sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Nukkekoti

Henrik Ibsenin Nukkekoti-näytelmä julkaistiin 1879. Loppuratkaisuun saakka - siis Helmerin ja Noran viimeiseen keskusteluun asti - luulin näytelmän menevän tyypillistä kaavaa; nainen on tehnyt väärin, nainen kärsii ja kuolee. Mutta ei, loppuratkaisu veti maton alta ja sai minut tuulettamaan (no, sisäisesti) kuin urheilukisoissa konsanaan. Ennen kuin mehustelen loppuratkaisun kuiviin, kerron juonesta.

Noran mies Torvald Helmer on asianajaja, joka on saanut ylennyksen pankinjohtajaksi. Helmer on käynyt kuoleman porteilla, mutta Nora pelasti miehensä lainaamalla rahat Italian-matkaan. Lempeä ilmanala tervehdytti Helmerin tyystin. Nora ei koskaan kertonut miehelleen totuutta siitä, mistä hän sai rahat. Helmerillä kun on selvä visio siitä, millainen naisen kuuluu olla: alisteisessa asemassa aviomieheensä nähden. Tämän omaisuutta, jonka tärkeimmät tehtävät ovat noudattaa aviomiehen tahtoa joka asiassa. Naurettavimpiin sääntöihin, joita Helmer on keksinyt, kuuluu neulomisen kieltäminen. Neulominen kun näyttää omituiselta, naisten soisi mieluummin harjoittavan kirjontatyötä.

Menneet teot alkavat muistuttaa itsestään Noralle, kun asianhoitaja Krogstad, joka on työskennellyt Helmerillä, erotetaan virasta. Juuri Krogstadilta Nora lainasi rahat ja jotta sotku olisi tarpeeksi epätoivoinen, Nora oli väärentänyt velkapapereihin kuolemansairaan isänsä nimen kolme päivää isänsä kuoleman jälkeen. Krogstad saa tämän kaiken selville ja alkaa kiristää Noraa.

Krogstad peruu kuitenkin uhkauksensa, koska hänen nuoruuden ihastuksensa ja Noran ystävä rouva Linde saa hänen päänsä pyörrettyä. Krogstad on ehtinyt antaa paljastuskirjeen kiristyksineen Helmerille, joka sen luettuaan on valmis rankaisemaan Noraa siitä, että tämä on toiminut hänen selkänsä takana. Mitään ei paina se, että Nora on toimillaan pelastanut miehensä varmalta kuolemalta. Krogstad on lähettänyt Helmerille myös kiristysten perumiskirjeen ja sen kirjeen jälkeen Helmerin mieli muuttuu taas: kaikki onkin taas hyvin.

Mutta Nora on tehnyt yllättävän ratkaisun. Oi, tästä alkoi kirjan parhaat osuudet! Nainenkin on ihminen, ei vain jonkun toisen jatke. Mitä hienoa feminististä ilotulitusta!
 Miksi nainen määritellään vain miehensä ja lastensa mukaan? Hänhän on ajatteleva ihminen, tasavertainen miehensä kanssa.
Siis ei naisen marttyyrikuolemaa, vaan rohkea päätös lähteä etsimään itseään ja jättää tyhjä, merkityksetön, pinnallinen elämä taakse. En kummastele yhtään, miksi Nukkekodin löytää usein noista "maailman xx parasta kirjaa" -listoilta. Todella vahva teos.

Ei kommentteja: