tiistai 2. huhtikuuta 2013

Buddenbrookit

Tiedetään, tiedetään... Olen maailman huonoin uudenvuodenlupausten pitäjä. Jos siis muistatte nämä horinani.. Nyt tulee kyllä vuosisadan selitykset, mutta minulla on ollut (ihan oikeasti) tosi kiireinen kevättalvi. Ja, se on kyllä tullut todistettua, että vaikka aikaa kiireistä huolimatta jäisi sille kaunokirjalliselle opukselle, tuon ajan käyttää silti mieluummin johonkin muuhun harrastukseen. Tieteellisen tekstin lukeminen, valitettavasti, tappaa kiinnostukseni lukea kaunokirjallisuutta.

Mutta, yritän parantaa tapojani. Valita lyhyitä, korkeintaan kahdensadan sivun, klassikoita. Nehän nyt saa luettua vaikka aamupuuron syönnin yhteydessä.

Mennäänpä itse asiaan. Olen sentään jotain saanut lueskeltua viime aikoina.

Sain tänään VIIMEIN luettua Thomas Mannin Buddenbrookit, joka on ollut minulla kesken - kuulkaas - tammikuusta saakka. Minullahan ei ole tapana jättää kirjoja roikkumaan. Suoraan sanottuna vihaan sitä, että siinä se kirja yöpöydällä kyhjöttää, että milloin kerkeän siihen taas tarttua. Ja, kun en kerkeä milloinkaan, alkaa kirjan olemassaolo pikkuhiljaa rasittaa. Että vieläkö se tuossa on? Eikä tänäänkään pysty kuin ehkä kaksi sivua lukemaan.

Mutta nyt se on tehty. Buddenbrookit on selätetty.

Avatessani kirjan, koin vahvan deja vun. Ihan kuin olisin aikaisemmin lukenut tämän.. vai hetkinen, eipä ole enää epäselvää, keneltä John Galsworthy otti vaikutteita Forsytein taruun. Niin selvä yhteys Galsworthyn teoksella oli Mannin esikoiseen. Buddenbrookit ja Forsytein taru ovat sukusaagoja, jotka sisältävät pääosin onnettomia ihmiskohtaloita. Tosin, Buddenbrookin suvun tarina on vielä synkempi kuin Forsytein. Molempia yhdistää kirjailijan vahva inho porvariston hillittyä charmia kohtaan ja molempien opetuksena on tämä vanha kunnon sanonta "rahalla ei saa onnea".

Buddenbrookit kertoo äveriään saksalaisen kauppiassuvun loistosta ja tuhosta. Onnen tae on raha ja miespuolinen perillinen, joka jatkaa rahantekoa sitten, kun aika on jättänyt suvun patriarkoista. Epäonnea on tuhlaileva velipoika ja avioeroja tehtaileva sisko. Sekä jälkeläinen, jota kiinnostaa enemmän musiikki kuin raha. Mannin tyyli on aika paatoksellista, ei ihan Dickens-mitoissa, mutta vähän vanhahtavaa. Siitä huolimatta Buddenbrookit oli oiva tutkielma rahanahneista ihmisistä.

Klassikkolistalla (se wikipedian lista) näyttäisi olevan toinenkin Mannin kirja, Taikavuori. Lupaan ottaa sen haltuuni vielä tämän vuoden puolella. Haluan selvittää, muuttuiko Mannin tyyli 23 vuodessa. Mutta seuraavaksi luen jotain kevyempää. Tai edes lyhyempää. Shakespearea vaikka.

Ei kommentteja: