sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

James Herriot "Luojanluomat Ystäväni"

Nuharupi-blogissa näyttää olevan  meneillään pidemmänpuoleinen talviseisaus. Meikä, vanha tuhnu, raportoi aktiivisimmin. Jo aikoja eletään!

Koska tänään ei tullu tehtyä pidempikestoista hiihtolenkkiä, hoitelin Herriotin kirjan loppuun. En oikein tiedä, mitä kirjasta vois kirjottaa paljastamatta yksityiskohtia. Ehkä viisainta on vain todeta sama, minkä wikipediaan kirjoitettu: Herriot (Oikealta nimeltään James Alfred Wight) oli ihmisten ja eläinten havainnoija. Tarinat eivät ole yksyhteen elävästä elämästä, vaan perustuvat löyhästi tositapahtumiin. Ovat siis fiktiota.

Herriotin lailla toinen samana vuonna, 1916, syntynyt RAF-lentäjä, Roald Dahl, on mainio tarinaniskijä.

Luojanluomat ystävät koostuu 48 lyhyestä tarinasta ja sopii siis mainiosti meikäläisen kaltaiselle pätkälukijalle. Muutaman sivun mittaisesta tarinasta saa suht vähällä vaivalla lukunautinnon. Joissain tapauksissa samaa eläintä, "potilasta", seurataan useamman luvun ajan.

Herriotille tyypillinen tapa rakentaa kertomus on esimerkiksi kirjan loppupuolelle sijoittuva kertomus herra Clarkin vasikoista. Mies on hankkinut useamman liian varhain emästään vieroitetun vasikan ties mistä markkinoilta. Ne sairastuvat pahaan ripuliin. Taudin arvellaan olevan kuolemaksi. Eläinlääkinnässä eletään 30-luvulla sitä aikaa, ettei tunneta antibiootteja eikä monia muitakaan lääkkeitä. Eläinlääkäri on tapauksen äärellä toivottomassa tilanteessa. Hoitaa kuitenkin vasikoita parhaiksi katsomillaan keinoilla, vaikka tietääkin sen turhaksi. Tilanhoitaja aikoo myydä lattialle uupuneet vasikat koiranruuaksi, että saisi niistä edes muutaman lantin. Herriotilla on kuitenkin tarjota kokeiltavaksi hiljattain postitse saapuneita sinisiä pillereitä. Raatokuorman kuljettajalla on varma mielipide: "Jaa, jaa, selvä tapaus. Niiden keuhkot on salpaantuneet. Sitä on nyt paljon liikkeellä." Herriot hämmästelee raatokuski Mallockin hämmästyttävää kykyä tehdä pikainen diagnoosi, mutta saa kuin saakin läpi tahtonsa kokeilla pillereiden tehoa. Mallock lupaa tulla seuraavana päivänä noutamaan koiranruokaraatojaan. Kas kummaa, vasikat parantuvat ja raatokuski joutuu poistumaan tappion kärsineenä näyttämöltä. Herriot antaa hänelle kuitenkin viimeisen repliikin, jonka humoristisuus jää lukijan pääteltäväksi . Ennen poistumistaan Mallock kuittaa: "Ne pienet siniset tabletit olivat varmasti hyvää ainetta. Se on ensimmäinen lääke, jonka olen nähnyt parantavan keuhkojen salpaantumisen."

Voisin kirjotella kymmenkunta tarinaa lisää James Herriotin  kertomuksista, mutta olkoon. Parempi että itse kukin lukee omakohtaisesti. Lämpimästi suosittelen kirjaa jokaiselle eläinten kanssa tekemisissä olevalle /olleelle. Koskettavimpia juttuja ovat mielestäni lemmikkieläimiin sekä maatalouselinkeinon muuttumiseen liittyvät kertomukset. Herriotin virka-aikana traktori syrjäytti hevosen vetojuhtana. Eläinlääkäri joutuu työssään murheen ytimeen  päätyessään lopettamaan pitkän uran tehneen pollen.

Kirjan riehakkainta antia ovat ehdottomasti vierailut Granville Bennetin pieneläinklinikalle sekä tarinat Tristanin hulvattomista tempauksista.

Kiitos ja kumarrus! Tämä oli vasta toinen lukemani James Herriotin kirja. Lisää vois lukea, jos kohta TV-sarjankin vois kattoa uudelleen.




Ei kommentteja: