sunnuntai 11. elokuuta 2013

Karamazovin veljekset

Fedor Dostojevskin tuotannosta tutustuin ensimmäisenä Rikokseen ja rangaistukseen. Ja sen jälkeen en häneen kirjoihinsa olekaan koskenut. Kuin vasta nyt. Luin R&R:n ehkä liian nuorena, aikoinaan se oli mielestäni tylsä ja yliarvostettu. Ehkä nyt kirja näyttäytyisi minulle aivan eri valossa kuin silloin alle (tai vähän päälle) parikymppisenä.

Kun tartuin Karamazovin veljeksiin, kirja tuntui heti mielenkiintoiselta ja jopa mukaansatempaavalta. Näitä kahta adjektiivia en mielessäni olisi ikinä uskonut pystyväni liittämään Dostojevskiin R&R-lukukokemukseni perusteella. Olin jopa miettinyt, etten Dostojevskin tuotantoon enää kajoa. Onneksi olin vuosia sitten ostanut Karamazovin veljekset omaan kirjahyllyyni. En kestä tilannetta, että omistan kirjan, jota en ole koskaan lukenut. Että minulla on siellä hyllyssä esillä sotasaalis sodasta, jota en ole koskaan käynyt. Siispä tiesin, että jossain elämäni vaiheessa minun on PAKKO selättää tuo Dostojevskin tiiliskivi-klassikko.

Otin Karamazovin mukaan huhtikuiselle Lapin reissulle. Etenihän se siellä pari sataa sivua. Ja sitten tuli kaikenlaisia "kiireitä", ja lukeminen eteni muutaman kymmenen sivua viikossa. Ei todellakaan Karamazovin arvolle sopivaa! Minun olisi pitänyt tehdä sama kuin Sodan ja rauhan kanssa: lukea aina kun mahdollista viikon ajan. Olisin elänyt kirjan maailmaa intensiivisesti nuo muutamat päivät, eikä minun olisi tarvinnut selata kirjaa taaksepäin muistuttaakseni, että miksi nyt oltiinkaan tällaisessa kohtauksessa. Kuten nyt tein, ja lukukokemushan siinä kärsi.

Niin klassikko kuin Karamazovin veljekset onkin, en ennen lukemisen aloittamista tiennyt sen juonesta mitään. Kaikkihan tietävät lukemattakin, että Anna Karenina on rakkaustarina, että Ilias kertoo Troijan sodasta, että Narnian tarinat sisältävät uskontopropagandaa, että Alastalon salissa ja Ulysses ovat tiiliskiven kokoisia kirjoja, vaikka molempien kirjojen tapahtumat mahtuvat ajallisesti muutamaan tuntiin.

Mutta Karamazov oli mysteeri.

No, nyt tiedän. Että se kertoo kolmesta veljestä ja heidän huonosta isästään. Kolmesta veljestä, joista yksi on hulttio, toinen kieltää jumalan ja kolmas on harras kristitty. Kirja sisältää kolmiodraaman, murhamysteerin ja hitosti moraalisia pohdintoja. Monologit saattoivat kestää kymmeniä sivuja, mikä - myönnetään - oli hieman puuduttavaa. Ehkä myös siksi, etten pystynyt lukemaan kirjaa lyhyen ajan sisällä ja aika usein kirja jäi tauolle kesken pitkän monologin. Siitä sitten piti aina lähteä selvittämään, kun kirjan tauon jälkeen aukaisi, että mistäs tässä nyt olikaan kyse. Kuitenkin, kaikesta huolimatta, pidin Karamazovin veljeksistä. Se ei ollut helposti sulava suupala, mutta olen oppinut nauttimaan haasteista. Lukemisen jälkeen luin netistä, että kirja jäi kesken, kun kirjailija otti ja kupsahti. Yleensä en halua kajota keskeneräisiin teoksiin, vaikka se sellaisenaankin olisi mestariteos. Mielestäni on ärsyttävää lukea tarinaa, joka on jäänyt torsoksi. Kuinka pitkä lie Karamazovin veljekset ollut, jos Dostojevski olisi saanut vielä vähän kauemmin tämän planeetan ilmaa hengittää.

Muuten, oli huvittavaa lukea toisten nuharupilaisten kommentteja sivujen marginaaleista..

Ei kommentteja: