maanantai 27. toukokuuta 2013

Baskervillen koira ja Lokki Joonatan

Myönnän, että viime aikoina olen kirjojen lukemisen sijaan kuunnellut niitä. Jos pitää ajanpuutteen takia valita juokseminen tai lukeminen, valitsen juoksemisen. Mutta koska halusin sisällyttää kaunokirjallisuusharrastuksen elämääni, valitsin äänikirjat. Kirjojen kuunteleminen ei ole sama asia kuin kirjojen lukeminen, mutta yllättävän hyvin pystyin keskittymään ja eläytymään kirjojen tapahtumiin kuuloaistini voimin.

Poen jälkeen jatkoin kummitustarinalla: Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinalla Baskervillen koirasta. En ollut aiemmin yhtään Holmes-tarinaa lukenut ja vähän pelkäsin, että minkälaista puuduttavaa, paatoksellista tarinankerrontaa on luvassa. Vaan eipä ollut puuduttavasta tai paatoksellisuudesta tietoakaan. Itse asiassa Baskervillen koira imaisi saman tien mukaansa, ollen kiinnostava ja jännittävä koko kestonsa ajan, kuten kunnon salapoliisitarinan kuuluukin olla.

Baskervillen koira alkaa tohtori Mortimerin saapuessa Holmesin vastaanotolle kyselemään apua Baskervillen perillisen suojelemiseen ja Baskervillen kirouksen purkamiseen. Kyse on myös mahdollisen murhan selvittämisestä, sillä Baskervillen tilan omistaja, Charles Baskerville, on löytynyt kuolleena epäselvissä olosuhteissa. Suvun ainoa perillinen, nykyisin Kanadassa asuva Sir Henry, on vaarassa kokea Charlesin kohtalon, sillä hän saapuu asuttamaan Baskervillen tilaa, joka sijaitsee (tietysti) keskellä pelottavia ja komeita nummia Devonshiressä.

Kummitustarina Baskervillen koira on, koska legendan mukaan 1600-luvulla elänyt irstailija Hugo Baskerville teki katalan teon ja joutui tämän vuoksi kummituskoiran tappamaksi, kirous kulkeutui suvussa myöhemmissä polvissa siten, että moni suvun jäsen joutui kokemaan ennenaikaisen, hämäräperäisen kuoleman.

Baskervillen koiran myötä monet kotikaupunkini paikat näyttävät tästä lähtien 1800-luvun lopun Lontoolta tai Devonin nummilta, koska välillä olin kovin uppoutunut kuulemaani ja kuvittelin ympäristöni asianmukaiseksi. Aurinkoisen ja vihreän aamun saa helposti harmaaksi ja sumuiseksi, jos tarpeeksi käyttää mielikuvitustaan.

Sitten Lokki Joonataniin.

Joka oli vähemmän kiinnostava verrattuna Conan Doylen tuotokseen. Lokki Joonatan on Richard Bachin 1972 ilmestynyt kirja lokista, joka haluaa olla kaloja syövän lokin sijaan huippulentäjälokki. Tämän takia Joonatan erotetaan laumastaan. Mutta ei hätää, toisesta todellisuudesta Joonatanin luo tulee kaksi hänen kanssaan samanmielistä lentäjälokkia, joiden kanssa Joonatan pääsee tuonne toiseen todellisuuteen, jossa maan päälliset asiat alkavat vähitellen unohtua Joonatanin mielestä. Joonatan kuitenkin myöhemmin palaa laumansa pariin saatuan opettajan koulutuksen, jolloin hän värvää maan päälliseksi sijaisekseen Fletcherin, UT:sta tutun Pietarin tyyppisen hahmon.

Lokki Joonatan on nimittäin messiasmainen tarina (vaikka Joonatan sanookin olevansa lokki, ei jumala). "Menkää siis ja tehkää kaikki lokit minun opetuslapsikseni", on kirjan kantava idea. Jo 1970-luvulle tultaessa, siis kirjan kirjoittamisen aikaan, Lokki Joonatanin idea oli kulunut, eikä sitä mielestäni kerrottu niin erikoisesti, viihdyttävästi tai poikkeavasti, että se olisi tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Itse asiassa, ehdin vähän pitkästyä.

Ei kommentteja: