torstai 23. marraskuuta 2017

Hiekkakirja

Jorge Luis Borgesin Hiekkakirja on kokoelma novelleja, joiden tyylisuunta vaihtelee kauhusta rakkaustarinoihin. Nuharuvessakin toitottelemani vastenmielisyyteni novelleja kohtaan syntyi nuoruusvuosinani, kun luin Waltarin Pienoisromaanit. Se oli pettymys Sinuhen ja Kaarina Maununtyttären jälkeen. Sen perään luin Hemingwayn Kilimanjaron lumet, joka sekään ei vakuuttanut. 

Borgesin Hiekkakirjan jälkeen olen kuitenkin lämpeämässä novelleille, sillä tämä oli hyvien tarinoiden kokoelma.
Olen vähän kauhugenren fani. Laatukauhu jäytää mukavasti sisimpää ja saa pelkäämään talviöisin jokaista varaavasta takasta kuuluvaa palavan puun raksahdusta. Kauhukertomukset ovat kaltaiselleni korkeita paikkoja kammoksuvalle (eli ehdoton ei benjihypyille tai Lintsin hurjimmille laitteille) turvallinen tapa kokea veret seisauttavaa jännitystä. No, Borgesin kauhutarinat eivät sentään ihan veriäni seisautelleet, mutta selvästi ne tästä mieltymyksestäni johtuen erottuivat muista tarinoista. 

Suosikkejani olivat:
  • Evankeliumi Markuksen mukaan (huh, mikä lopetus!)
  • Hiekkakirja (vähän doriangraymainen peilisuhde oli tässä suhde kirjaan)
  • There are more things (loppui kutkuttavasti cliffhangeriin)
Borgesin lukeminen oli hyvä muistutus itselleni siitä, että minun pitäisi useammin hyppiä omasta Eurooppa-USA -kirjakuplastani eteläamerikkalaisen kirjallisuuden pariin. Miten tämäkin kirja taas kertoi minulle asioita, joista tiedän aivan liian vähän? Kuten Argentiinan verisestä historiasta ja gauchoista, jotka olivat maaseudulla eläviä ratsumiehiä. Kahdessa tarinassa Borges mainitsee sivumennen kuuluisasta gauchosta, Juan Moreirasta, joka oli lainsuojaton kansallissankari. Borges kertoo oman näkemyksensä hänen kuolemasta. 
 

Ei kommentteja: