virtahepo vois paremminkin syödä. Ehkä sekin vain luonnollisessa elinympäristössään, päiväntasaajan vesialtaassa. Mutta että sarvikuono Lontoossa, ehei ollenkaan: en osta tätä.

Mutta tärkein, pikku-Jaakon elämän kurjistuminen, alkaa tuosta tragediasta. Kammottavat tädit ottavat Jaakon huostaansa ja huollettavakseen. Käytännöllisesti katsoen vankilamaisissa oloissa niin henkisen kuin fyysisenkin kidutuksen kohteeksi joutuneena lapsen pelastaa vain - kuinkas muuten - taikuus/vilkas mielikuvitus. Vanha persikkapuu tekee valtavan hedelmän ja sen sisälle alunperin pikkiriikkiset mutta taian vaikutuksesta isokokoiset "asukit". Tädinkurppanat saavat ansionsa mukaan ja Jaakko pääsee yllättäen äkkiarvaamatta kiertämään pikkusen "mualimmoo" jättipersikalla. Kirjailijalla varmaan ollut musikaali mielessä tätä kirjoittaessaan. Kertomus näet sisältää useampia lauluja, joiden suomentamisen riimityksiin ja poljentoon en kyllä ole ihan tyytyväinen. Ne ei vaan rimmaa. Mutta vaikeuksien kautta onnelliseen loppuun; vankeudesta New Yorkin parrasvaloihin. Hyvä ja rohkaiseva tarina. Ei pelkästään lapsille. Voi huoletta suositella aikuisillekin!

Mainituista kolmesta kirjasta kaiken tykeintä settiä tarjoaa "IKJ", Iso kiltti jätti. Kirjan asetelma on tuttua Dahlia: Orpokodin pikkutyttö ei saa kuutamoyönä, "hirviöhetkellä", unta ja menee rangaistuksen uhasta piittaamatta ikkunaan. Näkee jättiläisen, joka nappaa tytön mukaansa. Napanuora orpokotiin katkeaa sillä sekunnilla. Seikkailu alkaa. Unia keräävä ja niitä lapsille järjestävä kiltti jättiläinen ottaa tytön kaverikseen. Hän perehtyy moniin kummallisiin asioihin, mm. poplimoon ja poksutuhnuihin. Ne tuhmat ja isokokoisemmat jättiläiset tykkäävät syödä ihmisiä, mikä huolestuttaa jopa valtioiden johtajia. Lopulta IKJ:n ja pikkutytön onnistuu avustaa kannibaalijättien pyydystämisessä ja kaikki päättyy hyvin. Onnellinen loppu on tärkeä.Lastenkirjoissa välttämätön?

Jättiläisten puhekieli on omituista, omalaatuista, merkillistä, kuris-emmallista. Jättirepliikkien kanssa näkyy tosiaankin tehdyn töitä. Jo kirjan alkuvaiheilla mietin "ei stana! mä en kestä tätä... jatkuuko tätä koko kirjan läpi!" Mutta sitten katsoin, kuka on kirjan kääntänyt... Tuomas Nevanlinna... hmm sehän on... viisas mies... luetaanpa nyt vaan tunnollisesti joutavia jupisematta. Niin tein ja hengissä selvisin. omituisuuksiin, "perskurkkanat", "ihmisparsat", "rasvasylki känsäräähkä" etc. tottuu ja sitä lukee vain tarinaa. Loppujen lopuksi hihkun riemusta: Kuka tahansa voi aivan rennosti soveltaa R. Dahlin menetelmää vaikeuksia kohdatessaan. Mitä niin tehdessään menettäisi. Korkeintaan hengen ja elämän. Ja mitä se on. ei yhtään mitään. 200 vuoden kuluttua sinua kukan enää muista... ellet ole osoittanu erityistä nokkeluutta vaikeuksien nujertamisessa.

Katsoin sitten toistenkin kirjojen kääntäjät: aha... Asser Korhonen näkyy kääntäneen Ilmarin Ihmelääkettä. Jättipersikan Jaskan kehnoiksi moittimani riimit menevät Kimmo Pietiläisen kontolle. Mitä näistä nyt sanois. Palataan 80-luvun alkuhämäriin, Helsinkiin. Yhteinen nimittäjä: Ylioppilaslehti, pait että se oli kyllä Kimmo Pietinen kun oli päätoimittajana ylkkärissä Asser Korhosen ja Tuomas Nevanlinnan toimiessa avustajina. Niin muistelen. Olin näet siellä minäkin. Kuvia piirustelin ja lehden ulkoasua suunnittelin.

Kuvituksesta mainittava se, että pidän Quentin Blaken piirroksia jokseenkin yhdentekevinä. Kuulun mieluummin siihen porukkaan, joka tinkaa: "Onko ihan pakko pilata lukijan tekstistä saama mielikuva piirroksilla?" Yks poikkeus on: IKJ-kirjassa pari maukasta pahajättipiirrosta. Toisessa helikopterilla lasketaan ihmissyöjäjättiläistä maakuoppaan. Mutta ei niin, etteikö senkin olis voinu parilla lauseella kuitata. tästä pääsiskin vaivattomasti syventämään pohdiskelua siitä, mikä oikeastaan loppujen lopuks on kuvien/piirrosten tehtävä. Pienenä vinkkinä mainittakoon, että mulla on viime aikoina ollu luennassa "hiirentappokirja", ainakin 20 kiloinen, muhkeasti kuvitettu Geologica. Siinä kuvat on ratkaisevan tärkeässä asemassa, painollisesti vois sanoa, että 20 kilosta ainakin 19,8 kiloa on kuvia. Painavaa tavaraa - kirjalla tappaa hiiren kuin hiiren kevyesti. Tai siis raskaasti... mutta siitä tuonnempana. Piirroskuvituksesta en sentään tähän enempiä säveltele, ettei suotta tule löysät housuun...

2 kommenttia:

Sarka kirjoitti...

Ahhahahhahahahhah. Koko päivän tieteellistä tekstiä tuotettuani ja luettuani on varsin hauskaa lukea sun Nuharupi-päivitystä.

Huomasin tekstissäsi varsin käyttökelpoisen aforismin: "200 vuoden kuluttua sinua kukan enää muista... ellet ole osoittanu erityistä nokkeluutta vaikeuksien nujertamisessa."

So true!

Mun mielestä Blake oli kuitenkin ihan hyvin osannut piirtää isoäidin ruttuiset huulet Ilmarin Ihmelääkkeessä. Se muistaakseni huvitti minua joskus.

Anonyymi kirjoitti...

Jaakko ja jättipersikasta on tuoreempi ja mielestäni parempi suomennos, Peikko Pitkäseltä 2010. Kannattaa tutustua siihen. Lapset ovat kuunnelleet sen esim. äänikirjana lukemattomia kertoja.