sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Murha Mesopotamiassa

Hercule Poirotin tarinat ovat tietysti tuttuja, vaikken tämän salapoliisiseikkailuista ole koskaan lukenutkaan. TV-elokuvia Poirotista on tullut nähtyä, varmaan suurimman osan itse asiassa olen katsonut. Elokuvat ovat sellaista sopivaa sunnuntai-iltapäivien viihdettä, ja samanlaiseksi osoittautui (ainakin tämän yhden kirjan perusteella) Agatha Christien Poirot-seikkailu kirjanakin.

Murha Mesopotamiassa on tuttu jo elokuvanakin, mutta onnekseni en muistanut juonta. Nyt sain yhdessä Poirotin kanssa pähkäillä, kuka mahtaisi olla murhaaja. Tulevaisuudessa, kun lisää Poirotteja meinaan kuitenkin lukea, taidan pitäytyä juuri niissä tarinoissa, joiden juonikiemurat ovat minulta unohtuneet. Dekkareiden ydin piilee siinä, että mysteeri säilyy lukijalle mystisenä loppuun saakka. Dekkareilla harvemmin kun on mitään muuta syvempää sisältöä kuin esitellä ovelasti tehty rikos, jonka selvittäminen vaatii nokkelaa päättelykykyä.

Joten jos dekkarin juoni on tiedossa etukäteen, koko idea sen lukemiseen on kaikonnut, koska ei ole enää mitään jännitettävää, eivätkä nämä rikostarinat tarjoa oikein mitään muuta kiinnostavaa sisältöä. Tosin, Christie kyllä esittää Murha Mesopotamiassa -kirjassa varsin osuvia arvioita naisten ja miesten ominaisuuksista sekä Poirotin että minäkertoja, miss Leatheranin, suilla. Mutta mitään syvempiä analyyseja ihmisen oikeudesta riistää toisen ihmisen henki tai muitakaan moraalisia pohdintoja ei tästä(kään) dekkarista löydy, vaan kirja säilyy kepeänä ja viihdyttävänä tarinana.

Ei kommentteja: