torstai 29. kesäkuuta 2017

Spoon River antologia

 Mitä kuolleet kertoisivat elämästään, jos voisimme heitä kuulla käyskennellessämme hautausmaalla? Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia sen kertoo.
Masters ei säästele ironiaa, mutta on hän välillä myös haudanvakava. Washington McNeelyn tarinasta tuli mieleeni Akseli Koskela ja kuinka hän yritti taata jokaiselle lapselleen hyvän elämän hankkimalla heille omat tilat. Mutta elämä ei mennytkään niin kuin hän oli suunnitellut, kun kolme vanhinta poikaa kaatuivat sodassa. Ihminen ei aina ole oman onnensa seppä, kun elämä voi ottaa niin yhtäkkisesti kuin on antanutkin. Tällaisia tarinoita on tosielämä pullollaan. Tällaisia pohjattoman surullisia ihmiskohtaloita.
Vuosituhansien ajan monelle naiselle on käynyt niin kuin Elsa Wertmanille. Miten miehet ovat antaneet periksi himolleen ja tuhonneet toisen ihmisen elämän. 
Toisaalta Spoon Riverissä on myös valonpilkahduksia. Joskus elämältä voi saada kaiken ja menetyksistä huolimatta malja voi pysyä puoliksi täytenä.
Spoon Riverin loppuosalle en oikein lämmennyt. Pelkät hautarunot olisivat mielestäni riittäneet, en olisi tarvinnut yhteenvetävää tarinaa ja epilogia.

Ei kommentteja: