sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Taivaanraapijat

Antti Tuuria on sanottu isänpäiväkirjailijaksi, koska häneltä ilmestyy aina vuosittain isänpäiväksi uusi romaani. Alle kolmekymppisenä naisena voin sanoa, että Tuuri kelpaa varsin hyvin myös muille kuin isille. Tuuri kertoo historiallisista tapahtumista viihdyttävästi fiktioon sekoitettuna (tai toisin päin), joten jos olette kiinnostuneita esimerkiksi suomalaisten siirtolaisten elämästä New Yorkin pilvenpiirtäjätyömailla 1900-luvun alussa, mutta ette jaksa lukea tutkimuksia aiheesta, suosittelen Tuurin Taivaanraapijoita.

Tuuri tekee kirjojaan varten tarkkaa taustatyötä, joten hänen romaaneissaan esittelemät historialliset faktat ovat luotettavia. Taivaanraapijat kuuluu Tuurin Äitini suku -sarjaan, en tiedä, kuinka paljon päähenkilön elämä on ollut totta, mutta aikakauteen, jossa hän seikkailee ja historiallisiin ihmisiin, joita hän tapaa, Tuuri on näemmä tutustunut huolella. Perustan väitteeni siihen, että olen lueskellut Matti Kurikan elämäkertaa. Joten jos joku haluaa aamuyön pikkutunteina keskustella teosofiasta (paras vuorokauden aika keskusteluille), olette Taivaanraapijat luettuanne lähes asiantuntijoita mitä tulee tuohon uskonnollis-filosofiseen suuntaukseen.

Taivaanraapijat on Jussi Ketolan kasvukertomus. Kylmien kyytimiehessä Jussi Ketola on nelikymppinen teosofi-pasifisti, Taivaanraapijoissa kerrotaan, kuinka hänestä tuli noiden aatteiden kannattaja.

Taivaanraapijat alkaa kymmenen vuotta ennen Kylmien kyytimiehen tapahtumia. Jussi Ketola on vielä nuorukainen, joka ei tiedä maailman pahuudesta eli huonoista naisista. Ennen Matti Kurikkaan hurahtamista, Ketola joutuu Neferneferneferin uhriksi. Liikutaan samoilla linjoilla kuin tämän kesän kesäkumibiisissä: Jossulla on toinen, ehkä kolmaskin. Seksuaalisesti aktiivinen nainen on (tämänkin) tarinan konna. Mutta niinhän se tuppaa mieskirjailijoiden tuotoksissa olemaan. Onhan Austenillakin Wickham ja Willoughby, Emily Brontëlla taas molemmat sukupuolet ovat vähän pahiksia.

Ei kommentteja: