lauantai 28. lokakuuta 2017

Tytöt

Luin Emma Clinen haastatteluja ja kirjasta tehtyjä - ylistäviä -arvioita, joiden perusteella intouduin itsekin lainaamaan ja lukemaan Tytöt-kirjan.
Kirja kertoo sekä 14-vuotiaasta että keski-ikäisestä Eviestä. Keski-ikäinen Evie on kehyskertomus ja varsinainen tarina on hänen muistelmansa vuoden 1969 kesästä. 

Kehyskertomuksen Eviellä ei mene hyvin. Hän on köyhtynyt ja asuu väliaikaisesti tuttavansa vapaa-ajan asunnossa, jonka rauhaa tulee häiritsemään tuttavan hunningolle joutunut poika alaikäisen tyttöystävänsä kanssa. Tämä tyttöystävä, Sasha, on epävarma miellyttäjä, kuten Eviekin aikoinaan. Muiden vietävissä, koska haluaa vain niin kovasti tuntea olevansa tärkeä jollekulle. Sellainen kuin teinit nyt ovat.

Evie elää yhä pelossa, jonka juuret ovat vuoden 1969 kesässä. Hän ajautui 14-vuotiaana elämään hippiranchille, jonka asukkien päivä täyttyivät huumehöyryistä, ruuan varastamisesta ja ihannoidusta, vapaasta, sitoutumattomasta paneskelusta, joka todellisuudessa oli vanhempien miesten harjoittamaa hyväksikäyttöä nuoria tyttöjä kohtaan. Evie - rikkinäisen, varakkaan kodin lapsi - päätyi ranchille yksinäisyyttään ja ihastuksesta useita vuosia itseään vanhempaan Suzanneen, joka oli hänen mielestään cooliuden ruumiillistuma. Nuoret tytöt tarvitsevat aina jonkun, jota katsoa ylemmäs. Suzanne ei ollut esikuvista ja ihastuksen kohteista paras.

Hippiranchin johtajalla Russelilla oli kommunistinen visio paremmasta elämästä, jolla hän sai houkuteltua nuorisoa.
Emma Cline sanoi halunneensa kirjoittaa tytöistä, koska on niin vähän kirjoja, joissa tyttöjen teini-iästä kertovat asiantuntijat itse. Eli jotka eivät ole miesten kirjoittamia. Ja kyllähän Cline sen osaakin, kertoa 14-vuotiaasta, joka itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa tekee aika äärimmäisiä ratkaisuja. Evie on pölvästi, kuten nuoret ovat ja sen epävarmuuden Cline on tavoittanut. Tavistarina teinitytöistä tämä ei ole ja olisikohan kirja niin paljon myynytkään, jos kaiken takana ei olisi ollut inspiroituminen Charles Mansonista.

Vaikka kirja piti otteessaan ja se aiheutti voimakasta tunnetta minussa eli kuvotusta ja vaikka pidin tarinankerrontaa onnistuneena  (suvantovaiheet, joissa palataan "nykyhetkeen" ja se jatkuva ahdistavuuden tunne, että kohta tapahtuu), en silti voi yhtyä esim. Lena Dunhamiin:
Ei, ei tämä särkenyt sydäntäni eikä räjäyttänyt mieltäni. Koska olen kolmekymppinen, koen keski-ikäiset paljon kiinnostavammaksi kuin teinit, joten olisin toivonut enemmän sijaa hippityttö nelkytkaks Evielle.

Ei kommentteja: