lauantai 7. lokakuuta 2017

Kohtalon miekka

Olen ihan hirvittävän onnellinen, että reilu vuosi sitten äidyin tosissani etsiskelemään kunnollista fantasiakirjaa. Sen seurauksena löysin mainion Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan, joka on tuonut iloa ja kaivattua eskapismia elämääni.
Kohtalon miekka on Viimeisen toivomuksen tapaan novellikokoelma. Seuraavat osat ovat sitten yhtä tarinaa alusta loppuun. Olen kertonut siitä, että novellit riivaavat minua, koska tarinat henkilöineen jäävät niissä aina ohuiksi. Mutta Kohtalon miekassa novellit jatkoivat siitä, mihin edelliset päättyivät. Näin Geraltin tausta ja sielunmaisema syvenivät ja salaisuudet raottuivat hieman - mutta eivät liikaa, Sapkowski osaa säilyttää mystisyyden tunnun, mikä on oleellinen osa onnistunutta fantasiatarinaa.

Muistelen, että Viimeisen toivomuksen jälkeen tuumin Noituri-sarjan olevan sellaista kevyttä, mutta laadukasta tarinointia. Sellaista, joka ei koukuta samanlailla kuin suurten teemojen TSH. Kohtalon miekan jälkeen olen taas hieman viisaampi, sillä etenkin sen viimeisessä novellissa oli aistittavissa, että tästä saattaa sittenkin tulla jotain raastavaa, elämää suurempaa fantasiaa. Olin lähes herkistyneessä mielentilassa saatettuani novellin loppuun. Tällaiselta kuuluu tuntua fantasiaa lukiessa.

Toisin sanoen minulla on kesken nyt kaksi mielenkiintoista kirjasarjaa, Iijoki ja Noituri. Jos Iijoelta odotan innolla tukkilaiselämän kuvailua, Noiturilta toivon vielä enemmän Valvatin esiintymistä. Hän keventää sopivasti Geraltin synkistelyä ja onhan se parasta, että kirja saa sekä itkemään että nauramaan.

Ei kommentteja: