keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kauhutarinoita

Lainasin kirjastosta Edgar Allan Poen novelleista koostetun äänikirjalevyn, johon kirjoitukset olivat valikoitu kokoelmasta Korppi ja Kultakuoriainen sekä muita kertomuksia.

Äänikirjassa olivat:

Korppi
William Wilson
Ligeia
Kuilu ja heiluri
Usherin talon häviö
Amontillado-tynnyri
Punaisen kuoleman naamio

Minun piti ennen Nuharupeen raportoimista lukea  kaikki tuon kokoelman novellit, mutta koska kokoelma oli lainassa, luovuin ajatuksesta. Ehkä luen sen myöhemmin ja kerron sitten, mitä mieltä olin lopuista kokoelman tarinoista.

Edgar Allan Poe eli lyhyen ja kuluttavan elämän. Hän syntyi 1809 ja kuoli 40 vuotta myöhemmin. Poe oli taustaltaan irlantilais-skotlantilainen, mutta hän syntyi ja kuoli Yhdysvalloissa, viettäen kuitenkin nuoruudessaan viisi kouluvuotta Englannissa. Wikipedia tiesi kertoa, että William Wilson on osin omaelämäkerrallinen tarina hummailevasta Poesta ja ilmeisesti monet muutkin tarinat ovat kummunneet hänen omasta elämästään.

Äänikirjan teoksista Korppi eroaa muista runomitallaan. Korppihan on luultavasti Poen kuuluisin kertomus. Minun ensikosketukseni Korppiin oli Simpsonien Halloween-jakso joskus vuosia sitten, jossa korppi muistutti paljon Bartia. Korpissa yksinäiselle ja surumieliselle miehelle yön pimeinä tunteina yksinäisyys ilmestyy korpin muodossa. Korppi ilkkuu miehelle, ettei hän koskaan tulee enää tapaamaan menetettyä rakastaan.

Nykyajan populaarikulttuurissa esiintyvä kauhu on shokeeraamista, säikyttelyä, irstaita yksityiskohtia ja tabujen kaatamista. Poen kauhu on enemmänkin surumielistä. Sekin sisältää jännittäviä elementtejä, jotka kasvavat loppua kohden. Mutta esimerkiksi Korppi, Ligeia ja Usherin talon häviö kertovat kaikki ihmisistä, jotka ovat kohdanneet rakkaan ihmisen menetyksen tai muuten heidän elämänsä on surun verhoamaa ja menetysten takia he joutuvat kokemaan kauheita. Ovatko kauhukokemukset siis surusta seuranneita mielenhäiriöitä vai totta? Ainakin tarinoiden henkilöille ne ovat totta.

Toisaalta Poe myös kertoo irstailijoista, nykyajan suosikkikauhupahiksista. William Wilsonin ja Amontillado-tynnyrin päähenkilöt edustavat pahuutta.

William Wilson on näistä kuulemistani tarinoista ehkä lempparini ja kaikista kaamein. Samaan aikaan, kun Wilson aloitti koulun, siellä aloitti toinenkin William Wilson. He näyttivät hämmästyttävästi toisiltaan ja kaikki luulivat heitä sukulaisiksi. William Wilsonin tarinassa päähenkilö seuraa kasvavan kauhun ja hämmenyksen vallassa oman kaimansa toimia ja tarina päättyy varsin tutunoloisesti. Sillä Oscar Wilde on näköjään hieman ottanut vaikutteita Dorian Grayn muotokuvaan Edgar Allan Poelta. Teostomaksuja Poen perikunnalle!

Poen tarinoissa on viktoriaanisen ajan henkeä, se on siveellistä kauhua. Mutta kolkkoudessaan kauhistuttavampaa kuin 2000-luvun sarjamurhaajaelokuvat. Minä rakastan historiaa, ja Poen tarinat ovat ajankuvia, sillä ei ole väliä, että osa niistä sijoittuu keskiaikaan. Tarinat nimittäin, sijoittumisajankohdastaan huolimatta, kertovat ajasta, jolloin ne on kirjoitettu ja niiden mystinen, kiehtova tunnelma sai ainakin minut entistä enemmän kiinnostuneeksi Poesta itsestään. Vaikka tarinahan se aina on tekijää tärkeämpi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luin joskus Poen juttuja. ei uponnu, ei kolahtanu. tiijä pitäskö yrittää uudelleen nyt, kun olet avannut niiden syntyä ja asiayhteyksiä. Tuosta lukukerrasta aikoja aikoja sitten jäi mieleen sana "kurimus", joka tarkottaa vesipyörrettä. Poe käytti sitä vissiin vertauskuvana. kauhea asia kun koko ajan hivuttautuu kohti pyörteen ydintä, ei auta vaikka kuinka räpiköi pois päästäkseen.,. Nykyään vastaavaan tarpeeseen kävis kätevämmin musta aukko ja vaikka menolippu Mars-planeetalle.

aa.

Sarka kirjoitti...

No ei noista kauhutarinoidenkaan kaikista kertomuksista ihan kaikki mielenkiintoani herättäneet, mutta jotkut kyllä osoittivat, että Poe on maineensa veroinen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kiva blogi, mutta tekstiäsi on ärsyttävä lukea, koska siinä esiintyy kieliopillisia virheitä. Lauseista tulee vaivalloisia lukea, jos niissä viljellään "ja" -sanaa.

PS. Teostomaksuja maksetaan musiikin tekijänoikeuksista, ei kirjallisuuden.

Anonyymi kirjoitti...

PS. Huumorintaju kadoksissa?